Sijoitusstrategiat

Jason Fieber: “Taloudellinen riippumattomuus muutti suhtautumiseni elämään ja pandemia sijoittamiseen”

Tunnettu bloggari on uudistanut osinkosijoitustrategiansa ja kokee, että ennenaikainen eläköityminen on yliarvostettua.

Jason Fieber
Jason Fieber

Dividend Mantra blogista tunnetuksi tullut amerikkalainen Jason Fieber asuu Thaimaan pohjoisosassa Chiang Main kaupungissa. Aprillipäivänä kaupungin taivasta peittää sankka savupilvi, jonka aiheuttavat peltojaan polttavat maanviljelijät.

“En ole kuuteen vuoteen nähnyt yhtä sankkaa savupilveä”, Jason kertoo. “Pandemian aikana peltoja ei poltettu yhtä paljon ja nyt ilmeisesti poltetaan sitten urakalla.”

Jason ei muuttanut Chiang Maihin savupilven takia, vaan halusi elää paikassa jossa palvelut ovat saavutettavissa helposti kävellen ja jossa hän voisi hyötyä geoarbitraasista. 

“Amerikkalaiset ovat surkeita suunnittelemaan mukavia kaupunkeja, mutta mahtavia rakentamaan esikaupunkeja. Silloin pitää kuitenkin tykätä elämästä auton ja ostoskeskusten varassa”, Jason nauraa.

Thaimaa on tarjonnut Jasonille mahdollisuuden elää mukavaa elämää ja säilyttää samalla korkea säästämisaste. Thaimaassa asuessaan Jasonin varallisuus on kaksinkertaistunut. Dollareiden tienaaminen ja bahtien kuluttaminen on toiminut, vaikkei Jason perinteistä päivätyötä enää teekään.

Hän on kertonut tarinansa useissa mediaesiintymisissä esimerkiksi USA Todayssä ja CNBC:llä. Jason lähti tavoittelemaan taloudellista riippumattomuutta vaatimattomista lähtökohdista vasta 27-vuotiaana ilman isoa alkupääomaa tai kovapalkkaista työtä.

Ennen muuttoa Thaimaahan Jason työskenteli autohuoltoliikkeen asiakaspalvelussa. Pitkien työtuntien, pitkälle viedyn säästämisen ja osinkosijoittamisen avulla Jason saavutti nopeasti taloudellisen riippumattomuuden. Jasonin osinkotulot kattoivat hänen menonsa hieman kolmenkymmenen ikävuoden paremmalla puolella.

Uudistunut osinkosijoittaja

Sijoittajana Jasonin voisi luokitella osinkosijoittajaksi, tarkalleen ottaen osinkokasvusijoittajaksi eli dividend growth investoriksi. Jos osinkosijoittaja keskittyy enemmän sijoitushetken osinkotuottoon, jälkimmäinen kiinnittää enemmän huomiota osingon tulevaisuuden kasvupotentiaaliin.

“Mielestäni olin kamala sijoittaja sijoitusurani alkuvaiheessa. Nolottaa katsoa joitakin vanhoja blogikirjoituksiani ja osakevalintoja”, Jason sanoo dramaattisesti. 

Sijoitusuransa alkuvaiheessa Jason keskittyi sijoittajana arvoon ja osinkotuottoon, mutta tänä päivänä enemmän kasvuun ja laatuun.

“Jahtasin alkuun liikaa korkeaa osinkotuottoa saavuttaakseni tavoitteeni dollarimääräisissä osingoissa. Tähtäsin jopa neljän prosentin efektiiviseen osinkotuottoon. Nykyään sijoitan ennemmin yhtiöihin, joiden osinkotuotto voi olla vain jopa yhden prosentin luokkaa.”

Kun maanviljelijät uudistavat peltonsa polttamalla, Jasonille pandemia oli uudistukseen ajanut hetki sijoittamisessa. Kriisi paljasti mitkä yhtiöt ovat todella laadukkaita ja mitkä eivät.

Pandemian jälkeisessä pörsssinousussa Jason uudisti salkkunsa suurilta osin. Hieman yli sadan osakkeen salkusta myyntiin meni monta kymmentä yhtiötä. 

Salkusta lähti monia osakkeita, joiden laatuun hän ei ollut tyytyväinen. Tällaisia yhtiöitä olivat esimerkiksi hotelleja ja sairaaloita omistavat REIT-yhtiöt tai vaikkapa matalakatteinen ravintolayhtiö.

“Mikä tulee olemaan muodissa jatkossa? Hyvät liiketoiminnat tulevat olemaan aina muodissa ja monet sijoittajat ovat urallaan siirtyneet kohti laatuyhtiöitä”, Jason sanoo.

Muutos strategiassa on toiminut ja Jasonin salkku on lyönyt S&P 500-indeksin. Hänen jatkosuunnitelmanaan on laajentaa salkkunsa hajautusta jopa pariin sataan eri yhtiöön.

“Laaja hajautus on puolestaan keino suojella päääomaani. Ja miksi en antaisi erinomaisten yhtiöiden tehdä työtä puolestani?” Jason kysyy retorisesti.

