NYAB vahvistaa asemiaan sähköverkkojen rakentajana

NYAB on päässyt Fingridin toimittajarekisteriin voimajohtojen rakentajaksi.
NYAB NYAB

NYAB aloitti sähköverkkorakentamisen liiketoiminnan Suomessa alkuvuonna 2022 ja on vahvistanut valmiuksiaan vauhdilla. Yhdeksän kuukautta liiketoiminnan käynnistämisestä, sähköverkkorakentamisen liiketoiminta saavuttaa jälleen merkittävän merkkipaalun, yhtiö hehkuttaa.

NYAB Finland hyväksytään Fingridin toimittajarekisteriin voimajohtojen rakentajaksi joulukuussa 2022.

”Maaliskuussa perustimme oman sähköverkkoliiketoimintayksikön, syyskuussa uutisoimme pääsystä Fingridin toimittajarekisteriin 110 kV:n sähköasemahankkeiden toteuttajaksi. Nyt meille aukesi pääsy myös 110 kV:n voimajohtojen rakentamisen puolelle. Tämä on huikea suoritus koko tiimiltämme”, toteaa NYABin sähköverkkoliiketoiminnan johtaja Antti Keskinen.

Uusiutuvaa sähköntuotantoa rakennetaan NYABin mukaan ennätystahtiin.

Fingrid on tiedottanut, että pelkästään viime vuonna Fingridillä oli meneillään yli 50 sähköasemahanketta ja lukuisia voimajohtohankkeita, joilla mahdollistetaan jopa 4 500 megawatin edestä tuulivoimaliityntöjä kantaverkkoon.

Tuulivoiman lisäksi kiinnostus aurinkosähkön liittämiseksi kantaverkkoon on voimakkaassa kasvussa.

”Fingridin mittava 3 miljardin euron investointiohjelma tarvitsee toteuttajikseen suuren määrän päteviä urakoitsijoita. Vuonna 2022 Fingridille on valmistunut 500 km uusia voimajohtoja ja suunnitteluvaiheessa on ollut vastaavasti yli 700 km, mistä ensi vuonna etenee rakentamisvaiheeseen noin 450 km”, sanoo Keijo Välimaa, voimajohtoprojektit-yksikön päällikkö, Fingrid Oyj.

”Energiamurros ja siihen liittyvät mittavat investoinnit avaavat meille uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Fingridin rekisteriin pääsy tarkoittaa, että nyt voimme olla mukana paitsi sähköasemien myös voimajohtojen rakentamiseen liittyvissä hankkeissa”, toteaa voimajohtojen rakentamispäällikkö Tapio Marttila.

Marttilan mukaan NYABin voimajohtorakentamisen osaamista hyödynnetään jo Karahkan tuulivoimapuistohankkeessa. Nyt odotamme innolla, että pääsemme rakentamaan tulevaisuudessa myös Fingridin voimajohtohankkeita.

NYAB tarjoaa uusiutuvaa energiaa ja kestävää infrastruktuuria koskevia suunnittelun, rakentamisen ja kunnossapidon palveluita julkisen ja yksityisen sektorin asiakkaille. NYABin pääkonttori sijaitsee Oulussa ja sillä on noin 350 työntekijää eri toimipisteissä Suomessa ja Ruotsissa. Yhtiö on listautunut Helsingin pörssin First North -listalle.

Skarta Group yhdistyi yhdistyy ruotsalaisen NYAB-konsernin kanssa noin vuosi sitten. Yhdistynyt yhtiö on yksi merkittävimmistä toimijoista Perämerenkaaren ja Norrbottenin alueilla, joihin kohdistuvat tulevina vuosina yli 100 miljardin euron vihreän siirtymän investoinnit, ja jotka ovat keskeisiä alueita myös tulevaisuuden vetytalouden kannalta.

NYAB on vahvassa kasvussa. Yhtiön kolmannen neljänneksen liikevaihto oli 90,3 miljoonaa euroa, mistä kasvu viime vuoteen oli noin 33 prosenttia.

Katsauskauden EBITA oli 5,3 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 7,0 miljoonaa euroa. Suhteellisen kannattavuuden laskuun vaikuttivat kustannusinflaatio, Ruotsin kruunun arvon heikentyminen, yksittäisiin projekteihin tehdyt kateheikennykset sekä lisääntyneet konsernihallinnon kustannukset.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Innofactor

It-yhtiö Innofactor nappasi jättihankkeen

Seuraava artikkeli
Fodelia vilja ruoka

Fodelia on päättänyt lykätä siirtymistä Helsingin pörssin päälistalle