
Yhdysvallat kohtasi vuonna 2011 velkakattokriisin, jossa liittovaltio oli vaarassa ajautua maksukyvyttömyyteen. Velkakattoa on pitkien kongressin ja valkoisen talon välisen kiistelyn jälkeen nostettu ja ongelmaa on sysätty tulevaisuuteen.
Velkakatto on lainsäädännöllinen raja sille, kuinka paljon Yhdysvaltain valtiovarainministeriö voi laskea liikkeeseen valtionvelkaa. Sen tarkoituksena on valvoa valtion menoja pakottamalla kongressi tekemään vaikeita budjettipäätöksiä. Velkakatto on erillään liittovaltion budjettialijäämästä, joka on vuotuinen määrä, jolla valtion menot ylittävät tulot.
Jos velkakattoa ei nosteta tai sen soveltamista keskeytetä, hallitus voi joutua jättämään velkansa maksamatta. Se tarkoittaisi siis maksukyvyttömyyttä ja sillä voisi olla vakavia seurauksia taloudelle.
Yhdysvaltojen valtiovarainministeri Janet Yellen lähetti syyskuussa 2021 kongressille varoituksen maan maksukyvyttömyyteen ajautumisesta.
Tähän mennessä Yhdysvallat ei ole vielä koskaan ajautunut maksukyvyttömyyteen. Kuitenkin jo pelkkä vaara maksukyvyttömyydestä voi johtaa taloudellisiin ongelmiin – puhumattakaan siitä taloudellisesta katastrofista, joka seuraisi maailman suurimman talouden ajautumisesta todella maksukyvyttömyyteen.
Nyt valtiovarainministeri on julkistanut varoituksensa uudestaan.
Kongressille perjantaina lähettämässään kirjeessä hän varoittaa, että virallinen velkakatto saavutetaan ensi viikolla. Yellen kehotti lainsäätäjiä korottamaan velkakattoa hyvissä ajoin, jotta vältettäisiin kauaskantoiset ja laaja-alaiset taloudelliset vahingot.
”Hallituksen velvoitteiden täyttämättä jättäminen aiheuttaisi korjaamatonta vahinkoa Yhdysvaltojen taloudelle, kaikkien amerikkalaisten toimeentulolle ja maailmanlaajuiselle rahoitusvakaudelle”, Yellen kirjoitti.
Kongressin vaikea löytää yhteisymmärrystä
Pelätyn velkakaton odotetaan vauhdittavan kongressissa käytävää keskustelua maan lainanottovaltuuksien lisäämisestä.
Ongelma on vain siinä, että kongressin demokraatit ja republikaanit ovat ideologisesti yhä kauempana toisistaan. Yhteisymmärryksen löytäminen velkakatto-ongelmaan oli vaikeaa vuonna 2011, mutta nyt se saattaa olla vieläkin vaikeampaa.
Monet republikaanit ovat kertoneet estävänsä kaikki yritykset lisätä lainanottovaltuuksia tulevina kuukausina ilman suuria liittovaltion menoleikkauksia. Demokraatit ovat puolestaan vannoneet kieltäytyvänsä edes neuvottelemasta leikkauksista.
Torstaina alkava seuraava vaihe on ”poikkeuksellisiksi toimenpiteiksi” kutsuttu prosessi, jossa valtiovarainministeriö voi lähinnä siirtää rahaa, jotta Yhdysvaltain velvoitteiden laiminlyönti voitaisiin estää. Tämä toimenpide toimii kuitenkin vain lyhyen aikaa.
”Siihen, kuinka kauan poikkeukselliset toimenpiteet voivat kestää, liittyy huomattavaa epävarmuutta monien eri tekijöiden vuoksi”, Yellen kirjoitti perjantaina.
Yellen ei antanut tarkkaa arviota siitä, milloin Yhdysvallat ei pysty maksamaan velkojaan. Hänen mukaansa on kuitenkin epätodennäköistä, että käteisvarat ja ylimääräiset toimenpiteet loppuvat ennen kesäkuun alkua.
Valkoisen talon lehdistösihteeri Karine Jean-Pierre kertoi toimittajille myöhemmin perjantaina, että kongressin on nostettava velkarajoitusta ilman ehtoja.
”Se on yksi niistä peruskysymyksistä, joita kongressin on käsiteltävä, ja se pitäisi tehdä ilman ehtoja. Siitä ei siis neuvotella. Tämä on asia, joka on saatava tehtyä”, Jean-Pierre kertoi.
Pahimman toteutuminen ajaisi USA:n syvään lamaan
Senaatin demokraatteja edustava enemmistöjohtaja Chuck Schumer ja edustajainhuoneen demokraattijohtaja Hakeem Jeffries sanoivat yhteisessä lausunnossaan, että kongressin on toimittava lainsäädännössä, jolla estetään katastrofaalinen maksukyvyttömyys.
”Äärimmäisten MAGA-republikaanien pakottama maksukyvyttömyys voisi syöstä maan syvään taantumaan ja johtaa entistä korkeampiin kustannuksiin amerikkalaisille työssäkäyville perheille kaikesta asuntolainoista ja autolainoista luottokorttien korkoihin”, johtajat sanoivat lausunnossaan.
Maksukyvyttömyys voisi syöstä Yhdysvaltain talouden 1930-luvun suuren laman kaltaiseen pahaan syöksykierteeseen, varoitti tutkimusyhtiö Moody’s Analytics syyskuussa 2021 julkaistussa raportissaan.
Tuolloin Moody’s ennusti myös, että maan bruttokansantuote laskisi neljä prosenttia ja lähes kuusi miljoonaa työpaikkaa menetettäisiin, jos Yhdysvallat laiminlöisi velkojensa maksun.
Sanomattakin on selvää, että maksukyvyttömyys heijastuisi myös voimakkaasti osakemarkkinoille ja saattaisi aiheuttaa syvän kurssiromahduksen niin Yhdysvalloissa kuin muuallakin.
Toistaiseksi markkinat eivät näytä uskovan Yhdysvaltojen ajautuvan maksukyvyttömyyteen. Se nähdään maan liikkeelle laskemien velkakirjojen hinnoittelusta. USA:n 10-vuoden velkakirjan korko on tällä hetkellä noin 3,5 prosenttia, mitä voidaan pitää nykyisessä inflaatioympäristössä alhaisena.