6 vinkkiä aloittavalle asuntosijoittajalle

Erilaisia sijoitusvaihtoehtoja on tänä päivänä todella paljon ja asia kiinnostaa myös monia huomattavasti aiempaa enemmän.

asuntokauppa kiinteistövälittäjä

Asuntosijoittaminen on puhuttanut jo pitkään ja sen suosio on kasvanut koko ajan. Se on hyvin tuottoisa sijoitusmuoto, jota voi alkaa harjoittamaan oikeastaan kuka tahansa.

Mitä on asuntosijoittaminen?

Asuntosijoittamisen perusajatus on helposti opittavissa, sillä tarkoituksena on kasvattaa sijoittajan varallisuutta. Mahdollinen tuotto muodostuu pääasiassa vuokratuloista ja asunnon arvonnoususta. Yksinkertaistettuna asuntosijoittaminen toimii niin, että otetaan pankista lainaa, jolla ostetaan sijoitusasunto.

Tämän jälkeen asunto vuokrataan jollekin ja vuokrasta saadaan tuloja, joilla katetaan lainanlyhennykset sekä yhtiövastike. Vuokra-asunto ostetaan yleensä asunto-osakeyhtiöstä joko tyhjänä tai jo valmiiksi vuokrattuna.

Verkosta löytyy monia eri sivustoja, kuten esimerkiksi https://rentola.fi/,  joiden kautta etsiä vuokra-asuntoja. Usein ilmoituksissa saatetaan myös mainita, jos asunto sopii hyvin sijoittajalle. Ajan kuluessa vuokralaisen maksama vuokra kattaa lainan kustannukset ja jäljellä on enää velaton asunto ja vuokratulot.

Samalla kun sijoittaja ostaa asunnon, hän myös saa osuuden asunto-osakeyhtiön osakkeista, jolloin hän saa myös asunnon hallinnan itselleen. Tästä syystä sijoittaja tulee myös vastaamaan mahdollisista remonttikustannuksista, joita taloyhtiöön on tulossa. Nämä kustannukset vaihtelevat aina asunnoittain. Eli kun on ostamassa sijoitusasuntoa, kannattaa myös perehtyä tarkemmin taloyhtiön kuntoon ja siihen, millaisia remontteja tulevaisuudessa on tulossa.

Asuntosijoittaminen on mielenkiintoinen sijoittamisen muoto, sillä se ei välttämättä tarvitse kovin suurta pääomaa tai valtavia tuloja töiden kautta. Sijoittaja pystyy näin rakentamaan itselleen ajan myötä hyvin tuottavan sijoitussalkun.

Kannattaako asuntosijoittaminen?

Ehdottomasti. Mutta asiat tulee hoitaa fiksusti. Sijoittaminen on aina järkevää oman taloudellisen tilanteen parantamiseksi, mutta aivan kaikki sijoitusmuodot eivät aina sovi kaikille. Toisille asuntosijoittaminen sopii paremmin kuin toisille.

Asuntosijoittamisen kannattavuus ja järkevyys perustuvat yleensä velkavivun avulla saatavaan korkeaan pääoman tuottoon ja myös mahdollisuuteen vaikuttaa oman sijoituksen tuottoon. Tällaisia vaikuttavia asioita ovat esimerkiksi asunnon remontointi, joka vaikuttaa aina asunnon arvoon.

Sellaiselle henkilölle, joka haluaa nähdä vähän vaivaa asioiden eteen, haluaa kerryttää omaa varallisuuttaan ja jolla on säännölliset ansiotulot, asuntosijoittaminen on järkevää. Tällaisia henkilöitä löytyy yleensä nuorista ja keski-ikäisistä. Toisaalta taas henkilölle, joka hakee helpoutta, voi asuntorahastot olla parempi vaihtoehto.

6 vinkkiä asuntosijoittajalle

Verkosta löytyy monenlaisia vinkkejä asuntosijoittamiseen riippuen strategiasta. Halusimme koota tähän artikkeliin muutamia yleishyödyllisiä vinkkejä, jotka toimivat erityisesti aloittelijalle, joka haluaa ymmärtää asuntosijoittamisen maailmaa paremmin.

1. Oman talous kuntoon ensin

Mikäli oma talous ei ole kunnossa, niin asuntosijoittamista on hankala aloittaa. Niin sanottua puskurirahaa tulisi aina olla niin omaa taloutta, kuin asuntosijoittamistakin varten. Yllättäviä menoja voi tulla aina eteen. Mikäli säästöjä on kertynyt, voi niitä hyödyntää asuntosijoittamisessa. Jos käytössä on vakuuksia esimerkiksi omistusasunnosta, niin sen avulla voi asuntoihin sijoittaa velkavipua hyödyntämällä, jolloin suurta pääomaa ei tarvita.

