Sijoitusstrategiat

Juho Järvelä sijoittaa raaka-aineyhtiöihin – “Raaka-aineet ovat vaikea mutta tuottoisa omaisuusluokka”

Juho Järvelä innostui raaka-aineyhtiöistä ja opiskeli sektorin lainalaisuudet.

Raaka-aineyhtiöt ovat monelle suomalaissijoittajalle kirosana. Noin 80 000 yksityissijoittajan varat hautautuivat Talvivaaran konkurssissa Sotkamon maaperään.

“Liian moni hävisi kovalla työllä ansaittuja säästöjään Talvivaarassa”, sanoo raaka-ainesijoittamiseen keskittyvä Juho Järvelä. 

Pääkaupunkiseudulla asuva Juho ei ole aina sijoittanut raaka-aineyhtiöihin. Vihkiydyttyään aihepiiriin vuosia hän avaa sektorin saloja jäsennellyn rauhallisesti pohjoispohjanmaalaisella puheenparrella.

“Sijoittaminen on individualismia parhaimmillaan. Jokainen saa tehdä tuottoja itse parhaaksi katsomallaan tavalla. Kunkin sijoittajan tyyli ei ole monistettavissa kovinkaan helposti. Toisten sijoittajien tyylistä voi kuitenkin omaksua suuntaviivoja ja katsoa miten hyvin ne toimivat omassa tekemisessä vai toimivatko ollenkaan. Sijoittaminen onkin usein sarja kokeiluja, onnistumisia ja erehdyksiä. Varsinaisiin raaka-aineisiin sijoittaminen on puolestaan enemmän spekulaatiota”, Juho aloittaa.

Juho Järvelä

Raaka-aineet ovat modernin yhteiskunnan perusta

Raaka-aineet ovat aina olleet ihmiskunnan kehityksen keskiössä ja ne ovat kaiken teollisen tuotannon lähtökohta. Sijoittamisessa raaka-ainesektoriln lainalaisuudet ovat monilta osin erilaiset kuin tavanomaisten pörssiosakkeiden.

Tässä haastattelussa raaka-ainesijoittaminen termillä tarkoitetaan sijoittamista konkreettista kaivostoimintaa harjoittaviin yhtiöihin. 

Heti haastattelun alussa Juho korostaa, että raaka-aineisiin sijoittaessa tulee ymmärtää niiden perimmäinen olemus. Sitä kuvatakseen hän soveltaa kanadalais-tsekkiläisen professorin, Vaclav Smilin, ajatuksia.

“Elämä on energiaa ja ilman energiaa ei ole elämää. Energia puolestaan tulee auringosta ja sitoutuu eri tavoilla luontoon. Hyödynnämme energiaa käyttämällä luonnonvaroja. Energiaa ja eri raaka-aineita tarvitsemme tuottaaksemme erilaisia tuotteita. Energia ja energiatuotannon kasvu ovat myös talouskasvun perusta. Näin ollen raaka-aineilla on luonnosta johdettu sisäinen arvo [intrinsic value], joka vaihtelee kysyntä- ja tarjontatilanteen mukaan.” 

“Raaka-ainesijoittamista on hyvin vaikea opettaa esimerkiksi kaverille, koska onnistuminen vaatii ymmärrystä ja vakaumusta. Siksi raaka-aineita pitää ensin tutkia syvällisesti ja ymmärtää, kuinka sektori toimii. Esimerkiksi vain harvat perinteiset arvostuskertoimet ovat sovellettavissa raaka-aineosakkeisiin”, Juho tähdentää.

Raaka-aineyhtiöihin sijoittaessa on erityisen tärkeä tunnistaa taloussyklin trendejä. Monien eri indikaattoreiden ohella esimerkiksi Yhdysvaltain asuntorakentamisen kehitys voi antaa osviittaa, mikä on raaka-aineiden kysyntä tulevaisuudessa.

“Jos ei kykene tunnistamaan suuria trendejä, on vaikea nähdä mihin raaka-aineisiin tulisi sijoittaa”, Juho huomauttaa.

Koska raaka-aineosakkeiden hinnat vaihtelevat voimakkaasti, sijoittajan on erotettava pidempiaikainen trendi ja lyhyet syklit toisistaan.

