Osakkeita ympäri maailman: ADR:t ovat kansainvälisen hajautuksen yksi väline

Amerikkalaisiin pörsseihin listatut talletustodistukset ovat keino sijoittaa kustannustehokkaasti ja kansainvälisesti.
Brasilia kehittyvät markkinat talous sijoittaminen Brasilia kehittyvät markkinat talous sijoittaminen

Kansainvälisen hajauttaminen parantaa salkun riskikorjattua tuottoa ja vähentää volatiliteettia pitkällä aikavälillä. Hajauttamisen näkökulmasta sijoittajat usein keskittävät liikaa sijoituksiaan kotipörssiin. 

Koska suosituimmat osakevälittäjät tarjoavat pääsyn vain muutamien eri maiden pörsseihin, käytännössä kansainvälisen hajautuksen toteuttaminen voi olla haastavaa.

Suoraviivainen tapa toteuttaa kansainvälistä hajautusta on ostaa ETF:ää tai rahastoa, jotka sijoittavat esimerkiksi kehittyville markkinoille. Näiden instrumenttien mukana voi kuitenkin tulla toimialoja tai yhtiöitä, joihin sijoittaja ei halua sijoittaa. Lisäksi ETF:n ja rahaston huonona puolena on tuottoja nakertavat hallinnointipalkkiot.

Osakepoimintaa harrastavan sijoittajan yhtenä vaihtoehtona ovat ADR:t. Niihin suomalainen sijoittaja voi sijoittaa suosittujen osakevälittäjien palveluissa.

Mikä on American Depository Receipt?

American depository receipt eli ADR on amerikkalaisen pankin liikkeelle laskema osaketalletustodistus, joka tyypillisesti edustaa yhtä osaketta. Joissakin tapauksissa yksi ADR edustaa useampaa osaketta. Yhtiöiden ja uutispalvelujen voi kuulla käyttävän myös lyhennettä ADS eli American depository share, joka on käytännössä sama asia. Investopedian mukaan ADR:n keksi yksi J.P. Morgan pankin edeltäjistä listaamalla englantilaisen tavarataloyhtiö Selfridgesin osakkeet New Yorkiin.

ADR:iä on kahdenlaisia, sponsoroituja ja sponsoroimattomia. Sponsoroidun ADR:n taustalla on sen kohteena oleva yhtiö, joka sopii pankin kanssa ADR:n hallinnoinnista aina omistajarekisterin pitämisestä osingonmaksuun. Tällöin yhtiö tyypillisesti vastaa ADR:n hallinnointiin liittyvistä kustannuksista. Yhtiön motiivina on pääsy amerikkalaisille pääomamarkkinoille.

Sponsoroimaton ADR voi olla pankin liikkeelle laskema ilman sen kohteena olevan yhtiön myötävaikutusta tai suostumusta. Sponsoroimattomilla talletustodistuksilla käydään kauppaa vain OTC-markkinoilla, joten sijoittajalle niiden välttely on suhteellisen helppoa. 

Suosituimmat ulkomaiset osakkeet, kuten Alibaba ja TSMC, ovat ADR:iä ja niitä vaihdetaan päivittäin noin miljardin dollarin edestä.

Bank of New York Mellon ja J.P. Morgan ovat pankkeja, jotka hallinnoivat talletustodistuksia. Erityisesti sponsoroimattomien ADR:ien tapauksessa pankit veloittavat palvelustaan palkkion, joka on joko osakekohtainen vuotuinen palkkio, osingosta pidätettävä palkkio tai molemmat. Palkkion suuruus vaihtelee osakekohtaisesti, ja on veloitus on tarkistettavissa pankkien sivuilta.

Kaupankäyntipalkkiot osakevälittäjä perii Yhdysvaltain kaupankäyntihinnaston mukaisesti.

Riskit ovat moninaiset

Luonnollisesti sijoittajan on ensimmäisenä pohdittava yhtiöön liittyvää maariskiä, joka pitää sisällään muun muassa poliittiset, verotukselliset ja taloudelliset riskit. 

Valuuttariski on monien ADR:ien kohdalla merkittävä. Dollarimääräinen ADR seuraa kotipörssissä noteerattua arvopaperia. Viime aikoina erityisesti kehittyvien markkinoiden valuutat ovat heikentyneet Yhdysvaltain dollaria vastaan. 

