Osakeanalyysit

”Fortum ajaa kaksilla rattailla”

Piensijoittajalta on ehkä joutunut kristallipallo hukkaan Fortumista, jonka johto alleviivaa voittoa, mutta ei niinkään tappiota.

Fortum energiayhtiö sijoittaminen

Pörssikonkari Hannu Angervuo tulkitsee osavuoden luvuista, että Fortum ajaa kaksilla rattailla sijoittajien suuntaan.

”Fortumin johto kehuu nurinkurisesti operatiivista liikevoittoa, mutta yhtiön kannattavuus painui kuitenkin miljarditolkulla tappiolle toisella vuosineljänneksellä.”

Angervuo lisää, että Fortum ei anna kannattavuuden ennusteita kolmannelle vuosineljännekselle, mikä sumentaa edelleen sijoittajia.

Fortumin avainluvut vaativat moniulotteisen pyörittelynsä kaikkine johdannaisineen, jotka kietoutuvat nykyiseen energiakriisiin ja Venäjän kiritykseen kaasun syötössä Saksassa. 

Yhtiön toisen neljänneksen osavuodesta voi lukea, että yhtiö teki noin 9,1 miljardia euroa tappiollisen liiketuloksen. Energian korkea hinta vauhditti liikevaihtoa, mikä tulee esiin myös operatiivisessa eli tytäryhtiö Uniperin alakirjauksista ”riisutussa” liiketuloksessa. 

Liikevaihto ja liikevoitto korostuneet

Fortum johto korostaa noin 574 miljoonan euron liikevoittoa, johon ei kuulu miljardien alaskirjauksia raskaasti tappiollisesta Uniperista.

”Fortumin kirjanpidollisen liikevoiton ja vertailukelpoisen liikevoiton erot tulevat monista eri eristä, mutta suurin osa eroista selittyy tulevaisuuden kassavirtoja suojaavien johdannaisten käypien arvon muutoksista”, Angervuo analysoi.

Fortum ja Uniper on operoinut sähkökaupassaan johdannaisilla, jotka painoivat Fortumin kauden voiton ensimmäisellä vuosipuoliskolla 10,2 miljardia miinukselle. Miinusta kertyi toisella vuosineljänneksellä 7,3 miljardin euron edestä. Eli ”vedonlyönti” johdannaisilla on mennyt pieleen sähkön jyrkän kallistumisen kierteessä ja osin Venäjä-vetoisen energiakriisin aikana

”Fortumin johdon pyyntiä valtion useiden miljardien eurojen tuesta vakuuksiin voi kartoittaa johdannaistappioista, jotka liittyvät energian eli sähkön jyrkkään nousupiikkiin”, Angervuo lisää.

Omat pääomat laihtuneet liikaa? 

Fortumin osakkeenomistajien varallisuus on Angervuon laskelman mukaan ottanut jyrkän pudotuksen. Sijoittajien yhteenlaskettu varallisuus on alentunut noin 14 miljardin euron tasosta peräti 12 miljardia euroa viimeisen 15 kuukauden aikana eli vuoden 2021 maaliskuun lopusta kesäkuun loppuun, mikä johtuu lähinnä Uniperin tappioista.

Riskeistä sijoittajille kertoo, että yhtiön omat pääomat on pudonneet Angervuon ilmaisun mukaan ”hälyttävän matalalle” tasolle eli alle kahden miljardin tason kesäkuun lopussa.

”Fortum ei ole antanut viitteitä tai ohjeistuksia siitä, että tarvitseeko yhtiö osakepääoma vahvistusta esimerkiksi osakeannin kautta mahdollisen tappioiden puskuriksi kolmannella vuosineljänneksellä.”

Fortumin tytäryhtiö Uniper tekee tällä hetkellä noin 130-150 miljoonan euron tappiot päivässä, mikä luo Angervuon mukaan riskin Fortumien omien pääomien riittävyydelle. 

Valtio omistaa yli 51 prosenttia Fortumista, jolle kuuluu toistaiseksi noin 78 prosentin osuus Uniperista.

