Talouden trendit

Verohallinto varoittaa: Huijausviesteissä lupaillaan veronpalautuksia

Verohallinnon nimissä liikkuu jälleen useita erilaisia veronpalautuksiin liittyviä huijausviestejä.

huijausviesti verohallinto talous

Verohallinnon nimissä liikkuu veronpalautuskesän alkaessa kahdenlaisia huijauksia: asiakkaille lähetettyjä huijaustekstiviestejä ja -sähköposteja sekä Googlen hakutuloksiin nouseva, OmaVeroa jäljittelevä huijaussivu. 

Verohallinto on varoittanut huijausviesteistä aiemminkin. Esimerkiksi viime tammikuussa Verohallinto kertoi, että huijausviestejä oli liikkeellä esimerkiksi sähköpostitse, sosiaalisen median kanavissa, tekstiviestinä ja pikaviestipalveluissa. Tyypillisesti viestissä luvattiin palkinto tai kerrotaan esimerkiksi noutamista odottavasta paketista, ja vastaanottajan pitäisi viestin mukaan toimia nopeasti.

Osa veronpalautuksia lupailevista viesteistä on tekstiviestejä, osa sähköpostiviestejä. Huijausviesteissä pyydetään klikkaamaan linkkiä, jonka jälkeen asiakkaalta kysytään pankki- tai henkilötietoja. 

Verohallinnon turvallisuus- ja riskienhallintajohtaja Samuli Bergström korostaa, että huijausviesteissä olevia linkkejä ei pidä klikata, ja viestit kannattaa tuhota heti.  

Esimerkki huijausviestistä. Lähde: Verohallinto.

”Osa uusista huijausviesteistä on varsin aidon näköisiä, joten asiakkailta vaaditaan nyt varovaisuutta ja tarkkaavaisuutta. On tärkeä muistaa, että meidän lähettämissämme viesteissä ei koskaan ole linkkejä”, Bergström sanoo.  

Veroasioihin liittyvät huijausviestit ovat kiertäneet Verohallinnon nimissä jo pitkään. Nyt kun veronpalautuskauden alku lähestyy, huijausviestien määrä on lisääntynyt entisestään. 

Oikea ilmoitus veronpalautuksesta näkyy OmaVerossa

Veronpalautukset maksetaan tänäkin vuonna eri ihmisille eri aikaan. Ensimmäiset veronpalautukset maksetaan 3. heinäkuuta ja viimeiset 4. joulukuuta. 

Kun asiakkaan verotus on valmistunut, Verohallinto lähettää asiakkaalle verotuspäätöksen, josta selviää mahdollisen veronpalautuksen tai jäännösverojen eli mätkyjen määrä. Verotuspäätös ilmestyy OmaVeroon. 

Verotuspäätöksestä tulee asiakkaalle lisäksi heräte sähköpostiin, jos hän on ottanut käyttöönsä sähköisen viranomaisasioinnin eli Suomi.fi-viestit. Sähköpostiviestissä ei turvallisuussyistä ole linkkiä OmaVeroon.  

Myös hakukoneiden kautta saattaa käyttäjä joutua huijaussivustoille.

”OmaVeroon kannattaa mennä kirjoittamalla palvelun osoite www.vero.fi/omavero suoraan selaimen osoitekenttään. OmaVeroon ei siis kannata mennä Googlen ehdottaman linkin kautta, sillä huijarit ovat tehneet aidon näköisiä sivustoja, jotka ilmestyvät hakukoneen tuloksiin”, Bergström kertoo.  

Jos Suomi.fi-viestejä ei ole ottanut käyttöön, verotuspäätös tulee myös paperikirjeenä kotiin.   

Verohallinnon ohjeet huijausviestin saaneille kansalaisille

Verohallinnolla on selkeät ohjeet huijausviestejä saaneille kansalaisille. Ohjeet ovat nämä:

  • Tuhoa viesti välittömästi äläkä avaa siinä olevia linkkejä.  
  • Jos erehdyit antamaan luottokorttitietosi, sulje kortti välittömästi soittamalla pankkiisi tai ottamalla yhteys korttisi myöntäjään. 
  • Jos erehdyit antamaan verkkopankkitunnuksesi, ota yhteyttä pankkisi ilmoittamaan palvelunumeroon ja sulje tunnukset. 
  • Jos erehdyit maksamaan epäilyttävän maksun, ole välittömästi yhteydessä omaan pankkiisi. 
  • Jos erehdyit antamaan luottokorttitietojasi tai verkkopankkitunnuksesi, olet voinut joutua petoksen uhriksi. Kun olet ensin ollut yhteydessä pankkiisi, tee sen jälkeen rikosilmoitus poliisille. Myös petoksen yritykset kannattaa ilmoittaa. 
Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös