Riittämätön hajautus ei lisää vain sijoitussalkun riskiä, vaan saattaa nakertaa myös tuottoja yllättävän paljon.
Taloudellinen vallihauta kuvaa yrityksen kilpailuetua, joka antaa sille mahdollisuuden tehdä keskimääräistä kovempaa voittoa pitkäaikaisesti ja kestävästi.
Vallihauta on tärkeää paitsi yrityksen tuloksen kannalta myös potentiaalisille sijoittajille, jotka pyrkivät maksimoimaan salkkunsa tuotot etsimällä vallihaudan saavuttaneita yrityksiä. Vallihaudan saavuttanut osake ei luonnollisestikaan saa maksaa liikaa sijoittajalle.
Rakentamalla puolustettavan kilpailuedun, yritys voi muodostaa riittävän laajan taloudellisen vallihaudan, joka hillitsee tehokkaasti kilpailua alalla. Mitä laajempi taloudellinen valli on, sitä suurempi ja kestävämpi yrityksen kilpailuetu on.
Tehokas vallihauta ei onnistu tietenkään kaikilta yrityksiltä.
Itseasiassa osakemarkkinoilla, joissa yritysten arvo mitataan niiden markkina-arvolla, on nähty niin sanottu voittaja vie kaiken -ilmiö, jossa liikevaihdot, tulokset ja markkina-arvot kasautuvat harvoille yrityksille.
Mikä selittää harvojen voittajayritysten talouden?
Voittaja vie kaiken -ilmiön ajurit löytyvät usein verkostoista.
Nämä ajurit aktivoituvat silloin, kun yksi käyttäjä lisää toisen käyttäjän arvoa.
Klassinen esimerkki on puhelimen tulo markkinoille. Miksi ostaa puhelin, jos kellään muulla ei ole puhelinta? Jos kellään muulla ei ole puhelinta, ei ole ketään kenelle soittaa. Mitä enemmän puhelimia on markkinoilla, sen houkuttelevammaksi puhelin tuotteena tulee.
Toinen esimerkki on Applen ekosysteemi. Mitä enemmän iPhone-puhelinta oli ostettu, sen houkuttelevaksi tuli tehdä applikaatioita iPhonea varten. Toisaalta mitä enemmän iPhoneen on saatavissa houkuttelevia applikaatioita, sen houkuttelevampi tuote se on. Näin syntyy positiivinen noidankehä, joka tukee voittaja vie kaiken-rakenteen syntyä, ja myös ylläpitää sitä.
Voittaja vie kaiken -ilmiö aiheuttaa osakemarkkinoilla osakesijoittajan vaikean haasteen.
Se tarkoittaa nimittäin sitä, että kunnolliset osaketuotot keskittyvät harvoille osakkeille – itseasiassa hyvin harvoille. Miten siis sijoittaja löytää ne harvat voittajat, jotka tarjoavat hulppeita tuottoja? Ja toisaalta, miten sijoittaja voi välttää sen suuren osakemassan, jonka tuotto on vaatimatonta?
Osakkeiden positiivinen kokonaistuotto on kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys
Aalto yliopiston rahoituksen apulaisprofessori Peter Nyberg käy tviittiketjussaan läpi muutamia rahoitustutkimuksen tuloksia yritysten pitkän aikavälin tuotoista.
Tulokset ovat valaisevia.
Nyberg kertoo, että Yhdysvaltojen tärkeimmissä pörsseissä on vuosina 1926-2016 ollut listattuna noin 26 000 yritystä. Kuinka moni näistä yhtiöistä on historiansa aikana tarjonnut positiivista kokonaistuottoa, siis tuottoa, jossa on mukana arvonnousun lisäksi osingot?
Vastaus on alle puolet, tarkalleen ottaen 49,5 prosenttia. Eikä tuottoja ole laskettu edes inflaatiokorjattuna, vaan nimellistuottoina. Inflaatiokorjattuna tuotot olisivat olleet selvästi alhaisempia.
Tulokset ovat vieläkin lohduttomampia, jos kokonaistuottoja verrataan riskittömään korkoon, eli esimerkiksi yhden kuukauden lyhyen maturiteetin USA:n valtiolainojen tuottoon.
”Jopa noin 60 prosenttia osakkeista on tuottanut huonommin elinikänsä aikana kuin riskittömät sijoitukset”, Nyberg tviittaa.
Ehkä hieman yllättäen Suomessa tilanne on ollut lohdullisempi. Nybergin mukaan Suomessa 64,2 prosenttia pörssilistatuista osakkeista on tarjonnut elinaikanaan positiivisen tuoton sijoittajille vuosina 1990-2020.
”Vaikka luku voi tuntua pieneltä, osuus positiivisesti tuottaneita osakkeita on Suomessa toiseksi suurin 43 tutkitusta maasta”, Nyberg toteaa.
Johtopäätös: Riskien pienentäminen ei ole hajauttamisen ainoa hyöty
Nybergin mukaan Yhdysvalloissa tuotot ovat keskittyneet hyvin pienelle osuudelle kaikista pörssiyhtiöistä.
”Se suunnaton arvonluonti, ja siitä johtuva sijoittajien varallisuuden kasvu, mikä on toteutunut Yhdysvaltain osakemarkkinoilla 1926-2016 on itse asiassa syntynyt pelkästään 1092 yhtiön osakkeiden tuotoista (mikä on vain noin 4 % kaikista listatuista osakkeista).”
Mitkä ovat siis tästä kaikesta johtopäätökset?
Ensinnäkin osakemarkkinoiden yli ajan jatkunut arvonnousu kätkee sisälleen sen tosiasian, että suurin osa yksittäisistä osakkeista eivät itse asiassa tuota kovinkaan hyvin pitkällä aikavälillä, Nyberg toteaa.
Toiseksi: hajauttaminen kannattaa.
”Huonosti hajautetut salkut, jotka sisältävät vain muutaman osakkeen, eivät ole haitallisia vain sen takia, että niiden riskipitoisuus on suurempi kuin hyvin hajautetulla salkulla. Koska historiallisessa valossa vain pieni osa osakkeista on elinikänsä aikana tarjonnut suhteellisen suuria positiivisia tuottoja, riskinä on, että vain muutamaan osakkeeseen sijoittava henkilö jättää sijoittamatta juuri niihin tiettyihin osakkeisiin, jotka luovat varallisuutta”, Nyberg kiteyttää.
Hajauttaminen on siis enemmänkin kuin ilmainen lounas. Se tuottaa.