Saksa antaa Uniperille noin 7,7 miljardin euron tukipotin. Lohtuna voi pitää, että Fortumin osuudeksi tulee Saksan tuesta noin viisi miljardia euroa ehkä loppuvuoteen mennessä tai sitten myöhemmin.

Uniperin talousjohtaja totesi analyytikoille, että Uniperin tappiot jatkuvat kolmannella vuosineljänneksellä, mikä voi pitää riskinä Fortumin omille pääomille.

Osakeyhtiölaista voi lukea, että jos hallitus havaitsee yhtiön oman pääoman negatiiviseksi, niin hallituksen on viipymättä tehtävä osakepääoman menettämisestä rekisteri-ilmoitus kaupparekisteriin.    

Rippeet varallisuudesta piensijoittajille

Etenkin piensijoittajat ovat haalineet salkkuihinsa jopa ruhtinaallista osingonmaksajaa Fortumia, joka osakekurssi halpeni lähes kolme prosenttia ennen viikon vaihdetta. Yhtiön pörssiarvo on koukannut 15 miljardia euroa vuoden alusta.

Piensijoittajan varallisuuden romahdusta voi Fortumissa avata laskelmalla, joka sulkee sisäänsä oma pääoma per osake.

Yhtiön oma pääoma per osake on 15 kuukauden aikana alentunut 16,10 eurosta 4,49 euroon ilman osinkoja ja maksetut osingot vuosilta 2020 ja 2021 mukaan luettuna 2,23 euroon.

”Osakekohtainen oma pääoma on siten pudonnut noin 72 prosenttia eli noin kymmenen miljardia euroa 15 kuukauden aikana”, Angervuo lisää.

Fortumilla on noin 888,3 miljoonaa osaketta.

”Kun sijoittajan varallisuudesta oli kesäkuun lopulla jäljellä 2,23 euroa per osake, niin voi päätellä, että sijoituksen arvosta on enää rippeet jäljellä Fortumista”, Angervuo toteaa.

Uniper menossa kumoon?

Yksi Fortumin osakkaan kauhuskenaarioista ponnahti pintaan ennen viikon vaihdetta. Saksan talousministeri Robert Habeck spekuloi jopa Uniperin konkurssilla uutistoimisto Bloombergilla.

Fortum omistaa yhä 78 prosenttia Uniperista, jonka kaasukaupan rahoituksesta ja riskien suojaamisesta jatkuu edelleen vääntö Saksassa

”Jos Uniper menee kumoon, niin Fortumin riskit kaikkine Uniperin alaskirjauksineen ja mahdollisine tappioineen liikkuvat noin 20-23 miljardin euron haarukassa. Jos positiivia puolia hakee, niin pitää noteerata, että pääomien siirrot sähkökaupan vakuuksiin tulevat aina takaisin, jos ja kun energian siirtynyt myyjältä ostajalle”, Angervuo toteaa    

Kupletin juoni tappioissa kulkee siten, että Uniperin kaasun myynhinnat ovat jääneet jopa parisataa euroa jälkeen ostohinnoista, jotka ovat pidemmällä aikavälillä nousseet noin 20 euron tasosta jopa 300 euroon megawatilta.

Kikkailua Venäjän omaisuuden arvolla?

Fortum teki toisella vuosineljänneksellä yllätysvedon ja nosti ruplan arvon nousun myötä Venäjän liiketoiminnan omaisuuden arvon aiemmasta, maaliskuun lopun 3,3 miljardista kesäkuun lopun 5,5 miljardiin euroon, mikä tuki omia pääomia.

Kun ja jos yhtiö myy omaisuutensa Venäjällä, kaupan arvo on nyt 2,2 miljardia euroa korkeampi verrattuna maaliskuun arvoon. Kikkailua tai ei, ruplan arvo on noussut noin 38 prosenttia ja Fortumin Venäjän omaisuuden arvo yli 60 prosenttia. Luvuista voi päätellä, että ruplan arvon kallistuminen jää selkeästi pienemmäksi kuin Fortumin Venäjän omaisuuden arvon korotus.

Kommentoi
Ylös
>