Tuoreella ja amerikkalaiseen tapaan räväkkään tyyliin tehdyllä videolla Jason listaa viisi osaketta pitkään salkkuun. Osakevalinnat kuvastavat Jasonin muuttunutta suhtautumista osakepoimintaaan. Videolla esiintyvät nimet Apple, American States Water, Johnson & Johnson, Microsoft ja Pepsi. Näitä osakkeita saa pörssistä vain harvoin edulliseen hintaan.

Vaikka Jasonilla on päivät aikaa sijoitustensa hoitamiseen, hän on säilyttänyt sijoitustoimintansa suhteellisen passiivisena.

“Laitan pääomaa enemmän töihin, kun osakkeet laskevat. Kun osakkeet laskivat pankkikriisin mainingeissa, ostin osakkeita tavanomaista enemmän. Nyt kun osakkeet ovat elpyneet, olen vain seurannut markkinoita”, Jason kertoo. 

Nykyisessä markkinaympäristössä Jason korostaa osakevalinnassa enemmän yhtiön velkaantuneisuutta.

Ennenaikainen eläköityminen on yliarvostettua

Niin sanottu FIRE-ilmiö (financial independence, retire early) oli erityisen suosittu 2010-luvulla ja Jason Fieber oli yksi sen tunnetuimmista äänistä.

Hänen suhtautumisensa erityisesti ennenaikaiseen eläköitymiseen on muuttunut suuresti.

“Mielestäni kaikkien tulisi tavoitella taloudellista riippumattomuutta, mutta ennenaikainen eläköityminen on suuresti yliarvostettua. Se sopii vain hyvin harvalle.” 

Jos janan ensimmäisessä päässä on pitkät työviikot ja -päivät ja toisessa päässä ennenaikainen eläköityminen, molemmissa ääripäissä voi olla vaikea olla tyytyväinen elämään, Jason pohtii. Ennenaikaisen eläköitymisen jälkeen elämästä voi puuttua kasvu ja haaste.

“Äitini vietti kaiken aikansa oleillen ja nauttien sosiaaliturvasta. Hän oli huumeriippuvainen”, Jason pysäyttää. “Uskon, että on vähintäänkin hyvä olla jonkinlaista tekemistä, joka merkityksellistä ja edustaa sitä mitä olemme.”

Jason huomauttaa, että pandemian aikana näimme, mitä tapahtuu, kun ihmiset jäävät helikopterirahan varaan. Moni asia yhteiskunnassa pysähtyy. Ennenaikainen eläköityminenkään ei ole hyväksi yhteiskunnan kannalta.

“Näkemykseni elämään on muuttunut siirtyessäni elämänvaiheesta toiseen. En nauttinut päivätyöstäni suuresti, joten tavoittelin aggressiivisesti taloudellista riippumattomuutta. Elämäni ei ollut tasapainossa pitkien työpäivien vuoksi. Kun saavuin ensimmäisen kerran Thaimaahan elämäni meni janalla lähes vastakkaiseen ääripäähän”, Jasonin äänestä kuulee kuinka hän on pohtinut taloudellisen riippumattomuuden kysymyksiä.

Hänen ajatuksenaan on muuttaa takaisin Yhdysvaltoihin. Siellä houkuttelee erityisesti palveluiden monipuolisuus ja korkea taso. Kuulostaa, että hänellä saattaisi olla mielessä myös jotain uutta ammatillisesti.

Tällä hetkellä Jason kirjoittaa osakepoiminnoista Daily Trade Alert sivustolle, julkaisee Youtube-videoita ja hallinnoi maksullista sijoituspalvelua. Jason on julkaissut aiemmin myös kaksi sijoituskirjaa.

FIRE-ilmiötä käsittelevät blogit, tai ainakin niiden suosio, ovat viime vuosina hiipuneet.

“Ihmisten huomio on siirtynyt suurelta osin blogeista Youtubeen. Kun aloitin kirjoittamaan Dividend Mantraa, blogit olivat henkilökohtaisia ja autenttisia tarinoita. Myös taloustilanne on tällä hetkellä erilainen kuin finanssikriisin jälkeen, jolloin FIRE-ilmiö alkoi saavuttaa suosiota.”, Jason selittää. 

Taloudellisen riippumattomuuden lainalaisuudet ovat kuitenkin pysyneet muuttumattomina. Yksi taloudellisen riippumattomuuden mahdollistajista on säästäväisyys.

“En kaipaa asioita, mitä monet ihmiset kaipaavat. Ulkopuolisen näkökulmasta elämäni voi vaikuttaa köyhältä, koska minulla on vain pari kourallista vaatekappaleita, ei autoa ja pienehkö asunto. Toisaalta syön päivittäin ravintolassa, kotonamme käy siivooja ja työskentelen usein kahvilasta. Omistan kaikkein mieluiten oman aikani.”

”Jos kuolisin huomenna, se joka menisi asuntooni voisi luulla, että olen rutiköyhä”, Jason naurahtaa.

Jason on kuitenkin vahvasti sitä mieltä, ettei mielihyvää [gratification] kannata siirtää ikuisesti. Kun puhutaan taloudellisesta riippumattomuudesta, puhutaan usein vain siitä, kuinka pääomaa kerrytetään eikä kuinka se käytetään tai kulutetaan fiksusti.

“En usko, että saan luojalta mitalia, jos kaiken päätteeksi kerron, että elämäni aikana vain säästin ja sijoitin.”

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös