Yritysuutiset

Viking Line seilaa myötätuulessa – nostaa tulosnäkymiään

Viking Line antoi tiistaina positiivisen tulosvaroituksen. Sen ansiosta yhtiön osake pomppasi 5,5 prosenttia ylöspäin.

Neljännen vuosineljänneksen jälkipuoliskolla yhtiön matkustajaliikenne on kehittynyt odotettua paremmin, mikä on parantanut yhtiön tulosta. Aiemmin tulokseen negatiivisiksi vaikutuksiksi on mainittu epävarmuustekijöitä, kuten geopoliittinen tilanne ja sen vaikutus energian hintoihin, inflaatioon, korkoihin ja valuuttoihin. Näillä ei ole ollut niin voimakasta vaikutusta kuin aiemmin pelättiin, Viking Line arvioi.

Viking Line arvioi vuoden 2022 liiketuloksen olevan hieman parempi kuin 2021 ja tuloksen ennen veroja olevan vuoden 2021 tasolla. Aiempi arvio oli, että liiketuloksen odotettiin olevan hieman heikompi kuin vuonna 2021.

Vuosi 2022 oli edellisen vuoden tapaan Viking Linelle poikkeuksellinen.

Pandemian takia toimintaympäristö oli aluksi erittäin epäsuotuisa siihen liittyvine taloudellisine seurauksineen. Helmikuun lopusta alkaen Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa aiheutti kohtuuttoman korkeita polttoaineen hintoja ja epävarmuutta markkinoilla. Samaan aikaan matkojen kova kysyntä alkoi uudelleen – erityisesti lähialueille.

Lokakuussa yhtiö myi Amorella ja joulukuussa sopi Rosellan myynnistä. Maaliskuussa uusi ilmastoviisas alus Viking Glory aloitti liikennöinnin. Alus on ollut erittäin suosittu ja saavuttaa miljoonan matkustajan rajan oltuaan liikenteessä alle vuoden.

Yhteensä Viking Linen laivoilla matkusti lähes viisi miljoonaa matkustajaa vuonna 2022, mikä on 114 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna.

Eniten kasvua oli Viking Gracella ja Viking Glorylla Turku–Ahvenanmaa–Tukholma-reitillä, jossa kaksi alusta kuljetti lähes kaksi miljoonaa matkustajaa, kasvaen 116 prosenttia edellisvuodesta. Viking Linen markkinaosuus reitillä oli 64 prosenttia.

Helsinki–Ahvenanmaa–Tukholma-reittiä liikennöi vuoden aikana ainoastaan Gabriella, ja matkustajia oli 0,5 miljoonaa. Kesällä alus teki myös useita erikoisristeilyjä.

”Uudesta toimintavuodesta 2023 tulee sekä vaativa että kiinnostava. Seuraamme tarkasti suhdanteiden kehitystä ja sopeudumme kohtaamaan haasteet – erityisesti edessämme olevien uusien ympäristönormien osalta”, kertoo Viking Linen toimitusjohtaja Jan Hanses.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös