Kuukauden rahastot: Kehittyvien markkinoiden rahastoissa löytyy valikoimaa

Osakerahastoilla pääsee helposti kiinni kehittyvien markkinoiden kasvavaan suosioon.
Vietnam Kauko-Itä Aasia kehittyvät taloudet Vietnam Kauko-Itä Aasia kehittyvät taloudet

Jo pidempään kehittyville markkinoille on povattu uutta tulemista. Kokonaisuutena kehittyvät markkinat ovat jääneet pörssituotoissa merkittävästi Yhdysvaltoja jälkeen. Viime aikoina kehittyvät markkinat ovat saaneet sijoituskeskustelussa lisääntyvästi huomiota samalla, kun sijoittajat indikoivat kasvattavansa painoa kehittyvillä markkinoilla.

Vaikka tarina kehittyvistä markkinoista on saanut taas palstatilaa, ei yksityissijoittajankaan välttämättä ole liian myöhäistä pohtia sijoitusta tähän laajaan ja monimuotoiseen osakeluokkaan. Aktiiviset osakerahastot ovat tähän tarkoitukseen helppo väline.

Pelkästään Nordnetin valikoimasta löytyy neljäkymmentä kehittyville markkinoille sijoittavaa osakerahastoa. Näistä osa on niin sanottuja frontier-rahastoja eli reunamarkkinarahastoja. Reunamarkkinat ovat verrattain pienempiä, epälikvidimpiä tai riskitasoltaan korkeampia maita.

Rajataan joukkoa neljä tai viisi Morningstarin tähteä saaneisiin ja valitaan lähempään tarkasteluun yksi kotimainen rahasto ja kaksi amerikkalaista tunnetuimpien pankkien kehittyville markkinoille sijoittavaa rahastoa.

S-Pankki Kehittyvät Markkinat ESG Osake

S-Pankin Kehittyvät Markkinat rahasto sijoittaa nimensä mukaisesti kehittyville markkinoille ympäristön, yhteiskuntavastuun ja hyvän hallinnointitavan näkökohdat huomioiden. Rahaston kuvauksen mukaan sen pääpaino on suurissa yhtiöissä ja rahastoon pyritään poimimaan tutkimustiimin parhaat ideat. Rahaston juoksevat kulut ovat 1,9 prosenttia ja sillä on Morningstarilta neljä tähteä. 

83 osakkeeseen sijoittava rahasto on pärjännyt viimeisen kahdentoista kuukauden aikana verrattain hyvin. Esimerkiksi Nordnetin kehittyvien markkinoiden indeksirahasto on tuottanut miinusta yli 11 prosenttia, kun S-Pankin rahaston tuotto on nollan tuntumassa. Rahastoilla on tosin eri vertailuindeksi, joten tuotot eivät ole täysin vertailukelpoisia.

S-Pankin rahastossa näkyy ilmiö, joka on tyypillinen monille rahastoille. Sen suurimmat omistukset ovat sen kohdemarkkinoiden suurimpia yrityksiä, samoja kuin indeksin suurimmat yritykset. Markkinoinnissa rahasto kommunikoi sijoittavansa analyytikkotiimin parhaimpiin ideoihin.

Latinalainen Amerikka on rahastossa 20 prosentin painossa, mikä on suhteellisesti suurin osuus kolmesta rahastosta, vaikkei kymmenen suurimman omistuksen joukosta yhtään etelä-amerikkalaista osaketta löydykään. 

J.P. Morgan Emerging Markets Dividend 

Tunnetun amerikkalaispankin J.P. Morganin Emerging Markets Dividend rahastolla on viisi Morningstar tähteä ja sen juoksevat kulut ovat 1,81 prosenttia. Rahaston varoista vähintään 67 % tulee olla sijoitettuna osinkoa maksaviin yhtiöihin ja yli puolet yhtiöihin, jotka täyttävät rahaston ESG-kriteerit. S-Pankin rahaston tapaan sen suurimpia

Kehittyvien markkinoiden rahastoissa huomiolle pantavaa on se, että niiden paino rahoitussektorilla on suuri, usein yli 20 prosenttia. Näin on myös J.P. Morganin rahaston kohdalla. Sen paino on rahastossa 27 prosenttia. Rahastolla on pienin paino Kiinassa hieman alle 30 prosentin painolla. Tämä voi olla pieni etu, mikäli talouspolitiikka lännen ja Kiinan välillä kiristyy.