“Kun ollaan raaka-ainesyklin pohjamudissa, voi alkaa katsomaan hieman kehittyneempiä yhtiöitä ja ostaa osakkeita hiljalleen pienissä erissä seuraten kuinka raaka-ainemarkkina ja yhtiön projektit kehittyvät.”

Yhtiöiden, raaka-aineen ja trendien tarkka ymmärrys vaaditaan vakaumuksen rakentamiseksi. Ilman vakaumusta sijoittaja voi sortua myymään osakkeet huonoimmalla mahdollisella hetkellä.

“Koronakriisissä salkkuni oli pahimmillaan 50 prosenttia pakkasella. Minulla oli kuitenkin vankka luottamus ja vakaumus sijoituksiini. Odotin pahimman ylitse, mutta en myöskään tullut ostaneeksi juurikaan lisää, Juho hymyilee.

Vakaumusta ei pidä sekoittaa sokeaan uskoon. Raaka-aineyhtiöiden kehitystä on tarkkailtava tiiviisti. Raaka-aineyhtiöt sopivatkin huonosti osta ja pidä -tyyppiseen sijoitusstrategiaan. 

“Jos sijoittajalla ei ole riskinsietokykyä voi mennä yöunet moneen kertaan. Yöunia parantaa, kun kotiuttaa ajoittain voittoja ja katkaisee tappiot, jos on tehnyt virhearvion.”

Raaka-ainesektorilla on tärkeä erottaa erilaisessa kehitysvaiheessa olevat yhtiöt toisistaan. Nopeimpia kurssiliikkeissään ovat niin sanotut junior-kaivosyhtiöt, jotka vasta vielä etsivät malmia tai aloittelevat kaivostoimintaa. Vakiintuneemmat yhtiöt ovat suuria kaivosalan jättejä, kuten esimerkiksi Barrick Gold tai Southern Copper

“En sijoita suuriin kaivosyhtiöihin, koska niiden analysointi on paljon hankalampaa kuin pienempien, eivätkä arvonnousut ole minulle riittävän vauhdikkaita”, Juho lähtee avaamaan omaa sijoitustoimintaansa.

Peruspörssiosakkeista raaka-aineyhtiöihin

Juho on sijoittanut osakkeisiin viitisentoista vuotta. Kuten monet muut, ensialkuun Juho sijoitti tavanomaisiin pörssiosakkeisiin. Vuonna 2019 hänen kiinnostuksensa raaka-ainesektoriin herätti uraaniosakkeita käsittelevä tviitti.

“Ensimmäinen ajatukseni oli, että tämä on ihan höpö höpö juttu, eihän uraaniin voi sijoittaa. Päätin kuitenkin katsoa tarkemmin. Sitten löysin itseni tutkimasta aihetta joka päivä puolen vuoden ajan työpäivien jälkeen”, Juho kertoo matkastaan raaka-ainesijoittajaksi. 

“Kahlasin kaikki mahdolliset materiaalit lävitse ja juttelin kaikille asiasta tietäville, jotka halusivat jutella kanssani asiasta.”

Juho on täysin itseoppinut raaka-ainesijoittaja. Hän nostaa kirjoituspöydältä kirjan nimeltä Mineral exploration and mining essentials

“Äkkiä kuluu iltapäivä mukavasti, kun lähtee selvittämään jotakin vielä itselle vierasta asiaa”, Juho nauraa.

Tänään salkussa on puolenkymmentä avainpositiota suurinpiirtein tasapainoin. Juhon sijoitustoiminta ja salkku on keskittynyt hyvin pieniin raaka-aineyhtiöihin. 

“Päätin jo hyvin alkuvaiheessa keskittyä aivan miniatyyriyhtiöihin. Tutkimalla pieniä yhtiöitä näen nopeasti yhtiön lävitse. Kuka sitä johtaa, mitä yhtiö on uutisoinut toiminnastaan, millaisia projekteja yhtiö kehittää ja paljonko se on nostanut rahaa pääomamarkkinoilta. Lisäksi katson tarkkaan miten yhtiö palkitsee johtoa optioiden ja johdannaisten avulla, paljonko osakkeita tulee lukumääräisesti jatkossa olemaan”, Juho luettelee. 

