Näkymät markkinoilla ovat selvästi heikentyneet. Silti analyytikot odottavat jenkkiyhtiöiltä edelleen tuloskasvua.
USA:n keskuspankki on tiukentamassa rahapolitiikkaa nyt rankalla kädellä sitkeästi korkealla pysyvän inflaation vuoksi. USA:n inflaatio nousi toukokuussa jo 8,6 prosenttiin vuositasolla ja pohjainflaatiokin oli 6,0 prosenttia. Inflaatio ylittää nyt roimasti keskuspankin 2,0 prosentin inflaatiotavoitteen.
Keskuspankki Fed päätti nostaa keskiviikkona ohjauskorkoja 0,75 prosenttiyksiköllä 1,5 prosenttiin. Osa ekonomisteista ja analyytikoista oli odottanut maltillisempaa, 0,5 prosenttiyksikön nousua.
Keskuspankin päätös on historiallinen. Viimeksi se on tehnyt 0,75 prosenttiyksikön ohjauskoron noston 28 vuotta sitten vuonna 1994.
Jatkoa seuraa
Ekonomistit odottavat lisää koronnostoja tulevina kuukausina. Seuraava ohjauskoron nostoa odotetaan jo heinäkuussa, mikäli inflaatiopaineet eivät hellitä.
”Fed viitoittaa tylyä koronnostosykliä, sillä tämän vuoden korkoindikaatio nousi 3,4 %:iin (ed. 1,9 %). Fed viitoittaa siis ohjauskoron nousevan merkittävästi neutraalin 2,5 %:n tason yläpuolelle eli selvästi kiristävää linjaa”, arvioi OP-ryhmän seniorimarkkinaekonomisti Jari Hännikäinen Twitterissä.
Sokka irti! Fedin Powell joutui syömään aiemmat kommenttinsa ja Fed teki 75 kp:n jumbonoston ensimmäistä kertaa vuoden 1994 jälkeen. Lisää nostoja on luvassa pikaisesti, joten korot jatkossa📈. Lue lisää 👇 #Fed #sijoittaminen #osakkeet #korot https://t.co/LeLcchX5DX
— Jari Hännikäinen (@JariHnnikinen1) June 15, 2022
Keskuspankin inflaatioennuste henkilökohtaisen kulutuksen inflaatiosta (PCE) on muuttunut hyvin voimakkaasti.
Konkarisijoittaja Hannu Angervuo huomauttaa sijoittajakirjeessään, että vielä joulukuussa 2021 keskuspankin inflaatioennuste oli vuodelle 2022 vain 2,6 prosenttia ja vuodelle 2023 2,3 prosenttia. Maaliskuussa keskuspankin inflaatioennuste oli noussut vuodelle 2022 4,3 prosenttiin ja vuodelle 2023 2,7 prosenttiin. Nyt kesäkuussa keskuspankki ennustaa inflaation olevan 2022 5,2 prosenttia ja vuodelle 2023 2,6 prosenttia.
Keskuspankki on joutunut nostamaan myös ohjauskoron ennusteita.
Vielä joulukuussa USA:n keskuspankki arvioi ohjauskorkojen olevan vuonna 2022 1,9 prosenttia ja vuonna 2023 2,8 prosenttia. Maaliskuussa ennuste vuoden 2022 tasosta oli edelleen 1,9 prosenttia ja vuodelle 2023 entinen 2,8 prosenttia. Nyt kesäkuussa keskuspankki ennustaa vuodelle 2022 ohjauskorkojen nousua 3,4 prosenttiin ja vuodelle 2023 3,8 prosenttiin.
”Keskuspankin näkemys vuoden 2022E ohjauskoroista on siis kaksinkertaistunut 1,9 prosentista 3,8 prosenttiin kolmen viimeisen kuukauden aikana”, Angervuo laskee.
Analyytikot yhä optimistisina
Angervuon mukaan myönteistä keskuspankin takinkäännöstä on se, että keskuspankin ja markkinoiden voimakkaasti eriävät näkemykset talouskasvusta, inflaatiosta ja ohjauskorkojen tasosta ovat lähentyneet merkittävästi.
Keskuspankki on myös laskenut ennusteitaan USA:n reaalisen bruttokansantuotteen kasvusta. Vielä maaliskuussa Fed ennusti tällä vuodelle 2,8 prosentin kasvua, mutta nyt kasvuennuste on laskenut 1,7 prosenttiin.
Samalla kun tulevaisuuden kuva rahapolitiikasta käy yhä kireämmäksi, ovat analyytikot edelleen varsin optimistisia pörssiyhtiöiden tulosnäkymien suhteen.
Analyytikot odottavat kaikesta huolimatta edelleen USA:n S&P 500 -indeksin yhtiöille kovaa tuloskasvua. Energiasektorille odotetaan peräti 200 prosentin tuloskasvua toiselle vuosineljännekselle vertailujaksoon verrattuna. Teollisuudessakin kasvuodotus on yli 25 prosenttia.
$SPX is expected to report Y/Y earnings growth of 4.1% for Q2 2022, which would be the lowest growth since Q4 2020 (3.8%). #earnings, #earningsinsight, https://t.co/H8mSsOQAOV pic.twitter.com/AULVdCxnvO
— FactSet (@FactSet) June 4, 2022
Yllättävää markkinoilla on analyytikkojen tulosennusteiden muuttumattomuus, Angervuo toteaa.
Jo ennen joulua analyytikoiden konsensus ennusti vuosille 2022 ja 2023 kymmenen prosentin tuloskasvua S&P 500 yhtiöille. Kuitenkin USA:n keskuspankin tuoreet ennusteet ovat muuttuneet joulukuun 2021 tehdyistä ennusteista poikkeuksellisen paljon.
”Nyt voidaan todeta keskuspankin ennusteiden olleen aivan liian mietoja inflaation mullistaessa markkinoita. Mielenkiintoista on nähdä, milloin analyytikot huomaavat talousennusteiden suuret muutokset vai pitääkö ’uusi talous’ yritysten tuloskehityksen muuttumattomana”, Angervuo toteaa.
Osakkeiden arvostuskertoimet olivat korkealla ennen pudotusta
Angervuo pitää nurinkurisena, että joidenkin analyytikoiden mukaan inflaatio nostaa jonkin verran koko yrityskentän kannattavuutta aikana, jolloin kustannusten vauhti kirii nopeudessaan jopa historiallisiin ennätyksiin.
”Osakkeiden myynnit kertovat jo siitä, että sijoittajat diskonttaavat kallistuvia kustannuksia, kuten korkoja osakkeiden tulevaisuuden arvoihin.”
Angervuo toteaa myös, että pörssiyhtiöiden pe-luvut ehtivät nousta ennen kurssien pudotusta jopa huippukorkealle eli yli 20 tasolle. Sittemmin pe-luvut ovat alkaneet lähestyä ”realistista” tasoa.
Pe-luku kertoo sen, kuinka monessa vuodessa pörssiyhtiö maksaa pörssiarvonsa tuloksellaan takaisin.
”Rauta taipuu kovassa väännössä. Mutta inflaation riskit eivät kuitenkaan horjuta joidenkin pörssianalyytikoiden positiivisia ennusteita yhtiöiden tuloksista kuluvalle vuodelle”, Angervuo lisää.
Lue myös tämä: Sijoitustrategi: ”Nopeasti nousseet korot pääsyy kurssilaskuun”