Talouden trendit

Kansanedusta vaatii Fortumin kalliista Uniper-harharetkestä riippumatonta selvitystä

Kokoomuksen kansanedustaja Ville Valkonen.

Fortum kirjaa Uniper-seikkailustaan historiallisen järisyttävät tappiot. Jälkipyykki harharetkestä on jo alkanut.

Fortum kertoi keskiviikkona, että se on yhdessä Saksan hallituksen ja kriisiin ajautuneen tytäryhtiönsä Uniperin kanssa allekirjoittanut uuden periaatesopimuksen pitkäaikaisesta ratkaisusta, joka mahdollistaa Saksan valtiolle Uniperin haltuunoton energian toimitusvarmuuden takaamiseksi Saksassa.

Sopimuksen tultua voimaan Fortum myy omistuksensa Uniperista ja keskittyy yhtiön ydinliiketoimintaan, puhtaaseen energiatuotantoon Pohjoismaissa. Nyt solmittu sopimus korvaa osapuolten heinäkuussa 2022 allekirjoittaman alkuperäisen Uniperin vakautussopimuksen.

Saksan valtio ostaa kaikki Fortumin omistuksessa olevat osakkeet 0,5 miljardilla eurolla eli 1,7 eurolla osakkeelta. Järjestelyn jälkeen Saksan valtio omistaa Uniperista noin 98,5 prosenttia. Fortum saa osakkeista noin 485 miljoonaa euroa.

Fortum kertoi keväällä 2020 käyttäneensä Uniperin osakkeiden hankintaan 6,5 miljardia euroa, jolla se sai 73,4 prosentin omistusosuuden saksalaisyhtiöstä. Myöhemmin Fortum kasvatti omistusosuutta vielä noin 78 prosenttiin, mikä nosti hankinta-arvon arviolta seitsemään miljardiin euroon.

Fortum joutuu kirjaamaan kaupasta jopa 6,5 miljardin euron tappion.

Todellinen tappio Uniper-harharetkestä on kuitenkin vieläkin korkeampi.

Pörssikonkari Hannu Angervuo laskee, että osakkeenomistajat ovat menettäneet yhteensä noin 9,3 miljardia euroa Fortum-salkkunsa arvosta Uniper-kriisin seurauksena 15 kuukauden aikana.

Fortumin ja talouslehtien arvioimista luvuista puuttuvat Uniperin tappioiden ja Fortumin voittojen erotus. Angervuon mukaan Fortum on Uniperin konsolidoinnin aikana, eli 15 kuukaudessa, tehnyt yksin noin 4,6 miljardia euroa liikevoittoa. Uniperin liiketappioksi on kirjautunut yhteensä 14 miljardia euroa samalta aikajaksolta eli kesäkuun loppuun mennessä.

”Tappioita on siten kertynyt yhteensä noin 9,3 miljardia euroa Fortumin liikevoiton ja Uniperin liiketappion erotuksena”, Angervuo jatkaa. 

Tappiot ovat niin suuria, että niillä tehdään Suomessa kyseenalaista taloushistoriaa. Jälkipyykki Uniper-seikkailusta onkin jo alkanut.

Kokoomuksen kansanedustaja Ville Valkonen vaatii Uniper-tapahtumista riippumattoman selvityksen käynnistämistä.

”Kriisin hoito herättää vakavia kysymyksiä siitä, onko toimittu huolellisesti ja säntillisesti. Tapahtumien kulku ja hoitaminen on selvitettävä perinpohjin, eikä siihen riitä valtioneuvoston tai yhtiön omat selostukset. On käynnistettävä riippumaton, yhtiön ulkopuolinen ja perinpohjainen selvitys”, Valkonen linjaa.

Kansanedustajan mielestä selvityksen voisi teetättää esimerkiksi eduskunnan tarkastusvaliokunta tai oikeuskanslerinvirasto. Hän muistuttaa, että aikanaan Soneran UMTS-kaupoista tehtiin kaksikin selvitystä, toinen oikeuskanslerinvirastossa ja toinen liikenne- ja viestintäministeriössä.

Valkonen toteaa, että yhtiön johtoa sitoo osakeyhtiölain huolellisuusvelvoite, virkamiehiä virkavastuu ja ministereitä ministerivastuu. Hän pitää selvitystä tärkeänä vastuukysymysten lisäksi myös sen takia, että sitä voidaan käyttää kehittämään valtion omistajaohjauspolitiikkaa jatkossa.

Valtio on selvästi Fortumin suurin omistaja enemmistöosuudella, mutta suurimpien omistajien joukossa on myös muun muassa suomalaisia työeläkeyhtiöitä ja muita tahoja. Lisäksi Fortumia omistavat lähes 200 000 suomalaista piensijoittajaa.

”Valtion omistajapolitiikkaan tarvitaan lisää rotia. Uniper-tapahtumaketju on tärkeää setviä kunnolla myös tulevaisuutta varten. Valtio on edelleen suuromistaja kymmenissä yhtiöissä”, Valkonen kiteyttää.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Ylös