Pankkijätti: Vielä ei ole aika tankata tekno-osakkeita osakesalkkuun

Teknologia- ja kasvuosakkeiden viime vuosien myötätuuli on kääntynyt vahvaan vastatuuleen.
Apple Tim Cook teknologiayhtiö Apple Tim Cook teknologiayhtiö
Applen toimitusjohtaja Tim Cook. Kuva: Mike Deerkoski

Osakemarkkinoiden laskua vuonna 2022 johtivat erityisesti kasvu- ja teknologiayhtiöt. Viime vuosi oli S&P 500 -indeksin kehnoin sitten vuoden 2008. Vuoden 2022 viisi pahiten indeksissä iskua ottanutta osaketta olivat indeksin teknojätit Apple (AAPL), Amazon (AMZN), Tesla (TSLA), Microsoft (MSFT) ja Meta (META).

Applen osakkeen arvosta hävisi viime vuonna noin 30 prosenttia ja viimeisimmän kuukauden aikana yhtiön arvosta on sulanut lähes 13 prosenttia. Teslan arvosta katosi viime vuonna peräti 65 prosenttia ja lähes 39 prosenttia on hävinnyt viimeisen kuukauden aikana.

Apple ja Tesla kohtaavat Kiinasta puhaltavan vastatuulen, mikä on osaltaan aiheuttanut sijoittajien hermostuneisuutta näiden kahden yhdysvaltalaisen teknologiajätin ympärillä. Maailman toiseksi suurimman kansantalouden osuus Applen myynnistä on noin 17 prosenttia ja Teslan tuloista 23 prosenttia, joten se on merkittävä markkina-alue molemmille amerikkalaisyhtiöille.

”Kiina on sekä Applen että Teslan kysynnän ja tarjonnan sydän ja keuhkot. Suurin huolenaihe Wall Streetillä on se, että Kiinan talous ja kuluttajat hillitsevät menojaan, ja tämä on pahaenteinen merkki Applelle ja Teslalle”, Wedbush Securitiesin vanhempi osakeanalyytikko Daniel Ives sanoi CNBC:lle.

Pankkijätti UBS:n strategit arvioivat, tekno-osakkeiden kurssilaskusta huolimatta aika ei ole vielä kypsä niiden ostamiselle. Aiheesta kertoo Yahoo Finance.

”Tulevaisuutta ajatellen on mielestämme vielä liian aikaista palata teknologiaosakkeisiin. Vaikka kasvuosakkeiden arvostukset ovat nyt vähemmän haastavia, ne ovat edelleen korkeita suhteessa arvo-osakkeisiin”, UBS Global Wealth Managementin Equities Americas -osastosta vastaava johtaja David Lefkowitz sanoi asiakkaille lähettämässään muistiossa.

Lefkowitzin mukaan ryhmänä nämä osakkeet muodostivat 19 prosenttia S&P 500:n markkina-arvosta vuonna 2022 ja -8,7 prosenttiyksikköä S&P 500:n tuotosta. Keskimäärin nämä osakkeet laskivat -47 prosenttia vuonna 2022, Lefkowitz ja hänen strategitiiminsä totesi.

”Monet kalleimmista osakkeista kärsivät korkotason noususta (joka painoi arvostuksia) sekä hidastumisesta teknologiasegmentillä, kuten verkkokaupassa, digitaalisessa mainonnassa ja pilvipalveluissa”, Lefkowitz kirjoittaa.

Lefkowitzin strategitiimi uskoo, että jotkut teknologiayhtiöt voivat edelleen olla alttiita tuloslaskuille tulevina kuukausina, kun asiakkaat jatkavat vuonna 2020 ja 2021 tehtyjen ostovyöryn sulattelua.

Keskiviikkona julkaistun Federal Reserven joulukuun kokouksen pöytäkirjat osoittavat, että keskuspankki ei pidä sopivana laskea korkoja vielä tänä vuonna.

Korkeampi korkoympäristö vaikuttaa yrityksen tulevien kassavirtojen nykyarvoon. Koska kasvuosakkeiden arvo perustuu arvo-osakkeita enemmän tuleviin kassavirtoihin, ovat kasvuosakkeiden markkina-arvot herkempiä liikkumaan korkotason muutosten mukaan. Kasvuosakkeiden arvostukset kärsivät erityisen paljon vuonna 2022, kun keskuspankki nosti korkoja.

Keskuspankki Fedillä ei ole kiirettä kääntää kelkkaa korkopolitiikan suhteen niin kauan, kun inflaatio pysyy korkeana ja talouden rattaat pyörivät Yhdysvalloissa vauhdilla. Tällä viikolla maan yksityissektorin työpaikat lisääntyivät joulukuussa 235 000:lla kun ekonomistit ennustivat kasvun jäävän 150 000:een. Marraskuussa työpaikat lisääntyivät 127 000:lla. Työmarkkinat ovat siis edelleen vahvassa vireessä.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
haukka lintu Fed keskuspankki haukkamainen

Miksi odotettua syvempi taantuma tarkoittaisi härkämarkkinan alkamista aiemmin?

Seuraava artikkeli
Outokumpu Tornio ferrokromitehdas

Outokumpu ei pääse irti syklisyydestään