Seuraava laskusuhdanne on lähihistorian odotetuin, mutta tulevan taantuman alkaminen näyttää jatkuvasti siirtyvän.
Helmikuussa julkaistut tammikuun vahvat makrotalouden tilastot muun muassa työmarkkinoilta ja yksityisestä kulutuksesta vaikeuttavat Yhdysvaltain keskuspankin inflaatiotaistelua. Myös inflaatio osoittautui odotettua korkeammaksi tammikuussa.
Fedin pääjohtaja Jerome Powell kommentoi tiistaina keskuspankin rahapolitiikkaa. Hän kertoi, että Fed harkitsee 50 korkopisteen koronnostoa maaliskuun korkokokouksessa.
Ohjauskorkoa nostetaan todennäköisesti korkeammalle kuin aiemmin on arvioitu, jotta taloustilanne heikentyisi riittävästi inflaatiokehityksen näkökulmasta.
Powell kertoi, että talousdatan suunnanmuutos yhdessä aiemman datan korjauksien kanssa osoittaa inflaatiopaineiden olevan korkeampia kuin keskuspankkiirit arvioivat edellisessä korkokokouksessa. Data ei viittaa siihen, että rahapolitiikkaa olisi vielä kiristetty liikaa.
Myös sääolosuhteilla on saattanut olla vaikutusta talousdataan. Tammikuu oli normaalia lämpimämpi. Se saattaa vaikuttaa talousdatan kausiluonteisiin eriin. Se ei kuitenkaan riitä selittämään inflaatiokehityksen kääntymistä.
Työvoiman yksikkökustannuksia korjattiin viime vuoden neljännen kvartaalin osalta. Ne nousivat annualisoituna 3,2 prosenttia. Aiemmin helmikuussa julkaistu lukema oli 1,1 prosenttia.
Powellin kommentit heijastavat keskuspankin heikentynyttä itseluottamusta ”soft landingiin”. Käytännössä siis keskuspankkiirit ovat yhä lähempänä hyväksyä, että inflaatio ei hidastu riittävästi ilman taantumaa.
Fed on pienentänyt koronnostoja marraskuun jälkeen. Marraskuussa ohjauskorkoa nostettiin 75 korkopistettä ja joulukuussa 50 korkopistettä. Keskuspankki nosti ohjauskorkoa 25 korkopistettä edellisessä korkokokouksessa helmikuussa.
Osakemarkkina laski Powellin kommenttien vuoksi. Keskeisistä osakeindekseistä S&P 500 halpeni 1,53 prosenttia ja Nasdaq 100 päätyi 1,22 prosenttia miinukselle.
Yhdysvaltain kahden vuoden valtionlainan tuotto nousi ensimmäistä kertaa yli viiden prosentin heinäkuun 2007 jälkeen. Yhdysvaltain 10 vuoden ja kahden vuoden valtionlainojen tuottoero on jo peräti -107 korkopistettä.
Markkinoilla hinnoitellaan 36,0 prosentin todennäköisyys 5,50-5,75 prosentin ohjauskorolle vuoden loppuun mennessä. Viikko sitten todennäköisyys oli 28,5 prosenttia.