Rahan raskas sarja haluaa bitcoinia
Viisi yksinkertaista perussääntöä hyvän ansioluettelon laatimiseen
Uusien rakennuslupien määrä jatkaa jyrkässä laskussa

Viisi yksinkertaista perussääntöä hyvän ansioluettelon laatimiseen

Oman osaamisen tunnistaminen ja sanoittaminen mietityttää monia ja siksi kynnys ansioluettelon tekemiseen tai päivittämiseen voi olla korkea.
ansioluettelo työhaastattelu työhakemus ansioluettelo työhaastattelu työhakemus

Lähes joka viides suomalainen mies ei ole koskaan päivittänyt omaa cv:tään. Tämä selviää Yleinen työttömyyskassa YTK:n Jäsenpulssi-kyselytutkimuksesta, johon vastasi kesällä yli 16 000 YTK:n jäsentä. 

YTK-Yhdistys pilotoi touko- ja kesäkuussa cv-työpajoja jäsenilleen. Työpajoissa nousi selvästi esille, että moni kokee haasteelliseksi tunnistaa ja sanoittaa omaa osaamistaan. On tavallista, ettei tiedetä mitä oma osaaminen on tai mitä ansioluetteloon kirjoittaisi, jotta olisi työnantajan silmissä kiinnostava.

Valitsemisen vaikeus korostui toisena haasteena. Koko työhistoriaa ei voi mahduttaa ansioluetteloon ja moni miettii siksi, mitä ansioluettelossa kertoisi ja korostaisi.

YTK:n toimitusjohtaja Auli Hänninen muistuttaa, että omaa ansioluetteloa on huomattavasti helpompi lähteä tekemään, kun itsellä on ajantasaista tietoa siitä, mitä kaikkea omalle uralle on mahtunut.

Ansioluettelossa esitetään työnhakijan aukoton työhistoria. Jos on aukkoja, niitä avataan työhakemuksessa. Tällaisia syitä voi olla esimerkiksi äitiysloma, opinnot tai työttömyys. Ansioluettelossa esitettävästä työkokemuksesta käyvät ilmi edelliset työroolit, yrityksen nimi, pieni kuvaus työtehtävistä sekä yrityksen toiminnasta. Ylimmäisenä viimeisin työpaikka.

YTK listaa tiedotteessaan viisi perusasiaa, jotka kannattaa huomioida ansioluetteloa laatiessa.

Ensinnäkin palkansaajan kannatta pohtia työtä, johon olet hakemassa. Minkälaista osaamista ja kokemusta siinä tarvitaan? Minkälaisessa roolissa toimisit? Mitä taitoja ja ominaisuuksia tehtävä sinulta vaatisi?

Ansioluettolossa kannattaa nostaa esille aiemmista työtehtävistäsi erityisesti niitä asioita, jotka tukevat haettavan työpaikan vaatimuksia.

Omasta ansioluettelosta kannattaa myös tehdä erilaisia versioita ja räätälöidä sisältö sen mukaan, minkälaista työtä on hakemassa. Vaikka jokaisessa versiossa olisi kerrottuna samat aiemmat työsuhteet, kannattaa työnhakijan kertoa saamistaan opeista ja kokemuksista hieman eri näkökulmista. Yhdessä versiossa voit painottaa esimerkiksi kaupallista tai markkinoinnillista osaamista, kun taas toisessa korostuu projektijohdolliset taidot.

Ansioluettelo kannattaa valita sen mukaan, minkälainen haettava työpaikka on ja minkälaista osaamista ja kokemusta tehtävässä tarvitaan.

Ansioluettelon päivittämisestä kannattaa tehdä säännöllinen tapa. Työkokemuksen lisäksi kannattaa kirjata muistiin myös vapaaehtoistyöt ja opinnot, joita henkilö on suorittanut. Kannattaa miettiä, minkälaisia rooleja sinulla on ollut eri projekteissa ja minkälaista palautetta on tullut.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
bitcoin kryptovaluutta bittiraha virtuaalivaluutta

Rahan raskas sarja haluaa bitcoinia

Seuraava artikkeli

Uusien rakennuslupien määrä jatkaa jyrkässä laskussa