Rahastotähti Cathie Woodin uusin sijoituskohde on kasvuyhtiö Twilio

Kasvusijoittaja Cathie Woodin rahastot panostavat nyt pilvipohjaisen viestintäalustan tarjoaja Twilioon.
Cathie Wood Cathie Wood

Kasvusijoittajana tunnettu rahastojohtaja Cathie Wood on myynyt hallinnoimiensa kasvu-ETF-rahastojen kautta Teslan osakkeita yhteensä lähes 18 miljoonaa dollaria. Yhteensä Woodin ETF:t myivät Teslan osakkeita noin 21 miljoonalla dollarilla 72 tunnin aikana ennen yhtiön toisen vuosineljänneksen tulosraportin päivitystä.

Luultavasti kyseessä on kuitenkin rahastojen uudelleenbalansointi sen jälkeen, kun Tesla-sijoitusten arvo on noussut Woodin rahastosalkuissa merkittävästi.

Wood näyttää panostavan nyt lisää myös toiseen amerikkalaiseen suurten lupausten kasvuyhtiöön. Woodin lippulaiva rahasto Ark Innovation ETF on ostanut Twilion osakkeita noin kolmella miljoonalla dollarilla. Lisäksi Woodin toinen rahasto, Ark Fintech Innovation ETF osti kyseisen yhtiön osakkeita kahdella miljoonalla dollarilla.

Mikä on Twilio?

Viestintäteknologiayhtiö Twilio Inc. ja sen tytäryhtiöt tarjoavat ohjelmisto- ja viestintäratkaisuja Yhdysvalloissa ja kansainvälisesti.

Yhtiöllä on pilvipohjainen viestintäalusta, jonka avulla kehittäjät voivat rakentaa, skaalata ja hoitaa asiakassuhteita ohjelmistosovelluksissa. Sen asiakaspalvelualusta tarjoaa joukon ohjelmointisovellusrajapintoja, joiden avulla kehittäjät voivat upottaa puhe-, viesti- ja sähköpostiviestintää asiakassovelluksiinsa. Twilio siis tarjoaa viestintäalustan yrityksille, jotka haluavat olla yhteydessä asiakkaisiinsa. Yhtiö on perustettu vuonna 2008, ja sen pääkonttori sijaitsee San Franciscossa, Kaliforniassa.

Yhtiön mukaan sen alustaa käyttävät sadat tuhannet yritykset ja yli 10 miljoonaa kehittäjää maailmanlaajuisesti rakentaakseen ainutlaatuisia, henkilökohtaisia kokemuksia asiakkailleen.

Twilion osake on laskenut voimakkaasti vuoden viimeisen kahden vuoden aikana. Heinäkuussa 2021 osake noteerattiin yli 400 dollarin hintaan, kun nyt hinta on laskenut noin 62 dollariin. Kuluvana vuonna osake on kuitenkin elpynyt 23 prosenttia. Luultavasti syynä kurssilaskuun on se, että yhtiö ei ole pystynyt kovasta kasvusta huolimatta lunastamaan odotuksia tuloskehityksen suhteen.

Cathie Woodin lisäksi Twilioon uskovat myös analyytikot, sillä Refinitivin heinäkuussa tutkimista 13 analyytikosta 10 antoi Twilion osakkeelle joko ostosuosituksen tai vahvan ostosuosituksen.

Kasvu on ollut kiitettävän vauhdikasta. Kun vuonna 2020 Twilion liikevaihto oli 1,76 miljardia dollaria, odotetaan tänä vuonna yhtiön yltävän jo lähes 4,1 miljardin dollarin liikevaihtoon.

Tyypilliseen uuden kasvuyhtiön tapaan Twilion toiminta ei ole ollut vielä kannattavaa.

Yhtiö raportoi vielä viime vuonna -1,2 miljardin dollarin liiketappion. Analyytikoiden konsensusodotus on kuitenkin, että yhtiö tekee positiivisen liikevoiton jo tänä vuonna. Liikevaihdon odotetaan myös pysyvän vakaalla kasvupolulla useiden vuosien ajan.

Twilion kasvua tukee se yksinkertainen tosiasia, että yhtiö toimii kasvumarkkinalla, kertoo sijoitussivusto Motley Fool. Markkinatutkimusyritys IDC arvioi, että viestintäalustapalveluiden (CPaaS) markkinat voivat tuottaa lähes 30 miljardin dollarin vuositulot vuonna 2026, kun ne viime vuonna olivat hieman yli 14 miljardia dollaria.

Motley Fool -sivuston mukaan Twilio teki viime vuonna 3,8 miljardin dollarin liikevaihdon, ja sillä myynnillä se hallitsee 27 prosenttia CPaaS-markkinoista.

Yhtiö pyrkii säilyttämään vahvan markkina-asemansa. Twilio tarjoaa esimerkiksi ratkaisun, jonka avulla sen asiakkaat voivat integroida tekoälytyökaluja asiakaspalveluratkaisuihinsa lisäosien avulla. Twilion asiakkaat voivat iintegroida OpenAI:n suuret kielimallit, kuten GPT-4 ja ChatGPT, asiakaspalvelutarjoomiinsa. Näiden ratkaisujen avulla Twilion asiakkaat voivat vastata käyttäjien kyselyihin tekoälyyn perustuvilla viesteillä, luoda yhteenvetoja asiakkaiden kanssa käydyistä keskusteluista ja jopa analysoida keskustelun sentimenttiä tekoälyn avulla.

Tekoälyn käyttöönoton odotetaan kasvavan asiakaspalvelussa 24 prosentin vuosivauhdilla seuraavan vuosikymmenen aikana. Tämäkin kasvuajuri siis tukee Twilion kasvunäkymiä.

Kasvuyhtiöksi Twilion arvostustaso ei vaikuta kohtuuttoman korkealta. Sen EV/ Ebitda-kerroin on noin 14x kuluvan vuoden konsensuksen mukaisella tulosennusteella.

Ark Investment Managementin sijoitusjohtaja, perustaja ja toimitusjohtaja Catherine Wood on kulttimaiseen asemaan Yhdysvalloissa noussut sijoitusammattilainen, joka on vuoden 2020 paras osakepoimija. Oman kokoluokkansa aktiivisista yhdysvaltalaisista osakerahastoista parhaat kolme ovat Woodin luotsaaman Ark Investment Managementin rahastoja.

Tosin vuosi 2022 Woodin yhtiöllä kuitenkaan kuin Strömsössä, sillä yhtiön lippulaivarahasto Ark Innovation ETF vajosi lähes 70 prosenttia, kun korkojen nousu kuritti yleisesti kasvuyhtiöiden markkina-arvoja.

Lue myös tämä: Cathie Woodin kohuttu innovaatiorahasto tankkaa näitä kasvuosakkeita

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
palkka raha varallisuus talous

Tässäkö merkki inflaation taittumisesta? Teollisuuden tuottajahinnat laskivat 9,5 prosenttia

Seuraava artikkeli
kulta kultakimpala jalometalli talous sijoittaminen

Endominesin lupaava kultalöydös kiidättää osaketta – ”Malminetsintätiimimme osui napakymppiin”