Talouden trendit

Hätkähdyttävä tutkimustulos: Tavallinen kiinalainen on jo vauraampi kuin tavallinen eurooppalainen

Tyypillinen kiinalainen aikuinen on nyt rikkaampi kuin tyypillinen eurooppalainen aikuinen, todetaan uudessa varallisuusraportissa.

Sveitsiläisen pankkijätti Credit Suissen vuosittaisen Global Wealth Report -julkaisun mukaan mediaanitason eli tyypillinen kiinalainen aikuinen on nyt varakkaampi kuin keskiverto eurooppalainen.

Global Wealth Report -raportissa arvioidaan kotitalouksien keskimääräistä ja mediaanivarallisuutta eri puolilla maailmaa sekä varallisuuden muutoksia.

Mediaani ei ole sama kuin Kiinan tai Euroopan kansalaisten varallisuuden keskiarvo, vaan se ilmoittaa tyypillisen kiinalaisen tai eurooppalaisen varallisuuden. Täsmällisemmin kyseessä on maiden kansalaisten keskimmäinen varallisuusarvo, kun maan kansalaisten varallisuus on järjestetty suuruusjärjestykseen.

Vaikka Pohjois-Amerikan ja Euroopan osuus kotitalouksien kokonaisvarallisuudesta on yhdessä 57 prosenttia, Kiina on syrjäyttämässä Euroopan aikuisen mediaanivarallisuuden rankingissa.

Raportin mukaan kiinalaisten mediaanivarallisuus aikuista kohti oli viime vuonna 26 752 dollaria, mikä on nyt hiukan enemmän kuin Euroopassa, jossa mediaaniaikuisen keskivarallisuus on 26 690 dollaria. Euroopan luvussa otetaan huomioon koko maanosa, johon kuuluu monia vähemmän vauraita maita sen etelä- ja itäosissa.

Kiinassa myös varallisuuden kasvu on selvästi nopeampaa kuin Euroopassa.

Vuonna 2021 tyypillisen kiinalaisen varallisuus kasvoi lähes 37 prosenttia edellisvuodesta, kun tyypillisen eurooppalaisen varallisuus kasvoi vain 14,6 prosenttia.

Kiinassa mediaanivarallisuus oli yli neljä kertaa suurempi kuin Venäjällä, jossa mediaanivarallisuus oli vain 6 379 dollaria vuonna 2021.

Pohjois-amerikkalaiset ovat edelleen omassa sarjassaan. Tyypillisen amerikkalaisen varallisuus oli viime vuonna 94 685 dollaria, mikä on reilusti yli kolminkertainen tyypillisten eurooppalaisten tai kiinalaisten varallisuuteen nähden.

Euroopan eri maista löytyy toki korkean varallisuuden maita. Esimerkiksi tyypillisen belgialaisen varallisuus on 269 515 dollaria.

Maailmanlaajuinen varallisuus kasvoi 9,8 prosenttia vuonna 2021 edellisvuoteen verrattuna ja oli yhteensä 464 biljoonaa dollaria.

Maittain tarkasteltuna varallisuus henkeä kohden on noussut eniten Uudessa-Seelannissa, Yhdysvalloissa ja Australiassa. Eniten se on laskenut Japanissa. Asuntojen hintojen nopea nousu yhdistettynä valuutan vahvistuminen auttoi Uuden-Seelannin kansalaisten vaurastumista.

Euroopan, Latinalaisen Amerikan, Afrikan ja Intian osuus maailmanlaajuisesta varallisuudesta on vain 11,1 prosenttia, mikä johtuu raportin mukaan paikallisten valuuttojen heikkenemisestä suhteessa dollariin näillä alueilla.

Ylivoimaisesti eniten miljonäärejä on Yhdysvalloissa. Kaikista maailman miljonääreistä peräti 39 prosenttia asuu Yhdysvalloissa, kun Kiinan osuus on 10 prosenttia. Japanin, Ranskan ja Britannian osuus on kunkin neljä prosenttia.

1 kommentti
  • Riku Bähr sanoo:

    Voisiko näiden numerotietojen lähteeseen laittaa oikean linkin? Ainakaan tässä jutussa linkitetyissä tiedostoissa ei löydy tuollaisia lukuja mistään. Tai sitten en osaa lainkaan lukea…

  • Ylös
    >