
Angervuo kertoo viikkokirjeessään, että noin kaksi kolmasosaa päälistan yhtiöistä on saanut ensimmäisen neljänneksen raportin jo julkaistua. Yhteenlaskettu liikevaihto on jo raportoineilla pörssiyhtiöillä kasvanut ensimmäisellä neljänneksellä 6,4 prosenttia. Teollisuuden yhtiöiden liikevaihto on kasvanut 5,7 prosenttia.
Jo raportoineiden yhtiöiden yhteenlaskettu vertailukelpoinen liikevoitto on puolestaan kasvanut ensimmäisellä neljänneksellä 5,5 prosenttia, mutta teollisuuden yhtiöiden liikevoitto on laskenut 5,2 prosenttia.
”Suuri ero johtuu valtaosin Nordean liikevoiton kovasta kasvusta (34,2%). Nordea kasvatti liikevoittoaan peräti 377 miljoonalla eurolla. Keskimmäisen yhtiön, mediaanin vertailukelpoinen liikevoitto laski ensimmäisellä neljänneksellä 5,6 prosenttia”, Angervuo laskee.
Jo raportoineiden yhtiöiden yhteenlaskettu tulos rahoituserin jälkeen nousi ensimmäisellä neljänneksellä Angervuon laskelmien mukaan 10,3 prosenttia. Tuloskasvu johtui vuoden 2022 SRV:n ja Finnairin suurista tappioista, jotka oli kirjattu rahoituseriin vuonna 2021.
”Nyt ensimmäisellä neljänneksellä sekä SRV, että Finnair kirjasivat pienen tappion rahoituserien jälkeen. Teollisuuden tulos rahoituserien jälkeen laski 0,6 prosenttia vertailukaudesta. Keskimmäisen yhtiön tulos rahoituserin jälkeen laski 7,8 prosenttia.”
Hieman yli puolella jo raportoineista yhtiöistä tulos laski ensimmäisellä neljänneksellä. Tappiollisen tuloksen on jo kirjannut 13 yhtiötä eli 21 prosenttia jo raportoineista yhtiöistä.
Angervuon mukaan tappiollisten yhtiöiden osuus on epätavallisen korkea useaan vuoteen.
”Sijoittajat nyrpistelivät erityisesti tulostaan heikentäneiden yhtiöiden osakkeita, sillä 48 prosentilla laski osakekurssi tulospäivänä”, pörssikonkari laskee.
Ensimmäisen neljänneksen hyviä liikevoiton parantajia ovat olleet muun muassa seuraavat:
Neste (+53,4%)
Kemira (+106,0%)
UPM-Kymmene (+28,5%)
Cargotec (+84,6%)
Consti (+83,0%)
Kone (+23,1%)
Konecranes (+138,3%)
Ponsse (+85,5%)
Scanfil (+46,6%)
Valmet (+54,0%)
Wärtsilä (+35,4%)
Pihlajalinna (+50,8%)
Nordea (+34,2%)
Qt (+24,1%).
Kovia liikevoiton pudotuksia on nähty odotetusti perusmetallien valmistuksessa ja metsäteollisuudessa: SSAB (-42,0%), Stora Enso (-53,5%) ja Metsä Board (-270%).
Angervuon mukaan kuluttajalla on ”matti kukkarossa ja ostohalut kateissa”, sillä heikkoja liikevoittoja kirjasivat muun muassa Stockmann (-2,4 milj. eur), Tokmanni (-2,2 milj. eur), Viking Line (-0,9 milj. eur), Finnair (0,9 milj. eur) ja Verkkokauppa (1,4 milj. eur).
”Tasaisia tappiopesäkkeitä ensimmäisellä neljänneksellä ovat olleet odotusten mukaisesti rakennusyhtiöt: Lehto Group (-7,6 milj. eur) ja SRV (-2,0 milj. eur). YIT ei ole vielä raportoinut ensimmäistä neljännestä”, Angervuo kertoo.
Vapun jälkeen kuluvalla viikolla raportoivat 3.5. Metso Outotec, Raisio ja YIT. Torstaina 4.5. raportoivat Harvia, Sanoma, Suominen, Teleste ja Tietoevry. Perjantaina vuorossa ovat Componenta, Optomed, Tulikivi ja Vaisala. Outokumpu saa numeronsa suoriksi vasta 9.5. Sampo 10.5. ja Fortum 11.5.