Raakaöljyn hinta sukeltaa – tässä syyt

Raakaöljyn hinta on kääntynyt nopeaan laskuun. Se saattaa kuitenkin olla vain väliaikaista.

Raakaöljyn hinta on ollut jo pitkään selvässä nousussa. Mustan kullan hinta lähti nousuun heti nopean koronakriisin romahduksen jälkeen huhtikuussa 2020. Brent-laadun barrelihinta kipusi aina yli 120 dollariin kuluvan vuoden toukokuussa.

Raakaöljyn hintaa ovat nostaneet elpyminen koronakriisistä ja Ukrainan sota.

Sen jälkeen hinta on ollut laskussa. Elokuussa hinta tuli alas 13 prosenttia ja syyskuussa jo 9,4 prosenttia. Perjantaina hinta laski poikkeuksellisen rajusti, 4,2 prosenttia. Nyt Brent-laadun raakaöljy hinnoitellaan 87 dollarin barrelihintaan.

Öljyn viikkotappiot ovat olleet pisimpiä tänä vuonna, kun keskuspankit eri puolilla maailmaa tehostavat inflaation torjuntaa talouskasvun kustannuksella.

Perjantaina öljyn lisäksi myös keskeiset osakemarkkinat laskivat jyrkästi. Sekä öljyn hinnanlaskun että laajemminkin markkinoiden hermoilun taustalla lienee sama syy.

Se syy on USA:n keskuspankki Fed.

Keskuspankki ja vahva dollari selittävät öljyn hinnanlaskua

Fed antoi tällä viikolla toistaiseksi selkeimmän signaalin siitä, että se on valmis hyväksymään maailman suurimman talouden ajautumisen taantumaan vastineeksi inflaation hallinnan palauttamisesta.

Keskuspankki nosti odotetusti ohjauskorkoa 75 korkopistettä. Ohjauskorko on noston jälkeen 3,00-3,25 prosentin välillä.

Syy osakemarkkinoiden laskuun oli selvä. Fedin keskuspankkiirit arvioivat, että ohjauskorkoa nostetaan vielä 125 korkopistettä loppuvuonna. Arvio oli haukkamaisempi kuin markkinat odottivat. Samalla kasvoi todennäköisyys korkeammalle korkotasolle ensi vuoden ensimmäisellä vuosipuoliskolla.

Keskuspankin pääjohtaja Jerome Powell kertoi keskiviikon lehdistötilaisuudessa, että inflaation tasoittuminen vaatinee talouskasvun hidastumista.

”Pelko Yhdysvaltain talouden ja koko maailmantalouden kovasta laskusta on pääsemässä järjestelmään”, kertoo Again Capitalin perustajaosakas John Kilduff uutistoimisto Bloombergille. Hänen mukaansa korkoase on voimakas hillitä talouden toimintaa ja siksi nyt nähdään markkinoilla myyntipainetta.

Myös dollarin poikkeuksellisen voimakas vahvistuminen laskee öljyn hintaa. Tämä johtuu siitä, että öljykauppaa käydään dollareissa. Useista valuutoista koostuva Bloomberg Dollar Spot Index nousi perjantaina ennätyskorkealle.

Jääkö hinnanlasku lyhytaikaiseksi?

Öljyn hinnanlasku on helpotus energiakriisistä kärsivälle Euroopalle. Suuri kysymysmerkki on kuitenkin, jatkuuko hinnanlasku.

Öljyn hinnan lasku luo öljyntuottajamaille paineita rajoittaa öljyn tuotantoa.

Bloombergin mukaan Nigerian öljyministerin Timipre Sylvan kertoo, että öljynvientimaat voivat joutua leikkaamaan tuotantoaan, jos raakaöljy laskee edelleen. Öljynvientimaiden ryhmä ja sen liittolaiset sopivat aiemmin tässä kuussa ensimmäisestä toimitusten vähentämisestä yli vuoteen.

Euroopan Unionin mahdollinen Venäjän öljyn ostokielto saattaa aiheuttaa lisää levottomuutta. Öljymaiden jäsenvaltiot pyrkivät myös viikkojen kuluessa aikaan poliittisen sopimuksen, jolla venäläiselle öljylle asetettaisiin hintakatto. Ponnistelut saivat vauhtia sen jälkeen, kun presidentti Vladimir Putin ilmoitti tällä viikolla joukkojen liikekannallepanosta, mikä kiihdytti sotaa Ukrainassa.

Jotkin maailman suurimmista pankeista ennustavat öljyn hinnannousua, koska varastot ovat pienet ja kysyntä jatkuu taantumahuolista huolimatta.

Esimerkiksi JPMorgan ennustaa Brent-öljyn hinnan nousevan 101 dollaria tynnyriltä vuoden 2022 viimeisellä neljänneksellä, kun taas Goldman Sachs odottaa hinnan nousevan 125 dollariin.

”Tästä tulee hyvin, hyvin epävakaa viimeinen vuosineljännes. Liian monet erilaiset ja ristiriitaiset tekijät ohjaavat hintoja juuri nyt ”, kertoo Energy Aspects Ltd:n johtava öljyanalyytikko Amrita Sen Bloombergin televisiohaastattelussa.

Kuljetusjätti antoi myrskyvaroituksen

Öljyn hinta on herkkä talouden suhdanteille. Mikäli maailmantalous ajautuu taantumaan, saattaa öljyn hinta laskea vielä lisää.

Merkkejä taantumasta on jo olemassa.

Esimerkiksi kuljetus- ja kuriiripalveluja maailmanlaajuisesti tarjoava yhdysvaltalainen FedEx ilmoitti peruvansa koko vuoden tulosohjeistuksensa ja raportoi alustavan tilikautensa ensimmäisen neljänneksen tuloksensa.

FedExiä pidetään maailmantalouden suunnannäyttäjänä.

FedExin tulosvaroitus on selvä signaali mahdollisesta maailmantalouden kasvun hiipumisesta. FedExin tulokseen vaikutti kielteisesti maailmanlaajuinen kuljetusvolyymin heikkeneminen, joka kiihtyi vuosineljänneksen viimeisillä viikoilla.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli

Tämän arvoasunnon myyntihinta on 25 000 euroa neliöltä

Seuraava artikkeli
sähkö sähkölinja energia sähköverkko

Energiayhtiö Helen: Pörssisähköön siirtyneistä asiakkaista iso osa pudotti kulutustaan jopa neljänneksellä