Yksi talletustodistuksiin liittyvä haaste on yhtiötapahtumat. Jos yritys esimerkiksi jakaantuu, tieto tapahtumasta harvoin välittyy ADR:n omistajalle saakka osakevälittäjän kautta. Omistuksen tiivis seuraaminen onkin siis tärkeää.

Ukrainan sota ja Venäjään kohdistetut pakotteet realisoivat vaikeasti ennakoitavan riskin. Sijoittajilta evättiin mahdollisuus käydä kauppaa Venäjän ulkopuolelle listattujen venäläisten yhtiöiden osakkeilla. Tähän joukkoon kuului myös monia Yhdysvaltoihin listattuja talletustodistuksia. Niiden kohtalo on yhä epäselvä. 

Aivan viime viikkoina useat kiinalaiset yhtiöt ovat ilmoittaneet lopettavansa talletustodistuksen listauksen Yhdysvalloissa. Esimerkiksi öljy-yhtiö PetroChina (PTR) ilmoitti 12.8. poistavansa talletustodistuksen listauksen New Yorkin pörssissä. Sijoittajille jäi muutama viikko aikaa päättää mitä tehdä omistuksellaan. 

Jos siihen on mahdollisuus, pääsääntöisesti sijoittajan onkin aina parempi ostaa osaketta suoraan sen kotipörssistä.

Mihin kaikkialle voi sijoittaa?

Yhdysvaltain rahoitusmarkkinoita valvovan viranomaisen SEC:n mukaan ADR:iä on listattuna noin 2000 osaketta. Yhtiöitä on yli 60 eri maasta. Suomalaiselle sijoittajalle hajautuksen kannalta varteenotettavimpia voivat olla Etelä-Amerikan ja Aasian yhtiöt, vaikka Yhdysvaltoihin on listattu lukuisia eurooppalaisiakin talletustodistuksia.   

Top Foreign Stocks sivusto listaa ADR:iä sekä maittain että toimialoittain. Sivusto jakaa ADR:t kätevästi listauksen mukaan joko New Yorkin pörssiin, Nasdaqiin tai OTC-markkinoille. Alla olevaan taulukkoon on koottu viisi esimerkkiä viidestä maasta. 

TikkeriYhtiöKommentti
BICBanco ColombiaPoliittinen epävarmuus ajanut kolumbialaisten pankkiosakkeiden osakekurssit masennukseen.
PBRPetrobrasBrasilialainen valtio-omisteinen öljy-yhtiö ja massiivinen osinko.
CAAPCorporacion America AirportsArgentiinalainen yhtiö, joka operoi 53 lentokenttää kansainvälisesti.
PHIPLDTFilippiiniläinen teleoperaattori, jolla on myös yksi maan rajoitetuista pankkilisensseistä.
FMXFEMSAVähittäis- ja tukkukauppaan keskittynyt konglomeraatti, joka laajentui vastikään Eurooppaan.

Banco Colombia on yksi 51 miljoonan asukkaan Kolumbian suurimmista pankeista. Maan pankkiosakkeet ovat laskeneet viime aikoina, kun maahan valittiin vasemmistopresidentti. Sijoittajien huolet voivat kuitenkin olla liioiteltuja. Öljy-yhtiö Petrobras on puolestaan myös poliittisten huolten kohteena, mutta on palkinnut sijoittajia jättisuurilla osingoilla. 

Corporacion America Airports on verrokkeihin nähden aliarvostettu lentokenttäoperaattori, jonka kurssikehitystä saattanee pidätellä maassa raivoava inflaatio. Filippiiniläinen puhelinoperaattori PLDT sai viime vuonna yhden maan kuudesta pankkitoimiluvasta, mikä laajentaa yhtiön kasvumahdollisuuksia. FEMSA on puolestaan meksikolainen perheomisteinen kaupanalan jätti, joka toimii kolmella eri mantereella.

Sijoittajalle mahdollisuudet ovat rajattomat.

Kirjoitus ei sisällä sijoitussuosituksia. Artikkelia on muokattu 19.8. valuuttakurssiriskiin liittyen.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen (vasemmalla) ja SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman

Tuloverotuksesta syntyi kädenvääntöä SDP:n ja Kokoomuksen välillä

Seuraava artikkeli
Tulikivi takka uunimestari

Tulikivi antoi positiivisen tulosvaroituksen – osake jatkaa jyrkkää nousua