Omintakeisella sijoitusstrategialla toimiva sijoitusrahasto Fourton Hannibal -rahasto on päässyt vakuuttaviin tuottoihin. Komealta kalskahtava rahasto sijoittaa eurooppalaisiin osakkeisiin. Sen tuotto päihittää Eurooppa-rahastoissa kilpailijat kolmen, viiden ja kymmenen vuoden tuottoja vertaillessa, kertoo Helsingin Sanomat.
Rahaston 10 vuoden keskimääräinen vuosituotto on ollut 13,2 prosenttia.
Aktiiviseen salkunhoitoon perustuvien osakerahastojen tyypillinen helmasynti on niin sanottu kaappi-indeksointi.
Kaappi- tai piiloindeksointi tarkoittaa sitä, että aktiivisesti hoidettuina myydyt rahastot sisältävät käytännössä pitkälti samoja osakkeita samoilla painotuksilla kuin niiden vertailuindeksit.
Kaappi-indeksoituja sijoitusrahastoja ei siis hoideta aktiivisesti, vaikka niitä sellaisina markkinoidaan.
Ongelma syntyy siitä, että asiakas maksaa sijoitusrahaston aktiivisesta hoidosta huomattavasti enemmän kuin passiivisen. Asiakkaan taloudelliset haitat syntyvät menetetyistä tuotoista ja turhaan maksetuista palkkioista.
Kaappi-indeksointi johtaa sekä eettisiin että taloudellisiin ristiriitoihin. Kysymys on harhaanjohtavasta markkinoinnista: asiakas maksaa aktiivisesta salkunhoidosta, mutta saa passiivista. Kaappi-indeksointi pilaa sekä finanssialan että aidosti aktiivisesti hoidettujen rahastojen mainetta.
Fourton Hannibal ei todellakaan ole mikään kaappi-indeksoija.
Rahasto sijoittaa vahvasti vain arvo-osakkeisiin, joiden markkina-arvot ovat laskeneet rajusti. Fourton Hannibal kertoo sivuillaan, että se sijoittaa noteerattuihin länsieurooppalaisiin yhtiöihin, joiden tuloksentekokyvyn tai omaisuuden arvioidaan olevan mahdollisimman aliarvostettuja osakemarkkinoilla.
Rahaston sijoituskohteissa painotetaan pieniä ja keskisuuria yhtiöitä; vähintään 55 prosenttia rahaston varoista on sijoitettu alle 10 miljardin euron markkina-arvon yhtiöihin.
Fourtonin sijoitusfilosofia tähtää keskipitkien ja pitkäaikaisten edullisten tuotto-riskiprofiilien tunnistamiseen, sekä lyhyemmällä aikavälillä osto- ja myyntitilanteiden oikeaan ajoitukseen.
Lisäksi rahasto tekee pitkäaikaisia sijoituksia; sijoitushorisontti on keskimäärin 5 – 10 vuotta.
Fourtonin osakevalinnat perustuvat yhtiöiden laadulliseen arviointiin tilinpäätösanalyysin, yritysvierailuiden ja tapaamisten pohjalta. Yhtiö haluaa ymmärtää ja nähdä konkreettisesti, mitä sijoituskohteet tekevät ja miten he sen tekevät. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että sijoitustiimimatkustaa paljon tavaten sekä olemassa olevia että potentiaalisia sijoituskohteita.
Yhtiön salkunhoitajat ovat myös osuudenomistajia hoitamissaan rahastoissa.
Helsingin Sanomien mukaan Hannibalille menestystä ovat viime aikoina tuoneet muun muassa sijoitukset brittiläisiin yhtiöihin, jotka kokivat kovia viime vuosina, mutta ovat tänä vuonna menestyneet eurooppalaisessa vertailussa hyvin. Rahasto on myös ostanut Saksan teollisuusosakkeita, joiden hinnat ovat painuneet pohjalukemiin energiakriisin takia.
Hannibalin osakesalkussa ovat olleet olleet isoilla painoarvoilla muun muassa Belgian posti Bpost, hollantilainen polttoaine- ja kemikaaliterminaaliyhtiö Vopak ja italialainen teleoperaattori Telecom Italia.
Vaikka Hannibalin tuottokehitys on ollut vakuuttavaa, luokitellaan se myös melko riskiseksi. Rahaston tuottovaihtelu onkin suurta.