Toisen vuosineljänneksen tulosten julkistukset alkavat Yhdysvalloissa ensi viikolla. USA:n pörssiyhtiöistä ensimmäisinä julkistajina ovat perinteisesti pankit.
Kaikesta markkinoilla vallitsevasta epävarmuudesta huolimatta analyytikot ovat tuloskauden suhteen optimistisia. Analyysipalvelu Factsetin keräämien tietojen mukaan analyytikot odottavat S&P 500 -indeksin pörssiyhtiöiden toisen vuosineljänneksen tuloksiin keskimäärin 4,1 prosentin parannusta vuoden takaisesta.
”Ennuste oli toisen neljänneksen alkaessa 5,9 prosenttia eli analyytikot ovat hieman laskeneet kuluneen neljänneksen aikana tulosennusteita. Analyytikot ovat kuitenkin nostaneet koko vuoden 2022E tuloskasvuennustetta myös viime viikon aikana”, toteaa pörssikonkari Hannu Angervuo viikkokatsauksessaan.
Nyt analyytikot ennustavat koko vuodelle 2022 tuloskasvun olevan 10,2 prosenttia, kun se maaliskuun lopussa oli 9,6 prosenttia.
”Kuukauden kuluttua saamme tietää, ovatko analyytikot olleet viisaampia kuin makrotalouden ennustajat. Makrotalouden ennusteita on laskettu merkittävästi kolmen viime kuukauden aikana”, Angervuo tuumaa.
Myös ennakoivat suhdanneindeksit antavat USA:n tilanteesta erilaisen kuvan kuin analyytikoiden ennusteet.
Perjantaina USA:ssa julkaistiin perinteinen teollisuuden ostopäälliköiden ISM-indeksi kesäkuulta. Indeksi oli laskenut kesäkuussa lukemaan 53,0, kun toukokuussa indeksin pisteluku oli 56,1. Tosin analyytikoiden ennuste kesäkuulle oli 52.
”Indeksin lukema oli edelleen selvästi yli 50 pisteen, eli teollisuus on USA:ssa edelleen kasvussa, mutta aiempaa pienemmin kierroksin. Markkinat kiinnittivät kesäkuun lukemissa erityistä huomiota uusien teollisuuden tilausten laskuun. Kesäkuun uusien tilausten lukema oli 50,7 kun se oli toukokuussa vielä 52,9”, Angervuo toteaa.
Perjantaina USA:ssa julkaistiin myös talouskehitystä ennakoiva Ecri weekly -mittari. Sen voima näyttää myös viime kuukausina selvästi hidastuneen.
”USA:n keskuspankin päättäjille tulee kuuma kesä miettiessään heinäkuun ohjauskorkojen korotuksen suuruutta”, Angervuo toteaa.
Analysts increased EPS estimates for $SPX companies for CY 2022 during the second quarter. However, they have cut EPS estimates for CY 2022 since mid-June. #earnings, #earningsinsight, https://t.co/VbSzGVa0IX pic.twitter.com/paLsOypxDf
— FactSet (@FactSet) July 1, 2022
Ylivoimaisesti suurinta tuloskasvua odotetaan energiasektorilta. Analyytikoiden ennusteet energiasektorin toisen vuosineljänneksen ennustetusta tuloskasvusta ovat nousseet selvästi sitten maaliskuun lopun.
$SPX is expected to report Y/Y earnings growth of 4.1% for Q2 2022, which would be the lowest growth since Q4 2020 (3.8%). #earnings, #earningsinsight, https://t.co/VbSzGVa0IX pic.twitter.com/8QgENMXSgt
— FactSet (@FactSet) July 2, 2022