2. Tiedon hankkiminen

Asuntosijoittaminen ei yleensä ole se kaikista helpoin tai nopein sijoitusmuoto. Siinä onnistuminen vaatii paljon tietoa ja osaamista, jolloin on hyvä hankkia yleiskäsitys aiheesta. Aiheesta löytyy paljon tietoa eri verkkosivuilta, blogeista, podcasteista ja uutisista. Myös erilaisia asuntosijoitusvalmennuksia järjestään.

Muutenkin on hyvä tietää yleisesti asuntomarkkinoista ja etenkin siitä alueesta, josta sijoitusasunnon haluaa ostaa. Omia tavoitteita ja strategioita on paljon helpompaa suunnitella, kun on tietoinen sen hetken markkinatilanteesta ja hinnoista sekä siitä, miltä tilanne näyttää tulevaisuudessa.

3. Sijoitussuunnitelma

Talouden eri asioissa suunnittelu on yleensä paras keino varautua mihin tahansa. Sama pätee asuntosijoittamiseen. Hyvä suunnitelma helpottaa koko tilanteen hahmottamista ja sitä, miten hyvin sijoittaminen onnistuu. Asuntosijoittamiseen liittyy paljon erilaisia strategioita, joita on helpompi hyödyntää, kun oma suunnitelma on selkeä.

Suunnitelma on hyvä laatia mahdollisimman yksityiskohtaiseksi. Siitä tulisi käydä ilmi asunnon koko ja kunto, sijainti, aikataulu, hallinnointi, tuottotavoitteet sekä erilaiset ylläpitosuunnitelmat. Myös oma rahoitustilanne on hyvä arvioida ja sen suhteen kannattaa pysyä realistisena.

4. Mahdolliset remontit

Asia joka toisinaan ostohuumassa unohtuu, on remontit, tai ne helposti aliarvioidaan. Asuntosijoittamisessa aivan kuten asunnon ostamisessa muutenkin, on aina tärkeää huomioida mahdolliset tulevat remontit ja niiden kustannukset, jotka voivat vaikuttaa myös tuottoihin. Uudiskohteissa harvemmin isompia remontteja tulee heti vastaan. Toisaalta vanhemmissa taloissa suurimmat remontit on saatettu jo tehdä.

Joka tapauksessa remontteja voi aina tulla eteen missä tahansa vaiheessa ja niihin on hyvä varautua. Parhaiten remonteista saa tietoa vaikkapa isännöitsijäntodistuksesta, kunnossapitotarveselvityksestä tai suoraan isännöitsijältä.

5. Vuokralaisen valinta

Asunnon vuokraamisessa on aina omat riskinsä, ja vuokralaisia on moneen lähtöön. Kannattaa valita vuokralainen huolellisesti, sillä mahdolliset ongelmat voivat tehdä loistavasta sijoituskohteesta huonon.

Jos mahdollista, kannattaa olla asuntonäytöissä paikalla itse ja haastatella jokainen vuokralainen huolella. Haluttaessa voi pyytää vuokralaisehdokkaita täyttämään perustietolomakkeen, josta voi päätellä jo aika paljon. Vuokralaisen luottotiedot tulee aina tarkistaa, se on helppo ja luotettava tapa varmistaa vuokralaisen maksukyky. Toki luottotiedottomien joukostakin löytyy hyviä ja luotettavia vuokralaisia. Sellaiset vuokralaiset vaan tulee tunnistaa hyvin.

Tarvittaessa voi aina myös kysyä mahdolliselta edelliseltä vuokranantajalta millainen vuokralaisehdokas on kyseessä. On hyvin yleistä, että edellisiltä vuokranantajilta halutaan tiedustella suosituksia.

6. Varma sijoituskohde

Ensimmäinen asuntosijoitus on yleensä tärkein. Sen perusteella voi nähdä, miten hyvin on onnistunut ja kuinka paljon tuottoa kertyy. Jos asiat sujuvat hyvin, voi harkita jatkavansa sijoitusta myös muihin kohteisiin. Tosin jos ensimmäinen kohde epäonnistuu tuntuvasti, voi innostus lopahtaa jo heti alkuunsa. Ensimmäinen sijoituksen kanssa kannattaa siis ottaa varman päälle.

Asuntosijoittaminen on loistava keino pitkäaikaiseen varallisuuden kasvattamiseen

Sijoittaminen on aina hyvä keino kasvattaa varallisuutta. Sijoituksen muotoja on monia mutta asuntosijoittaminen on hyvin suosittua.

Asuntosijoittamiseen voi ryhtyä periaatteessa kuka tahansa, kunhan oma talous on kunnossa ja laatii huolellisen suunnitelman sijoitukselleen. Asioista on hyvä ottaa selvää ennakkoon, jotta asuntosijoittaminen olisi mahdollisimman onnistunutta.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös