Kasvuosakkeet

Snowflake on Warren Buffettin suosikkisijoitus

Teknologiayhtiö Snowflake tarjoaa hyvin kustannustehokkaan ja skaalautuvan pilvipohjaisen palvelun. Se miellyttää Omahan Oraakkelia.

Warren Buffett sijoittaja Berkshire Hathaway

Maailman tunnetuin sijoittaja ei ole tullut kuuluisaksi teknologiayhtiöiden suosijana. Buffett etsii hyvää liiketoimintaa hyvään hintaan ja omistaa pitkäjänteisesti ilman turhaa kaupankäyntiä. Teknologiaosakkeita Buffetin sijoitusyhtiö Berkshire Hathaway -yhtiön salkussa on vain vähän.

Arvoltaan sijoitusyhtiön suurin sijoitus on tosin teknojätti Apple, jonka osuus Berkshiren salkusta on niinkin korkea kuin 44 prosenttia. Muita isoja panostuksia ovat perinteiset jättiyhtiöt Bank of America, Chevron ja Coca-cola.

Vuoden 2020 syksyllä Buffettin sijoitusyhtiö teki mielenkiintoisen oston, joka huomioitiin laajasti. Buffett kertoi, että Berkshire aikoi osallistua teknoyhtiö Snowflaken listautumisantiin. Berkshiren sijoitukset Snowflakeen olivat 570 miljoonaa dollaria.

Kun Snowflake listautui näyttävästi pörssiin syyskuussa 2020, se teki sen kaikkien aikojen suurimpana ohjelmistotalon listautumisena ja kaksinkertaisti markkina-arvonsa ensimmäisenä kaupankäyntipäivänä.

Tällä hetkellä Berkshire omistaa jo yli 6,1 miljoonaa Snowflaken osaketta, joiden arvo on tällä hetkellä yli 870 miljoonaa dollaria. Tosin se on vain 0,3 prosenttia sijoitusyhtiön osakesalkun kokonaisarvosta.

Tehokkaasti skaalautuvia pilvipalveluja

Snowflake tarjoaa pilvipohjaisia tietovarastoratkaisuja. Yhtiö on luonut näiden päälle hyvin kustannustehokkaan ja skaalautuvan palvelun.

Liiketoiminnan raportointi- ja analytiikkatarpeiden kehittyessä useat yritykset ovat siirtyneet tai siirtymässä käyttämään tietovarastoinnissaan pilvipohjaisia ratkaisuja. Syy pilvipohjaisten ratkaisujen suosion kasvussa piilee siinä, että tiedon latauksessa, käsittelyssä ja varastoinnissa organisaatioiden paikalliset, omassa konesalissa toteutetut ratkaisut ovat vaaditun suoritin- ja tallennuskapasiteetin näkökulmasta kustannustehottomia. Sen sijaan joustavasti skaalautuvat pilvipohjaiset tietovarastopalvelut ovat syrjäyttämässä niitä kiihtyvällä tahdilla.

Pilvipohjaisia tietovarastopalveluita tarjoavat isot jo perinteisiksi mielletyt alan toimijat, kuten Microsoft, Amazon ja Google. Suurten toimijoiden rinnalle on tullut vaihtoehtoisia ratkaisuja. Tällainen on Snowflake, joka tarjoaa käyttäjilleen erityisesti hinnaltaan kilpailukykyistä prosessointikapasiteettia ja tallennustilaa.

Snowflake tarjoaa alustan, joka on nopea, joustava ja käyttäjäystävällinen. Se tarjoaa välineet tietojen tallentamisen lisäksi myös tietojen käsittelyyn ja analysointiin. Snowflake toimii kaikissa kolmessa suurimmassa pilvipalvelussa, eli Amazon Web Services (AWS), Microsoft Azure ja Google Cloud -pilvipalveluissa.

Vakuuttavaa kasvua, mutta näkymät sumuiset

Snowflakella on yli 7800 asiakasta, joista 330 on yli miljoonan dollarin asiakkaita, kertoo analyytikoita ja osakkeita rankkaava TipRanks-sivusto. Tilauskanta on 3,7 miljardia dollaria.

Yhtiön vuoden 2023 tilikauden neljännen neljänneksen tulosraportti oli tyrmäävän kova. Liikevaihto nousi 53,5 prosenttia edellisvuodesta 589 miljoonaan dollariin ja ylitti odotukset 13,6 miljoonalla dollarilla. Oikaistu osakekohtainen tulos 0,14 dollaria löi selvästi 0,05 dollarin analyytikoiden konsensusennusteen. Lisäksi yhtiö päätti kahden miljardin dollarin osakkeiden takaisinosto-ohjelmasta.

Ainoan pettymyksen tuotti Snowflaken kommentit lähiajan näkymistä, jotka viittaavat kasvun hiipumiseen.

Snowflaken liikevaihdon ja tuloksen kehitys sekä ohjeistus. Taulukko: Snowflake.

Morgan Stanleyn analyytikko Keith Weiss – jolle TipRanks-sivusto antaa täydet viisi tähteä – ei pidä pehmeää ohjeistusta ongelmana.

”Vaikka olemme pettyneitä hitaampaan kasvuvauhtiin, jota nyt odotetaan vuodelle 2024, olemme edelleen luottavaisia Snowflaken pidemmän aikavälin mahdollisuuksiin ja yhtiön kilpailuasemaan”, Weiss toteaa.

Snowflake on analyytikoiden suosikki

Weissin mukaan Snowflake edistyi viimeisimmän tilikauden aikana portfolionsa laajentamisessa uusilla ratkaisuilla, kuten Snowparkilla ja Streamlitillä, suuntaamalla ratkaisujaan tiettyihin toimialoihin ja laajentamalla kumppaniekosysteemiään. Lisäksi Snowflake on laajentanut kumppanuuttaan AWS:n kanssa uusien markkinoiden kasvattamisessa. AWS on Amazonin tarjoama pilvipalvelu.

Weiss antaa Snowflaken osakkeelle ostosuosituksen 215 dollarin tavoitehinnalla. Osake on menettänyt arvoaan vuoden aikana lähes 38 prosenttia, joten tämän hetken 142 dollarin hinta alittaa roimasti analyytikon tavoitehinnan.

Eikä Weiss ole arvioissaan yksin. TipRanksin mukaan 21 analyytikkoa antaa osakkeelle ostosuosituksen. Pidä-suosituksia on viisi ja yhden suositus on myy.

Analyytikot odottavat osakkeiden arvonnousua keskimäärin 30 prosenttia seuraavan vuoden aikana, kun otetaan huomioon, että keskimääräinen analyytikoiden tavoitehinta on 184 dollaria.

Kuva: TipRanks.
Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös