Kumppaniblogit

Taloudellinen kestävyys on hyvinvoivan yhteiskunnan perusta

Julkista taloutta tulisi vahvistaa keinoin, jotka tukevat sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää talouskasvua unohtamatta yhteiskunnan hyvinvointia.

Tulevan hallituksen keskeisiä tavoitteita on laittaa Suomen talous kuntoon. Vaalilupaukset ovat synnyttäneet mielikuvan raketin lailla nousevasta taloustilanteesta, joka on nykyisellään huolestuttava paitsi valtion velkaantuessa ja väestön ikääntyessä, myös osaajapulan ja sote-menojen kasvaessa.

Luin taannoin taloustieteilijä Sixten Korkmanin kirjoittaman teoksen Talous ja utopia (2012), joka sisältää useita kiinnostavia näkökulmia valtion talouden ja hyvinvoinnin välisestä suhteesta.

Heidät, jotka odottavat parannusta taloudelliseen ahdinkoon sormia napsauttamalla, Korkman palauttaa takaisin maan pinnalle muistutuksellaan siitä, ettei talouskasvu ole helposti säädeltävissä suoraan poliittisin päätöksin. Siihen vaikuttaa itse asiassa koko kansantalous markkinoineen.

Sitä paitsi Korkman toteaa, että talouskasvun tilapäinen kiihdyttäminen elvyttävän finanssipolitiikan avulla yleensä heikentää valtion budjettitasapainoa, eikä se pitkällä aikavälilläkään johda automaattisesti julkisen talouden rahoitusongelmien helpottumiseen.

Päätöksenteossa voidaan kuitenkin piirtää suuntaviivoja ja luoda arvopohjaa maamme tulevaisuudelle.

Talouspoliittista tasapainoilua

Suomen talouden tasapainottamiseksi on tarjolla erilaisia keinoja menoleikkauksista veronkorotuksiin. Mikään niistä ei yksinään ole kovin hedelmällinen keino tukea hyvinvointiyhteiskuntaa, jonka tulisi kulkea käsikkäin kansantalouden tarpeiden kanssa. Maltti on valttia niin talouskurissa kuin velanotossakin.

Sopeutustoimien lisäksi tarvitaan osaavaa työvoimaa, vientimahdollisuuksia tukevia investointeja ja rakenteellisia uudistuksia, joilla tähdätään erityisesti tulevaisuuden talouskasvuun ja säästöihin.

Ei ole niin suoraviivaista, että nips naps vaan, ja talous on taas vakaalla pohjalla. Pelkästään saksia viuhuttamalla ei lisätä kasvua eikä yhteiskunnan hyvinvointia.

Toisaalta kustannusten nostamiseenkaan ei oikein olisi varaa. Ainakaan, jos se merkitsisi nykyistäkin korkeampaa veroastetta kansalaisille.

On ehdotettu laajempia mahdollisuuksia yksilöllisten valintojen tekemiseen koskien esimerkiksi palveluiden tai sosiaaliturvan järjestämistä. Tällä tarkoitetaan muun muassa kolmannen sektorin tarjoamien vaihtoehtojen tehokkaampaa hyödyntämistä.

Hyvinvointivaltion, humanismin ja kulttuurin puolestapuhujana viime aikoina profiloitunut Sixten Korkman taas korostaa, että yhteiskunnan pyrkimyksenä tulisi olla hyvän elämän mahdollistaminen jokaiselle.

Kaikkien kansalaisten odotuksiin vastaaminen saattaa kuulostaa lähinnä utopistiselta ihanteelta, mutta piinkovalla ekonomistilla on tarjota tähän kultaisen keskitien realisoitumiseen omat ratkaisuehdotuksensa.

Rationaalisella politiikalla kohti parempaa yhteiskuntaa

Korkman toteaa talouspolitiikan peruskysymyksiä käsittelevässä kirjassaan, ettei hyvän yhteiskunnan luominen ole missään nimessä yksinkertaista. Maailma ei tule varmaankaan koskaan valmiiksi, eivätkä varsinaista utopiaa tavoittelevat ideologiat yleensä johda mihinkään hyvään, mutta kehityssuunta on oikea, kun pidetään mielessä etenkin demokratian toimivuus sekä rationaalinen politiikka.

