Onko roimasti halventunut Kamuxin osake nyt ostolappu?

Automyyntiketju Kamuxin osakkeesta on sulanut tänä vuonna jo lähes puolet.
Kamux autokauppa sijoittaminen Kamux autokauppa sijoittaminen
Kamux autokauppa sijoittaminen

Kamux on Suomessa, Ruotsissa ja Saksassa toimiva nopeasti kasvanut käytettyjen autojen myyntiin erikoistunut vähittäiskaupan ketju.

Yhtiö yhdistää digitaalisen kaupankäynnin kattavaan myymäläverkostoon, minkä avulla se pyrkii tarjoamaan asiakkailleen erinomaisen palvelukokemuksen ajasta tai paikasta riippumatta. Liiketoimintamalli perustuu yhtiön mukaan käytettyjen autojen ammattimaiseen hankintaan ja myyntiin, alhaisiin kiinteisiin kuluihin, nopeaan varastonkiertoon ja integroitujen palvelujen myyntiin.

Kamuxin verkkosivuille tehdään kuukausittain yhteensä yli 900 000 verkkovierailua. Digitaalisten kanavien lisäksi Kamuxilla on yhteensä 77 autoliikettä Suomessa, Ruotsissa ja Saksassa. Kamux on myynyt perustamisensa jälkeen noin 400 000 käytettyä autoa, joista 68 429 autoa vuonna 2021.

Kamuxin liikevaihto nousi 937 miljoonaan euroon vuonna 2021. Kamuxin palveluksessa oli kokoaikaisiksi työntekijöiksi muutettuna keskimäärin 848 henkilöä vuonna 2021.

Yhtiön liikevaihdon kasvu on ollut vahvaa. Vuosina 2017-2021 liikevaihdon kasvu on ollut jokaisena vuotena vähintään 10 prosenttia. Myös oikaistu liikevoitto on kasvanut vauhdilla, tosin viime vuonna kasvu jäi vain 2,3 prosenttiin.

Tulospettymys toisella vuosineljänneksellä

Kuluvan vuoden toisella vuosineljänneksellä Kamuxin myynnin vauhti oli vielä vahvaa – kannattavuuden kustannuksella.

Liikevaihto kasvoi huhti-kesäkuussa 7,9 prosenttia vertailukaudesta, ja vertailukelpoisten liikkeiden myynnin kasvu oli 5,5 prosenttia.

Oikaistu liikevoitto kuitenkin laski 33, 6 prosenttia vertailukaudesta 4,5 miljoonaan euroon. Analyytikoiden konsensusennuste oikaistulle liikevoitolle oli 6,7 miljoonaa euroa, joten tuloskehitys jäi selvästi alle odotusten.

liikevaihto liikevoitto Kamux
Kuva: Kamux Oyj

Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski kertoi tulosraportin yhteydessä, että Kamux onnistui toisella vuosineljänneksellä kasvattamaan markkinaosuuttamme kaikissa toimintamaissamme haastavasta markkinatilanteesta huolimatta.

”Heilahtelut käytettyjen autojen määrissä olivat monissa maissa huomattavan suuria, mutta kappalemääräinen myyntimme laski markkinaa vähemmän. Ukrainan sota ja kiihtynyt inflaatio, etenkin voimakkaasti nousseet polttoaineiden hinnat, heikensivät kuluttajien luottamusta ja käytettyjen autojen kysyntä supistui voimakkaasti”, toimitusjohtaja toteaa.

Kalliokoski kuitenkin myöntää, että autokohtaisen katteen kehitys Suomessa ja Ruotsissa ei ollut kuitenkaan tyydyttävä.

Ensimmäisen vuosineljänneksen tapaan supistunut vaihtoautojen kysyntä suuntautui erityisesti sähkö- ja hybridiautoihin ja polttomoottoriautojen osalta vähän kuluttaviin malleihin.

”Vaikka käytettyjä autoja virtaa markkinoille edelleen niukasti ja kysytyimpien mallien ostomarkkina on kireä, onnistuimme ostotoiminnassa hyvin ja myymiemme hybridi- ja sähköautojen määrä kasvoi lähes 38 % verrattuna vuoden 2021 toiseen vuosineljännekseen”, Kalliokoski toteaa.

Vuonna 2022 Kamux odottaa liikevaihdon olevan yli 1 000 miljoonaa euroa, kun se viime vuonna oli 937 miljoonaa euroa. Yhtiö arvioi oikaistun liikevoiton olevan noin 23–30 miljoonaa euroa. Viime vuonna oikaistu liikevoitto oli 31,4 miljoonaa euroa.

Osakkeen arvostuskertoimet laskeneet

Kannattavuushaasteet ovat alentaneet Kamuxin markkina-arvoa ja osakkeen arvostuskertoimia.

Osakkeen arvosta on sulanut tänä vuonna jo 49 prosenttia.

Esimerkiksi Inderesin kuluvan vuoden 0,42 euron osakekohtaisella tulosennusteella yhtiön P/E-kerroin on nyt 14x. Se on selvästi historiallista arvoa alhaisempi, sillä viime vuonna kerroin oli 20x, vuonna 2020 24x ja vuonna 2019 16x. Ev/Ebitda-kerroin on nyt 6,9x, kun se viime vuonna oli 11,8x.

Sijoittajien luottamus autokauppaketjun kasvutarinaan saattaa rapauttaa myös haasteet käytettyjen autojen markkinoilla.

Autoalan Tiedotuskeskuksen mukaan tänä vuonna uusia henkilöautoja on ensirekisteröity yhteensä 56 119, joka on 22,2 prosenttia vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Uusien autojen saatavuudessa on ollut kesästä 2021 alkaen tuntuvia komponenttipulasta johtuvia viiveitä.

Komponenttipulan syvimmän vaiheen ennakoidaan kuitenkin olevan takana, ja toimitusaikojen ennakoidaan normalisoituvan ensi vuoden jälkimmäisellä puolikkaalla.

Kuitenkin pitemmällä aikavälillä Kamux itse luottaa kilpailukykyynsä, jossa se erottuu alan pienistä toimijoista.

Yhtiön tavoitteena on saumaton monikanavainen asiointi sekä markkinoiden paras digiostopolku. Kamux hyödyntää asiakaspalvelussa esimerkiksi ristiinmyyntiä. Datan ja analytiikan tuella yhtiö johtaa myyntiä, ostoa ja hinnoittelua ja hyödyntää dataa myös asiakkaan ostokokemuksen kehittämisessä, erityisesti verkkoasioinnissa.

Yhtiö pyrkii myös tehostamaan prosessejaan sekä logistiikkaansa. Kamux aikoo avata jatkossa vähemmän mutta isompia myymälöitä.

Inderes ennustaa yhtiön oikaistun osakekohtaisen tuloksen nousevan ensi vuonna 0,51 euroon tämän vuoden 0,42 eurosta. Se tarkoittaisi nykyisellä kurssinoteerauksella kohtuullisen matalaa 11,5x P/E-kerrointa.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Fortum energiayhtiö sijoittaminen talous

Kuluttaja-asiamies: Fortum syyllistynyt harhaanjohtavaan markkinointiin

Seuraava artikkeli
Wall Street osakemarkkinat osakkeet sijoittaminen pörssi

Mitkä osakkeet olivat edellisen stagflaatiojakson suurimmat voittajat?