Yleisin amerikkalaisten asuntolainan viitekorko oli torstaina 3,74 prosenttiyksikköä korkeampi kuin matalimmillaan tammikuussa 2021.

Yhdysvaltain keskuspankin ohjauskoron nostot näkyvät asuntokaupassa Yhdysvalloissa. The National Association of Realtorsin tilastojen mukaan asuntojen myyntimäärä väheni huhtikuussa. Vanhoja asuntoja myytiin 4,28 miljoonaa. Lukema on kausitasoitettu ja 3,4 prosenttia matalampi kuin maaliskuussa.
Vanhojen asuntojen mediaanihinta laski huhtikuussa 1,7 prosenttia vuodessa ja oli 388 800 dollaria. Se oli suurin vuositason lasku tammikuun 2012 jälkeen. Hinnat ovat laskeneet eniten Yhdysvaltain länsipuolella. Idässä ne ovat paikoittain jopa kallistuneet. Mediaanihinta on kuusi prosenttia matalampi kuin viime kesäkuun huippulukema. Hinnoissa ei huomioida kausiluonteisuutta.
Mediaanihinnat laskivat suhteessa vuodentakaiseen eniten Austinissa, Oaklandissa, San Franciscossa, Las Vegasissa ja San Josessa, 7. toukokuuta päättyneellä neljän viikon aikajaksolla.
Jyrkkä asuntolainakorkojen nousu vuoden 2022 aikana on tehnyt asunnon ostamisesta haastavampaa, koska uusien asuntolainojen korkokustannukset ovat merkittävästi kallistuneet.
Samalla korkeammat korot ovat kannustaneet nykyisiä asunnonostajia olemaan myymättä.
Yhdysvalloissa yleisin asuntolainojen viitekorko on 30 vuoden kiinteä korko. Se on ollut 6-7 prosentin välillä viime kuukausina. Torstain lukema oli 6,39 prosenttia. 30 vuoden kiinteä korko kävi vuonna 2020 ja 2021 alle kolmessa prosentissa, matalimmillaan 2,65 prosentissa tammikuussa 2021.
Asuntokaupan aktiviteetti kasvaa yleensä keväisin Yhdysvalloissa. Tänä vuonna aktiviteetti saattaa jäädä normaalia vuotta heikommaksi. Realtor.com-sivuston mukaan myynnissä olevien asuntojen lukumäärä on kasvanut vuoden aikana, koska myyntiajat ovat pidentyneet, mutta uusien ilmoitusten määrä laski huhtikuussa 21 prosenttia verrattuna vuodentakaiseen.
Rakennusliikkeet hyötyvät asuntojen tarjonnan niukkuudesta. Yhdysvaltain kodinrakentamisen luottamusindeksi nousi toukokuussa, kertoi the National Association of Home Builders. Luottamusindeksi on kohonnut viisi kuukautta peräjälkeen. The Commerce Departmentin tilaston mukaan asuntoaloitukset kasvoivat huhtikuussa 2,2 prosenttia maaliskuusta.
