Kryptoyritysten saamat pääomasijoitukset kryptovaluuttamaailmassa ovat jääneet kauas taakse viime vuodesta tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla.
Taloussivusto Fortunen tietoihin perustuvan raportin mukaan vain kahdeksan kryptoihin keskittynyttä pääomasijoitusrahastoa oli kerännyt maailmanlaajuisesti yhteensä 500 miljoonaa dollaria toukokuun 16. päivään mennessä. Summa on vain 2,3 prosenttia vuonna 2022 kerätystä kokonaisarvosta, ja se merkitsee 90 prosentin laskua viime vuoteen verrattuna rahoitusta saavien rahastojen määrässä.
Pääomat ovat kuivuneet skandaalien runteleman kryptoalan laskusuhdanteen keskellä. Epävarmuus tulevasta sääntelystä sekä pankkialan kriisin heijastusvaikutukset ovat myös jarruttaneet varojenkeruuta, arvioi taloussivusto Quartz.
Yksi maailman suurimmista kryptovaluutta-alustoista, FTX-kryptopörssi, ajautui konkurssiin viime vuoden marraskuussa. FTX:n syöksykierre alkoi, kun sijoittajat menettivät luottamuksensa pörssiä kohtaan, jolloin korttitalo romahti vain muutamassa päivässä.
FTX:n kaatuminen käynnisti ketjureaktion, joka on jatkunut tänä vuonna. Kryptoja suosiva paikallispankki Silicon Valley Bank oli ensimmäinen lainanantaja, joka kaatui vuonna 2023, ja sen jälkeen tulivat Silvergate Bank ja Signature Bank.
Pankkikriisin jälkeen sääntelyviranomaiset ovat lisänneet kryptoalustojen valvontaa, mikä on lisännyt epäilyksiä alan tulevaisuudesta.
Kesäkuun 5. päivänä Yhdysvaltain arvopaperikomissio (SEC) haastoi Binancen, maailman suurimman kryptopörssin, oikeuteen väittäen sen syyllistyneen useisiin arvopaperirikkomuksiin. Heti seuraavana päivänä SEC hyökkäsi puolestaan Yhdysvaltojen suurimman kryptopörssin, Coinbasen kimppuun.
SEC väittää Coinbasen toimivan rekisteröimättömänä arvopaperivälittäjänä, ja yrityksen toimintaa tulisi pysyvästi rajoittaa. SEC:n mukaan Coinbase antaa käyttäjiensä käydä kauppaa kryptotokeneilla, jotka voidaan luokitella rekisteröimättömiksi arvopapereiksi.