Merkillepantavaa on rahaston alhaisin paino Etelä-Amerikassa. Viime vuonna viisi parhaiten tuottanutta maata olivat Turkki, Chile, Argentiina, Kreikka ja Brasilia. Ensimmäinen Aasian talous, Thaimaa, oli sijalla seitsemän Meksikon jälkeen. 

Blackrock Emerging Markets Equity Income Fund

Maailman suurimman varainhoitajan Blackrockin kehittyvien markkinoiden rahasto erottuu kaikista neljä- ja viisitähtisistä rahastoista siinä, että sen kymmenen suurimman omistuksen joukossa on selkeästi muita enemmän latinalaisen Amerikan yhtiöitä. Niiden suhteellinen paino on kuitenkin alhaisempi kuin S-Pankin rahastossa. Blackrockin rahaston hallinnointipalkkio on 1,9 prosenttia ja sillä on neljä Morningstarin tähteä. Rahaston strategiana on sijoittaa osinkoa maksaviin yhtiöihin arvonnousupotentiaalista tinkimättä.

Rahasto suoriutui kolmesta rahastosta heikoiten viime vuonna, mutta on kuronut tuottoeroa alkuvuodesta kiinni. Blackrockin ilmoittavat keskimääräiset tunnusluvut kielivät kehittyvien markkinoiden houkuttelevasta arvostustasosta. Helmikuun lopussa rahaston keskimääräinen P/E-luku oli 10,3 ja P/B-luku 1,7. JP Morganin rahaston vastaavat luvut ovat vain hieman korkeammat.

Kolme rahastoa rinnakkain

Pääpiirteiltään kolme rahastoa ovat melko samanlaisia. Kulut, omistusten lukumäärä, suurimmat omistukset noudattelevat samaa linjaa.  Rahastojen suurimpien omistusten listasta käy ilmi suurten rahastojen haaste. Niillä on liikaa pääomaa, jotta ne voisivat todella sijoittaa vain kohdemarkkinoiden parhaisiin ideoihin.

Kolmen hyvän rahaston välille on vaikea tehdä selkeitä eroja. Ellei sijoittaja etsi pientä näkemystä ottavaa aktiivista rahastoa, voi tämä hyvillä mielin sijoittaa kotimaisen S-Pankin rahastoon. Se on onnistunut peittoamaan kaksi amerikkalaisjättiä viime vuoden ja rullaavan 12 kuukauden tuotolla arvioituna.

Rahastojen suurimmista omistuksista ainakin seuraavia pystyy ostamaan suoraan joko New Yorkin tai Saksan pörsseistä: Taiwan Semiconductor (TSM), Alibaba (BABA), Prosus, Grupo Aeroportuario del Pacifico (OMAB), Haier Smart Home (690D), Baidu (BIDU) ja Netease (NTES).  

RahastoS-PankkiJPMorganBlackrock
Juoksevat kulut1,9 %1,81 %1,9 %
Osakkeita837675
Tuotto 12 kk+2 %-6,3 %-2,5 %
2022-5,4 %-15 %-21,4 %
Kiina35 %29 %35 %
Latinalainen Amerikka20 %13 %15,5 %
Morningstar454
TOP 3 sijoitusta1) Taiwan Semiconductor,
2) Tencent, 3) Samsung Electronics
1) Taiwan Semiconductor, 2) Samsung Electronics, 3) Inner Mongolia Y.1) Taiwan Semiconductor, 2) Samsung Electronics, 3) Alibaba

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
kurssiromahdus pörssi osakkeet osakemarkkinat

Pörssikonkari: ”Kulunut pörssiviikko oli viime kuukausien ihmeellisimmistä”

Seuraava artikkeli
palomies tulipalo kriisi

Onko edessä talletuspako ja pankkikriisi? - Jenkkipankeissa 620 miljardin dollarin tappiopommi