Koronatilanne toi etätyöt osaksi palkansaajien työarkea, ja etätöihin liittyvistä vähennyksistä tuleekin edelleen Verohallinnolle paljon kysymyksiä.
Suurimman osan palkansaajista pitää ilmoittaa tiedot vuoden 2021 verotusta varten lähiviikkoina.
Palkansaajilla veroilmoituksen täydentämisen ensimmäinen määräpäivä on viikon päästä tiistaina 10. toukokuuta. Muut määräpäivät ovat 17. ja 24. toukokuuta. Verovelvollisen oma määräpäivä näkyy OmaVerossa ja esitäytetyllä veroilmoituksella.
Verohallinto on lähettänyt esitäytettyjä veroilmoituksia tänä keväänä yhteensä vajaa 5,5 miljoonaa. Palkansaajille ja eläkeläisille esitäytettyjä veroilmoituksia lähti viisi miljoonaa.
Esitäytetty veroilmoitus pitää aina tarkistaa. Jos kaikki tiedot esitäytetyllä ovat oikein, asiakkaan ei tarvitse tehdä mitään. Ilmoitettavaa ei ole suurimmalla osalla, jotka esitäytetyn veroilmoituksen saavat. Viime keväänä vajaa 1,4 miljoonaa täydensi esitäytetyn veroilmoituksen tietoja. Erityisesti täydennettävää voi olla palkansaajilla.
”Tarkista, että valmiiksi merkityt tulot ja vähennykset ovat oikein. Viime vuonna koronan vuoksi sekä etä- että läsnätöitä tehneillä voi olla korjattavaa erityisesti kodin ja työpaikan välisissä matkakuluissa sekä työhuonevähennyksessä”, johtava veroasiantuntija Mervi Hakkarainen Verohallinnosta sanoo.
Hakkarainen muistuttaa maskien verovähennysoikeudesta. Jos on verovelvollinen on joutunut joukkoliikenteessä käyttämään työmatkoilla kasvomaskia viime vuonna ja on ostanut maskit itse, maskien kustannukset voi vähentää verotuksessa kodin ja työpaikan välisinä matkakuluina. Maskivähennyksen määrä on kaksi euroa matkapäivältä.
Pääosin etätöitä tehneiden kannattaa tarkistaa myös, että esitäytetylle on merkitty työhuonevähennys. Täyden kaavamaisen työhuonevähennyksen 920 euroa voi tehdä, jos on tehnyt etätöitä yli puolet kaikista työpäivistä vuodessa.
Työhuonevähennys ei siirry veroilmoitukselle automaattisesti aikaisempien vuosien perusteella. Se pitää siis täydentää veroilmoitukselle, ellei työhuonevähennystä ole ilmoittanut jo viime vuonna muutosverokortin hakemisen yhteydessä.
Verohallinto tekee automaattisesti palkansaajille 750 euron tulonhankkimisvähennyksen. Tulonhankkimisvähennykseen lasketaan työhuonevähennys sekä esimerkiksi tietoliikennekulut ja työvälineistä aiheutuneet kulut.
Jos yhteenlasketut tulonhankkimismenot viime vuodelta eivät ylitä 750 euroa, menoja ei tarvitse ilmoittaa.
Osan pitää täydentää veroilmoitukselle myös tuloja.
”Esimerkiksi vuokratulot ja virtuaalivaluuttojen vaihdot ovat sellaisia tuloja, joiden tietoja emme saa valmiiksi muualta esitäytetylle veroilmoitukselle. Ne pitää ilmoittaa itse”, Hakkarainen muistuttaa.
Verohallinto odottaa, että OmaVero on tänäkin vuonna suosituin tapa täydentää veroilmoitusta. Viime vuonna 86 prosenttia esitäytetyn veroilmoituksen täydentäjistä teki muutokset palvelussa.
Lue myös tämä: Tässä etätyöntekijän tärkeimmät verovähennykset – kaikki eivät tule veroilmoitukselle automaattisesti