Henry Ford on aikanaan heittänyt ilmoille kuolemattoman lausahduksen sisäisen puheen merkityksestä:
”Jos ajattelet, että pystyt, tai ajattelet, että et pysty – olet todennäköisesti oikeassa.”
Autoteollisuuden suurmiehen mukaan alitajuntaan syötetyt ajatukset vaikuttavat siis joko myönteisesti tai kielteisesti motivaatioon ja toimintaan.
Näkemystä tukevat erilaiset tutkimukset, joista tunnetuimpia lienee Stanfordin yliopiston psykologian tutkijatohtori Carol Dweckin teoria kahdesta tavasta asennoitua omaan osaamiseen. Hän kirjoittaa aiheesta bestsellerissään Mindset – Menestymisen psykologia (2016).
Käsitykset itsestä määrittävät mahdollisuuksia
Dweck on tutkinut menestymisen taustatekijöitä vuosikymmenten ajan. Hänen mukaansa omaksuttu näkemys itsestä vaikuttaa siihen, millaiseksi elämä lopulta muotoutuu. Tutkimustensa pohjalta professori on kehittänyt teorian muuttumattomuuden asenteesta (fixed mindset) ja kasvun asenteesta (growth mindset).
Ensin mainitulla tarkoitetaan kiinteää pysyvyyden ajattelutapaa, jossa osaamisen uskotaan olevan synnynnäinen ominaisuus ja epäonnistumiset koetaan lannistavina kompastuskivinä. Jälkimmäisessä ajattelutavassa osaaminen nähdään kehitettävissä olevana taitona ja vastoinkäymiset energisoivina oppimisen kokemuksina.
Epäonnistumisen pelko saa muuttumattomuuden asenteelle taipuvaisen yksilön alisuoriutumaan. Hän pysyttelee mukavuusalueellaan ja saattaa kärsiä perfektionismista. Käsitykset itsestä ja omista kyvyistä ovat jämähtäneet jo kartutettuun osaamiseen, jonka ei uskota olevan kehityskelpoista. Myös itseluottamus murenee herkästi fixed mindsetin hallitessa mielentilaa.
Todellisuudessa edellä kuvatut ominaisuudet eivät ole kiveen hakattuja, vaan ihminen on alati kehittyvä olento. Kasvun asennetta edustava tiedostaa tämän potentiaalin eikä kalpene uusien haasteiden edessä, vaan ottaa ne vastaan mahdollisuuksina. Hänellä on jatkuva halu oppia, harjoitella ja kokeilla asioita avoimin mielin. Voitaneen puhua tietynlaisesta draivista.
Kasvun asenteesta ei suotta puhuta menestymisen taitona.
Sijoittamisessa on kyse mielenhallinnasta
Dweckin malli on siitä näppärä, ettei sen käytettävyys rajoitu vain urakehityksen teoretisointiin. Se sopii tarkasteltavaksi kaikille elämän osa-alueille, joissa uskomukset ohjailevat yksilön menettelyä.
Sijoittaminen on pohjimmiltaan päätöksentekoa epävarmoissa olosuhteissa. Siksi Dweckin esittelemät ajattelutavat näyttäytyvät sijoittamisen psykologian näkökulmasta paitsi kiinnostavina, myös ilmeisen loogisina.
Väitän, että asenne ratkaisee monessa käänteessä etenkin sijoittamisen alkutaipaleella.
Omaksuttu ajattelutapa saattaa määrittää jopa sen, aloittaako sijoittamista lainkaan. Uusien haasteiden välttely, epäonnistumisen pelko ja omiin lähtökohtiin tai heikkouksiin jumiutuminen voivat olla niin sanottuja psykologisia ansoja, jotka jarruttelevat sijoittamisesta kiinnostunutta niin, ettei ensimmäistäkään askelta rohjeta ottaa.
Homma tyssää ennen kuin ehtii edes alkaa.
Tässä mielessä tulokulmaa voi laajentaa käsittämään taloustaitoja kokonaisuudessaan: esimerkiksi budjetoinnin tai säästämisen aloittamiseen saattaa liittyä vastaavia selitysmalleja, jotka laittavat kapuloita rattaisiin.
Growth mindsetillä varustettu tyyppi sukeltaa pörssiin silkkaa uteliaisuuttaan. Kehittymissuuntautuneisuus, oppimisen ilo, yritteliäisyys ja rohkeus puskevat tätä optimistia eteenpäin, eivätkä laskevat pörssikurssit saa häntä myymään omistuksiaan hätiköidysti rahojen menettämisen pelossa. Sijoitusmokat eivät saa kasvuajattelijaa pitämään itseään huonona sijoittajana, vaan niistä otetaan opiksi.
