Riski USA:n maksukyvyttömyydestä hermostuttaa sijoittajia

Pelko Yhdysvaltojen ajautumisesta maksukyvyttömyyteen on nostanut luottoriskijohdannaisten hintoja. Maksukyvyttömyys olisi ennennäkemätön katastrofi.
pörssi pörssiromahdus sijoittaja sijoittaminen pörssi pörssiromahdus sijoittaja sijoittaminen
Kuva: iStock.com / dima_sidelnikov.
Janet Yellen valtiovarainministeri USA
USA:n valtiovarainministeri Janet Yellen.

Sijoittajat näyttävät olevan yhä huolestuneempia Yhdysvaltain velkakaton nostamista koskevasta pattitilanteesta, kun määräaika lähestyy, ennen kuin Yhdysvallat mahdollisesti joutuu maksukyvyttömäksi tänä kesänä.

Yhdysvallat kohtasi velkakattokriisin vuonna 2011. Tuolloin liittovaltio oli vaarassa ajautua maksukyvyttömyyteen. Velkakattoa on pitkien kongressin ja valkoisen talon välisen kiistelyn jälkeen nostettu ja ongelmaa on sysätty tulevaisuuteen.

Velkakatto on lainsäädännöllinen raja sille, kuinka paljon Yhdysvaltain valtiovarainministeriö voi laskea liikkeeseen valtionvelkaa. Sen tarkoituksena on valvoa valtion menoja pakottamalla kongressi tekemään vaikeita budjettipäätöksiä. Velkakatto on erillään liittovaltion budjettialijäämästä, joka on vuotuinen määrä, jolla valtion menot ylittävät tulot.


 
Saat jopa 20 ilmaista osaketta!
 
Avaa ja rahoita tilisi Freedom24-välittäjällä ja saat jopa 20 ilmaista osaketta, joiden arvo on jopa 800 dollaria kukin. Lue lisää artikkelistamme
 
Jokaiseen sijoitukseen liittyy riskejä.
 

Tähän mennessä Yhdysvallat ei ole vielä koskaan ajautunut maksukyvyttömyyteen. Kuitenkin jo pelkkä vaara maksukyvyttömyydestä voi johtaa taloudellisiin ongelmiin – puhumattakaan siitä taloudellisesta katastrofista, joka seuraisi maailman suurimman talouden ajautumisesta todella maksukyvyttömyyteen.

Jos velkakattoa ei nosteta tai sen soveltamista keskeytetä, hallitus voi joutua jättämään velkansa maksamatta. Se tarkoittaisi siis maksukyvyttömyyttä ja sillä voisi olla vakavia seurauksia taloudelle.

Yhdysvaltojen valtiovarainministeri Janet Yellen lähetti syyskuussa 2021 kongressille varoituksen maan maksukyvyttömyyteen ajautumisesta.

Sijoittajat varautuvat pahimpaan

Vaikka on todennäköistä, että Yhdysvaltojen kongressin molemmat puolueet pääsevät lopulta yhteisymmärrykseen velkakaton nostosta, maksukyvyttömyyden riski on jo kasvanut ja sijoittajat ovat alkaneet varautua sen mahdollisuuteen.

Sijoittajien varautuminen näkyy esimerkiksi luottoriskijohdannaisten eli credit default swapien hinnoissa.

Financial Timesin mukaan Yhdysvaltain valtionvelan viisivuotiset luottoriskijohdannaiset, jotka ovat yksi vaihdetuimmista velkavakuutuksen muodoista, ovat saavuttaneet korkeimman hintansa sitten vuoden 2012.

Credit default swap eli CDS on siis luottoriskijohdannainen, jonka avulla sijoittaja voi suojata tai vakuuttaa joukkovelkakirjan, kuten obligaatiot ja valtionlainat, nimellispääoma sen saajan maksukyvyttömyyttä vastaan.

Johdannaisen kautta saadun vakuutuksen ostohinta on sitä suurempi, mitä todennäköisemmäksi maksukyvyttömyys arvioidaan. CDS:n haltija saisi maksukyvyttömyyden toteutuessa rahansa takaisin joka tapauksessa ja tappion kantaisi CDS:n myyjä.

Luottojohdannaiset ovat syntyneet tarpeesta poistaa luottoriskin vaikutus sijoitustoimintaan.

Samalla myös Yhdysvaltain valtion velkakirjojen kysyntä on laskenut. Sekin on merkki siitä, että sijoittajat ovat myyneet USA:n liittovaltion velkakirjoja velkakaton nostamista koskevan umpikujan pitkittyessä. Loppukesällä erääntyvien velkakirjojen – eli velkakirjojen, jotka erääntyvät samoihin aikoihin, kun velanmaksun laiminlyönti voisi mahdollisesti tapahtua – hinnat ovat laskeneet alle muiden, riskipitoisempien lyhytaikaisten velkainstrumenttien hintojen, Financial Times kertoo.

Valtiovarainministeri Yellen varoittaa, että USA:n ajautuessa maksukyvyttömyyteen likviditeettiongelmat voisivat helposti kaataa markkinat. Siinä tilanteessa joukkovelkakirjojen haltijat, yritykset ja ulkomaisten valtioiden hallitukset myisivät omistuksiaan, mikä voisi aiheuttaa rahoituskriisin.

Maksukyvyttömyys voisi syöstä Yhdysvaltain talouden 1930-luvun suuren laman kaltaiseen pahaan syöksykierteeseen, varoitti tutkimusyhtiö Moody’s Analytics syyskuussa 2021 julkaistussa raportissaan.

Tuolloin Moody’s ennusti myös, että maan bruttokansantuote laskisi neljä prosenttia ja lähes kuusi miljoonaa työpaikkaa menetettäisiin, jos Yhdysvallat laiminlöisi velkojensa maksun.

Sanomattakin on selvää, että maksukyvyttömyys heijastuisi myös voimakkaasti osakemarkkinoille ja saattaisi aiheuttaa syvän kurssiromahduksen niin Yhdysvalloissa kuin muuallakin.

Puolueiden vaikea löytää yhteisymmärrys

Poliittisten päättäjien olisi helppo estää maksukyvyttömyys nostamalla velkakattoa. Ongelma on vain siinä, että republikaanit haluavat velkakaton ehdoiksi raskaita menoleikkauksia, mihin demokraatit eivät ole suostuneet.

Kongressin demokraatit ja republikaanit ovat ideologisesti yhä kauempana toisistaan. Yhteisymmärryksen löytäminen velkakatto-ongelmaan oli vaikeaa vuonna 2011, mutta nyt se saattaa olla vieläkin vaikeampaa.

Kongressin budjettitoimiston ennusteen mukaan kriittinen päivä, jolloin Yhdysvallat ei pysty täyttämään velkavelvoitteitaan, voisi osua heinäkuun ja syyskuun 2023 välille.

Tällä välin Yhdysvaltain valtiovarainministeriö on ryhtynyt poikkeuksellisiin toimenpiteisiin varmistaakseen, että valtio pystyy jatkossakin täyttämään velvoitteensa, ja estääkseen välitöntä kriisiä iskemästä talouteen.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
New York Yhdysvallat USA pilvenpiirtäjät

USA nousi Ruotsin ohi Suomen suurimmaksi kauppakumppaniksi - Nato vahvistaa taloussuhteita

Seuraava artikkeli
stressi työntekijä konttori toimihenkilö työ työpaikka

Palkansaajat kärsivät korkeasta inflaatiosta – asuntolainat ja heikentynyt reaalipalkka taakkana