Talouden trendit

Yellen: Katastrofaalinen maksukyvyttömyys vain viikkojen päässä

Yhdysvaltojen valtiovarainministeri patistelee velkakaton nostoon. Maan taloudellinen katastrofi on vain viikkojen päässä.

Janet Yellen valtiovarainministeri USA
USA:n valtiovarainministeri Janet Yellen.

Sijoittajat näyttävät olevan yhä huolestuneempia Yhdysvaltain velkakaton nostamista koskevasta pattitilanteesta, kun määräaika lähestyy, ennen kuin Yhdysvallat mahdollisesti joutuu maksukyvyttömäksi tänä kesänä.

Yhdysvallat kohtasi velkakattokriisin vuonna 2011. Tuolloin liittovaltio oli vaarassa ajautua maksukyvyttömyyteen. Velkakattoa on pitkien kongressin ja valkoisen talon välisen kiistelyn jälkeen nostettu ja ongelmaa on sysätty tulevaisuuteen.

Velkakatto on lainsäädännöllinen raja sille, kuinka paljon Yhdysvaltain valtiovarainministeriö voi laskea liikkeeseen valtionvelkaa. Sen tarkoituksena on valvoa valtion menoja pakottamalla kongressi tekemään vaikeita budjettipäätöksiä. Velkakatto on erillään liittovaltion budjettialijäämästä, joka on vuotuinen määrä, jolla valtion menot ylittävät tulot.

Tähän mennessä Yhdysvallat ei ole vielä koskaan ajautunut maksukyvyttömyyteen. Kuitenkin jo pelkkä vaara maksukyvyttömyydestä voi johtaa taloudellisiin ongelmiin – puhumattakaan siitä taloudellisesta katastrofista, joka seuraisi maailman suurimman talouden ajautumisesta todella maksukyvyttömyyteen.

Yhdysvaltojen valtiovarainministeri Janet Yellen lähetti syyskuussa 2021 kongressille varoituksen maan maksukyvyttömyyteen ajautumisesta.

Velkakaton rajat tulevat vastaan nopeasti

Nyt Yellen arvioi, että velkakatto tulee vastaan jo alle kuukauden kuluttua.

”Parhaan arviomme mukaan emme pysty jatkamaan kaikkien hallituksen velvoitteiden täyttämistä kesäkuun alkuun mennessä ja mahdollisesti jo 1. kesäkuuta, jos kongressi ei nosta velkarajoitusta tai keskeytä sen soveltamista ennen sitä”, Yellen varoittaa kirjeessään. Aiheesta kertoo Yahoo Finance -uutispalvelu.

Maanantaina iltapäivällä julkaistu ja edustajainhuoneen puhemiehelle Kevin McCarthylle osoitettu kirje osoittaa, että taloudellinen katastrofi on vain viikkojen päässä, mikäli kongressi ei löydä yhteisymmärrystä velkakaton nostamisesta.

Kesäkuun puolessa välissä valtiovarainministeriön kassaan virtaa seuraavan kerran huomattavan paljon rahaa. Veronmaksajat maksavat tuolloin vuoden 2023 arvioitujen verojensa toisen erän. Liittovaltion pitäisi kyetä selviytymään velvoitteistaan siihen asti.

Kirjeessään Yellen myöntää, että hallitus saattaa selvitä liittovaltion menoista tuohon kesäkuun 15. päivän päivämäärään. Hänen mukaansa on mahdollista, että todellinen päivämäärä, jolloin valtiovarainministeriö käyttää poikkeukselliset toimenpiteet loppuun, voi olla useita viikkoja näitä arvioita myöhemmin.

Yelle toistaa kirjeessään kaikesta huolimatta kehotuksensa, että kongressi korottaisi velkakattoa tai keskeyttäisi velkarajan soveltamisen mahdollisimman pian.

Maksukyvyttömyys olisi taloudellinen katastrofi

Mitä tapahtuu, jos Yhdysvallat ei nosta velkakattoa ja liittovaltio joutuu jättämään maksamatta erääntyneitä lainojaan?

Jos velkakattoa ei nosteta tai sen soveltamista keskeytetä, hallitus voi joutua jättämään velkansa maksamatta. Se tarkoittaisi siis maksukyvyttömyyttä ja sillä voisi olla vakavia seurauksia taloudelle.

Vuoden 2011 velkakattoa koskeva pattitilanne johti siihen, että luottoluokituslaitos Standard & Poor’s alensi Yhdysvaltojen luottoluokitusta ensimmäistä kertaa historiassa, vaikka poliittiset päättäjät estivät maksukyvyttömyyden viime hetkellä, Yellen muistuttaa.

”Velkakaton lykkäämisen tai korottamisen odottaminen viime hetkeen asti voi aiheuttaa vakavaa haittaa yritysten ja kuluttajien luottamukselle, nostaa veronmaksajien lyhyen aikavälin lainakustannuksia ja vaikuttaa kielteisesti Yhdysvaltojen luottoluokitukseen”, hän toteaa.

Jättipankki Goldman Sachsin ekonomistit arvioivat, että kymmenesosa kaikesta USA:n taloudellisesta toimeliaisuudesta pysähtyisi, kertoo uutistoimisto CNN. Keskusta-vasemmistolainen Third Way -ajatushautomo laskee, että kolme miljoonaa amerikkalaisten työpaikkaa menetetään, korkotaso nousee rajusti ja tyypilliseen asuntolainaan tulee peräti 130 000 dollarin lisäkustannus.

Luottoluokittaja Moody’s arvioi, että jopa velkarajan lyhytaikainen rikkominen tuhoaisi lähes miljoona työpaikkaa.

Yellen hahmottelee kirjeessään myös uusia ”poikkeuksellisia toimenpiteitä”. Nämä ovat kirjanpidollisia keinoja, joita valtiovarainministeriö voi käyttää, jotta hallitus voisi välttää maksulaiminlyönnin rajoitetuksi ajaksi.

Yellenin mukaan ministeriö voisi keskeyttää väliaikaisesti osavaltioiden ja paikallishallintojen arvopapereiden liikkeeseenlaskun. Tällainen toimenpide veisi kuitenkin osavaltio- ja paikallishallinnolta tärkeän välineen, jolla ne voivat hallita talouttaan, ministeri toteaa kirjeessään.

Kommentoi
Ylös
>