Sijoittamisessa on kyse miltei jatkuvasta mielenhallinnasta, joka pitää sisällään ennakoimattomuuden ja sattumanvaraisuuden sietämistä.
Kasvuajattelijalle tämä näyttäytyy mielenkiintoisena matkana, muuttumattomuuden kannalle asennoituneelle lähinnä luotaantyöntävänä stressitekijänä.
Pitkä sijoitushorisontti perustuu kasvuajatteluun
Parhaimmillaan oman ajattelutapansa voi valjastaa varsinaiseksi sijoittamisen supervoimaksi. Kasvuajattelu perustuu paitsi intohimoon ja tahdonvoimaan, myös sinnikkyyteen, itsesäätelykykyyn ja psykologiseen joustavuuteen, joista muodostuu tärkeä työkalupakki erityisesti pitkäjänteiselle sijoittajalle.
Osta ja pidä -strategiaa noudattavalle growth mindset onkin avaintekijän asemassa. Pitkän aikavälin sijoitussuunnitelmassa pitäytyminen edellyttää ennen kaikkea uskoa omiin mahdollisuuksiin vaurastua.
Lisäksi keskeiseksi ominaisuudeksi nousee yksilön resilienssi eli psyykkinen kyky käsitellä muutoksia ja vastoinkäymisiä sekä toipua niistä. Salkun arvon pudotessa sijoittajalta vaaditaan mielen lujuutta.
Sitkeys, toiveikkuus ja pyrkimys eteenpäin auttavat pitämään pään kylmänä ja ponnistelemaan vaikeankin markkinatilanteen läpi.
Kurssilaskuja ja mahdollisia sijoitusmokia ei jäädä liiaksi märehtimään, vaan ne ovat osa oppimisprosessia. Sitä paitsi juuri pitkä sijoitusaika tarjoaa riskienhallinnan ohella sijaa esimerkiksi surkean ajoituksen kaltaisille virheille, joita sattuu kaikille.
Kasvun asenne on opeteltavissa
Jos huomaa ajattelevansa muuttumattomuuden asenteella, tilanne ei kuitenkaan ole aivan toivoton. Omaan ajatteluunsa voi onneksi vaikuttaa ja kasvun asennetta tietoisesti opetella.
Aika moni asia on loppujen lopuksi kiinni siitä, millä tavoin niihin suhtautuu.
Sijoittamiseen liittyvät riskit on hyvä tiedostaa, mutta varsinkin pitkällä tähtäimellä realiteettien on oltava kunnossa: heilunta kuuluu asiaan. Millä todennäköisyydellä (hyvin hajautetusta) salkusta voisi menettää aivan kaiken?
Priorisointikyky, periksiantamattomuus ja myönteiset ajatukset tulevaisuudesta motivoivat holdaamaan heikoimpinakin hetkinä. Jos alitajunnalleen syöttää alvariinsa negatiivisia uskomuksia sijoittamisesta, menee maku koko touhusta. Ja yöunet siinä samalla.
Tärkeintä on olla valmis luopumaan vanhasta ja uskoa muutokseen. Carol Dweck kirjoittaa oman inhimillisyyden toivottamisesta tervetulleeksi.
Tämä ei tietenkään tapahdu hetkessä, mutta uutta asennoitumistapaa voi ryhtyä omaksumaan vähitellen esimerkiksi kiinnittämällä huomiota ajattelunsa juurisyihin sekä siihen, minkälaiseen sävyyn sanoittaa sisäistä puhettaan.
Oman toiminnan kriittinen analysointi ja jälkiviisastelu ovat toki silloin tällöin varmasti paikallaan, mutta moni soimaa itseään toistuvasti aivan turhaan.
Sanotaankin, että ihmiset ovat usein itse itsensä pahimpia vastustajia tai kriitikkoja, mutta sen ei tarvitsisi olla niin.
Ehdotan sanonnan päivittämistä. Miltä kuulostaisi ajatus siitä, että ihmiset olisivatkin itse itsensä parhaita kannustajia, ikään kuin sisäisiä valmentajia?
Lue myös tämä: Kahdeksan motivoivaa syytä sijoittaa – myös kirkuvanpunaisessa markkinaympäristössä
