Sijoitusstrategiat

Taantuman merkit ilmassa – Miten Warren Buffett toimii tällaisessa tilanteessa?

Monet merkit viittaavat taantumaan. Sijoituslegenda Warren Buffett kertoo, miten hän vaikeiden aikojen edellä toimii.

Ensimmäisen vuosineljänneksen osavuosikatsauskausi alkaa tällä viikolla Yhdysvalloissa. Factsetin keräämän aineiston mukaan analyytikot odottavat S&P 500 -indeksin yhtiöiden tulossumman supistuneen 6,8 prosenttia vuodentakaisesta. Se olisi toteutuessaan toinen peräkkäinen miinusmerkkinen kvartaali ja suurin tuloslasku vuoden 2020 toisen vuosineljänneksen jälkeen.

Tulosennusteiden perusteella Yhdysvallat on jo taantumassa. Yritykset ovat kohdanneet haasteita, kuten korkean inflaation ja kohonneen korkotason. Kansallisten pankkien ongelmat ovat heijastuneet finanssialalle, muita talouden vaikutuksia vielä odotellaan.

Yhdysvaltain osakemarkkinat ovat kallistuneet taantumariskistä ja finanssikriisin uhasta huolimatta. S&P 500 -indeksin pistelukema on noussut 6,9 prosenttia tänä vuonna.

Myös suhdanneindikaattorit viittaavat taantumaan.

Pitkien ja lyhyiden korkoero on nyt entistäkin enemmän miinuksella. Toisin sanoen markkinoilla havaitaan nyt niin sanottu käänteinen korkokäyrä. USA:n 10 vuoden velkakirjan ja kolmen kuukauden velkakirjan tuottoero on negatiivinen jo lähes 150 korkopistettä eli 1,5 prosenttiyksikköä.

S&P 500 -osakeindeksin tuotot ovat yleensä painuneet pakkaselle, kun tuottokäyrä on kääntynyt negatiiviseksi. Joinakin vuosina indeksi lähtenyt laskuun nopeasti, joinakin toisina vuosina käänne laskuun on tapahtunut joitakin kuukausia käänteisen korkokäyrän jälkeen.

Käänteistä korkokäyrää pidetään usein varoituksena tulevasta taantumasta.

Kaiken kukkuraksi USA:n teollisuuden suhdanneindeksi ISM heikkeni tasolle 46,3 pisteeseen, mikä on alin taso sitten korona-ajan toukokuun 2020 lukeman. Kuukausi aiemmin lukema oli 47,7 pistettä ja indeksin odotettiin heikentyvän tuolta tasolta vain hieman.

Pelko laatuyhtiöiden menestyksestä on turhaa

Miten sijoittajan tulisi reagoida tilanteessa, jossa useat merkit viittaavat taantumaan?

Warren Buffett on yksi maailman suosituin ja yksi menestyneimmistä sijoittajista. Hänellä on oma näkemyksensä markkinoiden ajoitukseen ja siis siihen, miten sijoittajan kannattaa taantuman edellä toimia. Aiheesta kertoo sijoitussivusto Motley Fool.

Buffett ei kanna huolta taantumista. Markkinoiden pitkän aikavälin kehitys on aina tärkeämpää kuin lyhyen aikavälin nousut ja laskut.

Finanssikriisin aikaan vuonna 2008 Buffett kirjoitti New York Timesiin mielipidekirjoituksen, jossa hän esitti ajatuksiaan markkinoiden tulevaisuudesta.

”Pelko on nyt laajalle levinnyt, ja se valtaa jopa kokeneet sijoittajat. Mutta pelko maan monien terveiden yritysten pitkän aikavälin menestyksestä on järjetöntä. Nämä yritykset tulevat todellakin kärsimään tulosvaikeuksista, kuten ne ovat aina tehneet. Mutta useimmat suuret yritykset tekevät uusia tulosennätyksiä 5, 10 ja 20 vuoden kuluttua.”

