
Omahan oraakkeliksi kutsuttu sijoituslegenda Warren Buffett on näyttänyt kyntensä vuosikymmenien saatossa. Sen osoittaa jo sijoittaja ja sijoituskirjailija Heikki Keskivälin Twitterissä jakama kuvaaja. Sen mukaan Buffett on yltänyt yli 50 vuoden sijoittajan urallaan reippaaseen, noin 13 prosentin ylituottoon.
On tunnettu tosiasia, että Buffett ja hänen pitkäaikainen yhtiökumppaninsa Charlie Munger eivät ikinä sijoittaisi kryptovaluuttoihin.
Vuonna 2018 CNBC yhtiölle antamassaan haastattelussa Buffett ennakoi, että huippusuositut kryptovaluutat tulevat putoamaan. Buffettin mukaan on lähes varmaa, että kryptovaluutoille on tulossa ikävä loppu.
Munger on ollut pitkäaikainen ja johdonmukainen kryptovaluuttojen kritisoija. Vuonna 2017 Munger luonnehti kryptovaluuttojen räjähdysmäistä kasvua täydeksi järjettömyydeksi.
Charlie Mungerin mielestä Btcoinin räjähdysmäisesti kasvanut arvostus on kupla. Sijoittajat ovat hänen mukaansa innoissaan, koska kurssit olivat haastatteluhetkellä nousussa ja koska kryptovaluutoilla on moderni kaiku. Munger ei kuitenkaan ole itse innostunut kryptovaluuttojen tuomista mahdollisuuksista.
Toukokuussa 2021 Berkshiren vuosittaisen yhtiökokouksen yhteydessä konkarisijoittaja Munger kertoi osakkeenomistajille, että hänen vastenmielisyytensä bitcoinia kohtaan kasvoi koronapandemian aikana.
”Tietenkin vihaan bitcoinin menestystarinaa, En toivota tervetulleeksi valuuttaa, joka on niin hyödyllinen kidnappaajille ja kiristäjille, enkä halua vain sysätä ylimääräisiä miljardeja dollareita jollekin, joka juuri keksi uuden rahoitustuotteen tyhjästä”, Munger totesi.
Mungerin mielestä kryptomarkkinoiden kehittyminen on ”inhottavaa ja vastoin sivilisaation etuja”,
Konkarisijoittaja on myös jatkuvasti kritisoinut bitcoinia sen suuresta volatiliteetista eli arvon vaihtelusta.
”Se on todella keinotekoinen korvike kullalle. Ja koska en koskaan osta kultaa, en koskaan osta bitcoinia”, Munger totesi viime helmikuussa.

Bitcoinin arvo saavutti kaikkien aikojen huippunsa marraskuussa 2021, jolloin sen vaihtokurssi dollariin nähden kävi huikeassa 69 000 dollarissa. Sittemmin maailman johtava digitaalinen valuutta on menettänyt noin 76 prosenttia arvostaan. Nyt bitcoin noteerataan alle 17 000 dollarin hintaan.
Miksi Warren Buffett ei sitten bitcoinia hyväksy? Sijoitussivusto MoneyWise listaa kolme syytä.
1. Bitcoin ei tuota mitään
Omahan oraakkeli pitää bitcoinia tuottamattomana omaisuuseränä. Buffett suosii tunnetusti osakkeita – ja vielä täsmällisemmin sellaisten yhtiöiden osakkeita, joiden arvo – ja kassavirta syntyy tuotteiden tai palveluiden tuottamisesta.
Kryptovaluutoilla ei ole todellista arvoa, Buffett kertoi CNBC:n haastattelussa vuonna 2020.
”Ne eivät tuota, ne eivät voi lähettää sinulle shekkiä, ne eivät voi tehdä mitään. Toivot, että joku toinen tulee ja maksaa sinulle niistä myöhemmin enemmän rahaa, mutta sitten sillä henkilöllä on ongelma.”
Vaikka Bitcoinin on tarkoitus tarjota todellista arvoa maksujärjestelmänä, on sen käyttö vielä melko rajallista. Buffettin mielestä Bitcoinin arvo syntyy optimismista, että joku toinen on tulevaisuudessa valmis maksamaan siitä enemmän kuin sijoittaja maksaa siitä nyt.
2. Bitcoin ei ole rahaa
Bitcoinin kerrotaan olevan tulevaisuuden valuutta, jolla on useita etuja perinteiseen fiat-rahaan nähden.
Yleisesti rahalla ajatellaan olevan kolme tärkeää ominaisuutta: se on vaihdon väline, arvon säilyttäjä ja laskentayksikkö.
Buffett kutsuu bitcoinia kuitenkin ”kangastukseksi” (engl. mirage).
”Se ei täytä valuutan kriteerejä. Se ei ole kestävä vaihtoväline, se ei ole arvon säilyttäjä”, miljardööri sanoi CNBC:llä vuonna 2014.
Buffett kyllä myöntää, bitcoin on erittäin tehokas tapa siirtää rahaa nimettömänä, mutta myös shekki on tapa välittää rahaa.
”Ovatko shekit arvokkaita vain siksi, että niillä voidaan välittää rahaa?”, Buffett kysyy.
3. Buffett ei ymmärrä Bitcoinia
Buffettista tuli yksi historian menestyneimmistä sijoittajista pitäytymällä osakkeissa, joita hän ymmärtää. Hän on kieltäytynyt aikoinaan sijoittamasta esimerkiksi Googleen, koska ei ymmärtänyt mielestään riittävän hyvin sen liiketoimintaa.
Sijoituskirjailija Mika Hyttisen mukaan Buffett ostaa hyvää liiketoimintaa hyvään hintaan ja omistaa pitkäjänteisesti ilman turhaa kaupankäyntiä.
Ihmiset haluavat pelata uhkapelejä, hän kertoi CNBC:lle Berkshire Hathawayn vuoden 2018 vuosikokouksen jälkeen.
”Jos et ymmärrä sitä, innostut paljon enemmän kuin jos ymmärrät sitä. Voit saada mitä tahansa, mitä haluat kuvitella, jos vain katsot jotain ja sanot: ’se on taikaa'”, Buffett kuvaili.