Vuokriin kohdistuu nyt poikkeuksellisen kovia korotuspaineita. Vuokralaisen mahdollisuudet vaikuttaa vuokrien korotuksiin ovat rajalliset.
Tilastokeskuksen laskema kuluttajahintojen vuosimuutos oli toukokuussa 7,0 prosenttia. Hintojen nousu kiihtyi selvästi huhtikuusta, jolloin inflaatio oli 5,7 prosenttia. Inflaation nousemiseen vaikutti muun muassa sähkön ja polttoaineiden hinnan nousu.
Hintojen nousu luo paineita asuntojen vuokriin.
”Asuntojen vuokrat ovat tyypillisesti sidottu indeksiehdolla elinkustannusindeksiin, joka nousi toukokuussa peräti seitsemän prosenttia vuositasolla laskettuna”, kertoo Investors Housen kiinteistövarallisuudenhoidosta vastaava johtaja Antti Lahtinen.
Lahtinen muistuttaa myös, että lisäksi korotusehto usein mahdollistaa vuokrien noston esimerkiksi kaksi prosenttia indeksimuutoksen yli.
”Indeksiehto on asuntosijoittajan turva nousevia kustannuksia vastaan ja se toimii samoin kuin pankkilainojen viitekorot – kun markkinoilla hinnat muuttuvat, vastaava muutos voidaan siirtää eteenpäin, tässä tapauksessa vuokriin.”
Asuntomarkkinoilla ollaan Lahtisen mukaan nyt tilanteessa, jossa sopimusteknisesti sekä rahoituskustannukset että vuokrat nousevat nopeasti.
”Kun samalla hallitus esittää rajoituksia sekä asuntolainoihin että taloyhtiölainoihin, asuntosijoittaminen on todellisessa ristiaallokossa”, hän toteaa.
Kovien vuokrien nousuun uskoo myös Vuokralaiset ry:n toiminnanjohtaja Anne Viita.
”Vuokrasopimukseen voi olla laitettu myös elinkustannusindeksi plus kaksi prosenttia, mikä on aika kova korotus tälle päivälle, koska palkathan eivät kulje samaa tahtia kuin inflaatio, Viita toteaa Iltasanomille.
Suurin vuokrien korotuspaine on ARA-vuokra-asuntoja tarjoavilla vuokranantajilla, koska ne joutuvat viemään nousevat kulut suoraan vuokriin. Myös öljylämmitystä käytävissä taloissa tai suuria korjausremontteja vaativissa taloissa vuokrien korotuspaineet ovat kovat.
Korotuspaineita vuokriin tuovat myös kohonneet kiinteistöjen huollon kustannukset. Tilastokeskuksen mukaan kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat 8,8 prosenttia vuoden 2022 ensimmäisellä neljänneksellä vuoden 2021 vastaavasta ajanjaksosta.
Kulueristä sähkön osuus kasvoi peräti yli 30 prosenttia vuodessa ja lämmityskulutkin nousivat 11,5 prosenttia vuodessa.
Lämmityskulujen nousu johtuu energian hinnannoususta. Kaukolämmön hintakehitys vaihtelee nyt suuresti kaupunkien välillä. Suurimmat korotuspaineet tulevat niihin energiayhtiöihin, jotka käyttävät öljyä, kivihiiltä, maakaasua tai turvetta.
Miltä tilanne sitten näyttää vuokralaisen kannalta?
Espoon Vuokralaiset ry:n puheenjohtaja Kari Karjalainen kertoo Taloussanomille, että vuokralaisten on käytännössä todella vaikeaa tai jopa mahdotonta välttää vuokrankorotus tai neuvotella alempi vuokra.
”Tilanne on vuokralaiselle aika mahdoton. Tämä on aikamoinen pattitilanne”, Karjalainen manaa.
Karjalaisen mielestä vuokralaisen ei myöskään useissa tilanteissa kannata vaihtaa asuntoa vuokrannousun vuoksi.
”Jos on vaikka juuri juurtunut alueelle ja on lapsia lähikoulussa, niin alueelta on vaikea muuttaa pois. Jos on yksinäinen ihminen, voi olla helpompaa lähteä. Jos mukana on kumppani ja lapsia, asiat monimutkaistuvat.”
Karjalaisen mukaan muutosta syntyvät muut kustannukset, kuten uuden asunnon etsintään käytetty aika tai pidentyvä työmatka, voivat siis olla vuokrankorotuksen rahallista kustannusta korkeammat.