Buffett ennusti oikein. Yhdysvaltojen S&P 500 -osakeindeksi rikkoi sen jälkeen ennätyksiä ja koki yhden historian pisimmistä nousumarkkinoista vuosina 2009-2020.

Makroindikaattoreista ei ole hyötyä ajoittamisessa

Vanha sijoitusviisaus kertoo kuitenkin, että historia ei ole tae tulevasta. Silti Buffett kannustaa sijoittajia jatkamaan ostamista myös markkinoiden vaikeiden vaiheiden aikana.

”Minulla ei ole aavistustakaan siitä, ovatko osakkeet korkeammalla vai matalammalla kuukauden tai vuoden kuluttua. Todennäköistä kuitenkin on, että markkinat nousevat, ehkä huomattavasti, paljon ennen kuin tunnelmat tai talous kääntyvät nousuun”, Buffett kirjoitti New York Timesin artikkelisssaan.

Tämä onkin yksi Buffettin sijoitusfilosofian keskeinen piirre. Hän luottaa vakaasti Yhdysvaltojen talouteen, sen kykyyn kasvattaa vaurautta siten kykyä nostaa pörssiyhtiöiden markkina-arvoja.

Buffettin mielestä sijoittajan ei kannata odottaa talousnäkymien paranemista ennen osakkeiden ostamista. Omahan Oraakkeli kirjoitti esimerkiksi vuoden 2008 sijoittajakirjeessään Berkshire Hathawayn osakkeenomistajille näin:

Olemme esimerkiksi varmoja siitä, että talous tulee olemaan raunioina koko vuoden 2009 – ja luultavasti pidempäänkin – mutta siitä emme voi päätellä, tulevatko pörssikurssit nousemaan vai laskemaan.

Mitä Buffett siis tällä haluaa kertoa? Moni sopivaa osakkeiden ostohetkeä etsivä sijoittaja yrittää löytää erilaisista makrotalouden indikaattoreista tukea ostopäätöksille ja ajoitukselle. Buffett kuitenkin antaa ymmärtää, ettei näistä indikaattoreista ole hyötyä.

Makrotalous on itse asiassa yleensä seurannut viiveellä osakemarkkinoiden kehitystä, eikä toisinpäin. Tämä johtuu siitä, että markkinat ennakoivat reaalitalouden suhdannekiertoa. Siksi talousindikaattoreiden seuraaminen ei anna sijoittajalle lisäarvoa siitä, mihin osakkeet tulevat suuntaamaan tulevaisuudessa.

Ei osakkeita, vaan liiketoimintaa

Osakesijoittaja kipuilee aina myös osakevalintojen kanssa. Millaisia neuvoja Buffett antaa osakevalintoihin.

Warren Buffettin sijoitusyhtiö Berkshire Hathawayn vuonna 2021 osakkeenomistajille lähettämässään kirjeessä Buffett käsitteli hänen ja liikekumppaninsa Charlie Mungerin lähestymistapaa osakkeiden valintaan.

”Omistamme osakkeita sen perusteella, mitä odotamme niiden pitkän aikavälin liiketoiminnan tuloksellisuudesta, emmekä siksi, että pidämme niitä välineinä, joilla ajoittaiset markkinoiden liikkeet saadaan aikaan”, hän kirjoitti.

”Tämä seikka on ratkaiseva: Charlie ja minä emme valitse osakkeita, vaan liiketoimintaa.”

Buffettin mukaan parhaat osakkeet ovat laatuyhtiöitä, joilla on vankat fundamentit, kuten vahva talous ja pätevä johtoryhmä. Tämäntyyppiset yritykset kestävät paljon todennäköisemmin laskusuhdanteita, ja mitä enemmän tällaisia osakkeita sijoittajan salkussa on, sitä paremmin sijoittaja pärjää vaikeina aikoina.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös