Talousuutistoimisto Bloombergin mukaan sijoittajien amerikkalaisosakkeiden allokaatio on matalin lähes kahteen vuosikymmeneen.
Investointipankki Goldman Sachsin johtajan Brian Garrett kirjoitti tällä viikolla, että jopa 85 prosenttia asiakaskyselyyn vastanneista odottaa osakekurssien laskevan tai kehittyvän sivuttaissuuntaisesti.
Heikkoa sijoittajasentimenttiä indikoi myös Bank of American viimeisin institutionaalisille sijoittajille tekemä kysely. Institutionaalisten sijoittajien amerikkalaisten osakkeiden allokaatio on matalin viimeiseen 18 vuoteen ja käteisen paino on ollut yli viisi prosenttia jo 15 kuukautta peräkkäin.
Myös hedge-rahastot ovat nyt varovaisempia sijoituksissaan. Syklisten osakkeiden osuus suhteessa defensiivisiin osakkeisiin on matalin 2020 alkuvuoden jälkeen. Goldman Sachsin hedge-rahastoasiakkaat ovat vähentäneet netto-osakepainoa matalimmalle tasolla viiteen vuoteen. Toisaalta muutokset ovat olleet pieniä viimeisen neljän kuukauden aikana.
AAII:n amerikkalaisille yksityissijoittajille tekemän viikoittaisen kyselyn perusteella sijoittajasentimentti on heikko, joskin se on hieman vahvistunut kahdessa viikossa. Viimeisimmän kyselytutkimuksen mukaan 22,5 prosenttia kyselyyn vastanneista uskoi osakekurssien nousevan seuraavan kuuden kuukauden aikana. Laskevan tai ennallaan pysyvän kurssikehityksen puolesta vastasi yhteensä 77,5 prosenttia.
Akateemisten tutkimusten mukaan sijoittajasentimentti vaikuttaa erityisesti spekulatiivisten osakkeiden kehitykseen. Niitä ovat muun muassa nuoret yhtiöt, matalan markkina-arvon yritykset sekä korkean beetan ja volatiliteetin osakkeet. Heikko sijoittajasentimentti on historian saatossa indikoinut korkeampia tulevia tuottoja ja vahva sentimentti sitä vastoin matalampia tuottoja.
Viime viikkojen osakemarkkinoiden kehitys on ollut linjassa tutkimusten kanssa. S&P 500 -indeksi on kallistunut 7,5 prosenttia tänä vuonna, mutta suhteellisesti suuremman painon spekulatiivisia osakkeita sisältävä Nasdaq 100 on kohonnut vuoden alusta peräti 21,4 prosenttia. Kiitos Nasdaqin vahvasta kehityksestä kuuluu myös madaltuneille korko-odotuksille.
S&P 500 -indeksin parhaiten tuottaneet sektorit tänä vuonna ovat olleet viestintä ja teknologia. Viestintäalan osakkeet ovat kallistuneet 21,1 prosenttia ja teknologiasektorin 21,6 prosenttia. Markkina-arvoltaan suurimmat yhtiöt, megacapit, ovat tuottaneet merkittävästi enemmän kuin S&P 500 -indeksi.
Morgan Stanleyn ja JPMorganin strategit Mike Wilson ja Marko Kolanovic huomauttivat hiljattain, että osakemarkkinoiden vahva kehitys on vaikea sivuuttaa ja kurssinousu herättää epäilyksiä siitä, että kyseessä ei ole välttämättä vain karhuralli. Edellisen 14 karhumarkkinan aikana vain kahdessa S&P 500 on noussut peräkkäisinä vuosineljänneksinä.




