Tiistaina tuli kuluneeksi 16 vuotta, kun silloinen Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtaja Ben Bernanke totesi subprime-lainojen haasteiden todennäköisesti rajoittuvan, eikä aiheuttavan taantumaa. Fed ei ennustanut taantumaa myöskään tammikuussa 2008. National Bureau of Economic Research määritteli myöhemmin, että taantuma alkoi Yhdysvalloissa jo joulukuussa 2007.
Viime viikot ovat tuoneet mukanaan vuosien 2007-2009 finanssikriisin aikaisen kaiun, kun Fedin pääjohtaja Jerome Powell sekä nykyinen valtiovarainministeri ja edellinen Fedin pääjohtaja Janet Yellen, ovat ryhtyneet toimiin pankkikriisin pysäyttämiseksi.
Powell vakuutti Fedin avomarkkinakomitean kokouksen jälkeen viime keskiviikkona, että tallettajien säästöt ja pankkijärjestelmä on turvassa. Powellin rauhoittavat sanat jäivät nopeasti taka-alalle, kun Yellen totesi Yhdysvaltain senaatin komitealle, ettei kattavia takuita säästöjen turvaamiseksi ole harkittu. Seuraavana päivänä valtiovarainministeri kuitenkin kertoi edustajainhuoneen valiokunnalle, että lisätoimiin ollaan ehdottomasti valmiita, jos ne ovat perusteltuja.
Pankkikriisit ovat olleet suhteellisen yleisiä Yhdysvalloissa
Pankkikriiseillä on ollut historian saatossa omat erityispiirteensä. Finanssikriisi ei suinkaan ollut ensimmäinen Yhdysvalloissa toisen maailmansodan jälkeen.
Vuonna 1966 koettiin likviditeetti- ja luottokriisi. Se johtui paljolti Yhdysvaltain keskuspankin koron nostoista, joilla hillittiin vahvaa talouskasvua ja korkeata inflaatiota. Sen aikainen sääntely, ”Regulation Q”, asetti ylärajan pankkien ja luottolaitosten talletuskoroille. Tallettajat nostivat varoja pankeista etsiäkseen korkeampia tuottoja. Talletuspaon vuoksi pankkien lainanantokyky heikkeni.
Fed laski korkotasoa syksyllä 1966 ja luottokriisi laantui. Luottokriisillä oli kuitenkin merkittäviä vaikutuksia talouskasvuun. Yhdysvaltain bruttokansantuote kasvoi kahdeksan prosenttia vuoden 1966 neljännellä kvartaalilla. Talouskasvu hidastui kahteen prosenttiin 1967 ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Vaikka taantuma vältettiin, inflaatio jatkoi nousua seuraavina vuosina, saavuttaen kaskinumeroiset lukemat 1970-luvulla.
1980-luvun pankkitoiminnan erottuva piirre oli poikkeuksellisen voimakas pankkien konkurssien määrän kasvu. Vuosien 1980 ja 1994 välillä yli 1 600 Federal Deposit Insurance Corporationin (FDIC) vakuuttamaa pankkia suljettiin tai sai FDIC:n taloudellista apua – huomattavasti enemmän kuin minkään muun aikavälin aikana sen jälkeen, kun liittovaltion talletussuoja otettiin käyttöön 1930-luvulla.
Taustalla oli useita syitä. Fed nosti korkean inflaation vuoksi nopeasti ohjauskorkoa 1980-luvun alussa. Korkeampi korkotaso lisäsi pankkien luottotappioita. Pankkialan sääntelyä purettiin 1980-luvulla. Se lisäsi kilpailua ja antoi pankeille mahdollisuuden ottaa enemmän riskiä. Pankit laajensivat lainanantoaan erityisesti asuntolainoissa. Joissakin tapauksissa asiakkaiden luottoriskiä ei analysoitu riittävän tarkasti, mikä johti niin ikään luottotappioiden kasvuun. Tietyt pankkifuusiot epäonnistuivat ja pankkivalvonta ei ollut riittävän tehokasta.
Riskien ali- tai yliarvointi voivat aiheuttaa taantuman
Arvioiden mukaan systeemiriskin todennäköisyys on nyt 2007-2009 finanssikriisiä matalampi, koska suuret pankit ovat aiempaa vakavaraisempia. Pankkien haasteet on kuitenkin noteerattu erityisesti korkomarkkinoilla. Fed futuurien perusteella korkomarkkinoilla hinnoitellaan ohjauskoronlaskua vuoden toisella puoliskolla. Myös ensi vuoden korko-odotukset ovat madaltuneet.
Pankkiongelmien vaikutus reaalitalouden kehitykseen on liian aikaista arvioida. Konsensusarvio on, että luottomarkkinoiden kiristyminen vaikuttaa negatiivisesti talouskasvuun ja sitä kautta vastaa vähintään yhtä 25 korkopisteen koronnostoa. Ongelmia on kuitenkin jo näköpiirissä. Paikallisilla pankeilla on 68 prosenttia Yhdysvaltain liiketilojen lainoista. Liiketilojen liiketoiminnan tilanne on haastava matalan vuokrausasteen ja kohonneen korkotason vuoksi.
Finanssikriisin aikana kiinteistösektorin riskejä aliarvioitiin. Keskuspankin olisi pitänyt toimia aiemmin. Päinvastainen tilanne nähtiin 1987 pörssiromahduksen jälkeen. Fed laski ohjauskorkoa, mutta pörssiromahduksen vaikutukset jäivätkin reaalitalouden kannalta odotettua pienemmiksi ja inflaatio kiihtyi uudelleen. Fed joutui nostamaan ohjauskorkoa, mikä ainakin osittain aiheutti vuonna 1990 alkaneen taantuman.