Hyvinvointivaltion tulisi olla legitiimi. Laskusuhdanteen ja talouspoliittisten erimielisyyksien yhtälö horjuttaa tätä, jolloin on hahmotettava erilaisten maailmankatsomusten subjektiivisuus: yksilöt tarkastelevat ympäröivää todellisuutta kukin omien lasiensa läpi.

Kiistanalaisiakin valintoja ja ratkaisuja on kuitenkin pakko tehdä. Demokraattisen yhteiskunnan vahvuutena onkin Korkmanin mukaan kyky hallita näitä keskustelua ja arvostelua herättäviä ristiriitoja.

Ne eivät kuitenkaan ole merkittävä uhka hyvinvointivaltiolle, jonka pohjaksi esitetyt arvot Norman Furnissin ja Timothy Tiltonin teoksessa The Case for the Welfare State (1977) menevät yksi yhteen suomalaisille tärkeiden arvojen, kuten terveyden ja turvallisuuden kanssa.

Sixten Korkman painottaa myös käyttäytymiseen vaikuttavien tekijöiden ymmärtämisen tärkeyttä. Menestyksellisen yhteiskuntapolitiikan edellytyksenä on huomioida arvojen ja instituutioiden sekä niiden synnyttämien kannustimien merkitys kansalaisten toiminnassa.

Hän tuleekin siihen johtopäätökseen, että ihmisten ohjailu ylhäältä päin on verrattain vaikeaa, sillä perinteiset arvot ja kulttuurit eivät muutu hetkessä, vaikka konkreettisten näkökantojen muutos olisikin nopeatempoisempaa nykyisessä mielipideilmastossa.

Lisäksi ihanneyhteiskunnan tiellä seisoo niin sanottu niukkuuden ongelma. Käsitteellä tarkoitetaan elintason kohoamisen myötä nousevia vaatimuksia. Sitä, etteivät tarpeet ja toiveet kohtaa niiden toteuttamisen mahdollisuuksien kanssa, vaan ollaan ristitulessa.

”Hyvinvointivaltio on kollektiivisen solidaarisuuden instituutio”

Sosiaaliturvaan, tuloerojen tasaamiseen ja palveluiden tarjoamiseen pohjautuvan hyvinvointivaltion haasteena on toteuttaa politiikkaa, jossa talouden tehokkuus ja sosiaaliset tavoitteet olisivat tasapainossa.

Tutkimusten mukaan varsinkin laskukauden aikana on tyypillistä, että kansalaiset keskittyvät lähinnä omaan pärjäämiseensä, mikä vähentää muiden kuin itseä koskevien tukimuotojen kannatusta.

Tällöin laajan kansanosan siunauksen saaminen kompromisoiduille talouspoliittisille toimille voi tehdä tiukkaa. Omaa etuaan voi kuitenkin ajatella myös yhteisen hyvän tavoittelun kautta.

Nykyisin työeläkevakuutusyhtiö Varman työkykypalveluista vastaavana johtajana työskentelevä Pauli Forma on viime vuosituhannen lopulla julkaistussa artikkelissaan kiteyttänyt asian osuvasti:

”Hyvinvointivaltio on kollektiivisen solidaarisuuden instituutio.”

Näin hienoa järjestelmää ei pidä romuttaa vaikeinakaan aikoina. Ei ole toista ilman toista: hyvinvoiva talous tarvitsee hyvinvoivia ihmisiä, ja toisinpäin.

Olipa sosioekonominen asema tai sijoittuminen poliittisella kentällä mikä tahansa, hyvinvointivaltion myönteiset vaikutukset rahoittajilleen ovat kiistattomat. Systeemi hyödyttää miltei jokaista meistä eri elämänvaiheissa.

Lopuksi on syytä muistuttaa, että kansainvälisissä vertailuissa Suomen asiat näyttäisivät olevan paremmalla tolalla kuin monissa muissa maissa. Synkkyyteen vajoaminen ei siis ole aiheellista, vaikka poliitikkojen ja median harjoittama ylidramatisointi hieman ahdistaisikin.

Nykyistä elintasoa hyvinvointivaltiokoneistoineen tulee kuitenkin myös ylläpitää mahdollisimman kestävillä huoltotoimenpiteillä. Muuten se kaatuu omaan mahdottomuuteensa.

Erästä takavuosien sketsihahmoa mukaillakseni: ei se yhteiskunta pyöri sillä tavalla, että tavoitellaan taloudellisesti kestämättömiä utopioita.

Kommentoi
Ylös
>