Pieniin yhtiöihin liittyy myös yksi tärkeä etu. Toimitusjohtaja voi hyvinkin vastata puhelimeen, jos hänelle soittaa tarkentavien kysymysten kera. Samalla aukeaa kuva yritysjohdon profiilista. Onko johdolla halu ja kyky viedä projektit maaliin vai onko heidän pyrkimyksenä vain rikastua sijoittajien rahoilla.

Suurin paino Juhon salkussa on uraaniosakkeilla, mutta tällä hetkellä hän tutkii litium-markkinaa.

Bannerman Energy, Deep Yellow, Elevate Uranium ja Alligator Energy”, Juho luettelee omistuksiaan. “Yhtiöitä, jotka ovat tuttuja uraanisektoriin perehtyneille ja joiden osakekurssit liikkuvat voimakkaasti, kun uraanimarkkinoilla tapahtuu.”

Tähän mennessä Juho on tehnyt suurimmat voitot Global Atomicin osakkeella. Tällä hetkellä hänen panoksensa kohdistuvat Strathmore Plus Uraniumiin, Yhdysvaltain Wyomingin osavaltiossa uraania etsivään ja kaivavaan yhtiöön. Luomiensa kontaktien ansiosta Juho sijoittaa myös alkuvaiheessa olevien kaivosyhtiöiden rahoituskierroksille.

“Uraanicase on kaikista selkeimmin nousujohteinen katsoin sitten mitä tahansa raaka-ainetta, kuparia, öljyä, kobolttia tai nikkeliä”, Juho sanoo.

Uraanimarkkina on pitkään ollut puheenaiheena, koska sen tuotantoon on investoitu vuosikausia liian vähän, voimalaitosten varastotasot ovat laskeneet ja esimerkiksi Kiinassa käynnistyy lähes kuukausittain uusi ydinreaktori. Lisäksi suuri osa rikastuskapasiteetista sijaitsee Venäjällä.

“Kysynnän ja tarjonnan  tasapainon hahmottaminen on raaka-ainesijoittajalle ehkäpä tärkein tehtävä. Litium kävi lävitse buumin parin viimeisen vuoden aikana ja se on sittemmin hellittänyt. Jää nähtäväksi onko nykyinen hinnanlasku pysyvä vai ei.”

Raaka-ainesijoittamisen lainalaisuuksia

Etenkin raaka-ainesijoittamisessa on tärkeä havainnoida eri omaisuusluokkien välisiä arvostuseroja. Raaka-aineet ovat olleet jo useiden vuosien ajan erittäin edullisia suhteessa S&P 500-indeksiin historiallisesti tarkasteltuna.

S&P 500-indeksin arvostuksen suhde raaka-aineisiin. Lähde: BCA Research.

Kuvio kertoo, että pääomat ovat pitkään virranneet osakemarkkinoille. Raaka-ainesijoittajan onkin tärkeä pohtia, mihin rahavirrat suuntautuvat seuraavaksi.

“Mitkä omaisuusluokat ovat matalalle arvostettuja suhteessa toiseen omaisuusluokkiin? Mistä löytyy arvoa suhteessa tulevaisuuden näkymiin?” Juho esittää kysymyksiä, joiden avulla tehdä päätelmiä kuviosta.

Raaka-aineita maasta kaivavien yhtiöiden osakekursseja heiluttavat paljolti niiden tuottaman raaka-aineen hinta, mutta myös muut asiat vaikuttavat osakekurssien kehitykseen. Kaivostoiminta on esimerkiksi hyvin pääoma- ja energiaintensiivistä.

“Kaivokset sijaitsevat useimmiten tiettömien taipaleiden päässä. Kun öljyn hinta nousee, maksavat laitteiden tuominen kaivokselle ja lopputuotteiden kuljetus markkinoille aiempaa enemmän. Operatiiviset kulut kasvavat. Inflaatio nostaa varaosien ja laitteiden hintoja“, Juho sanoo.

Tällainen ympäristö erottaa hyvät yhtiöt huonoista sekä punnitsee yritysjohdon taidot. Raaka-aineyhtiöt ovat hinnanottajia. Jos raaka-aineen hinta samanaikaisesti laskee, on yhtiön ajettava toimintaansa alas.

“Kaivosyhtiö voi joutua turvautumaan ulkoiseen rahoitukseen kunnes alkaa tuottamaan malmia. Yhtiön on säädettävä toimintaansa niin, että se selviytyy pahimman ylitse. Uraanisektori on tästä hyvä esimerkki. Edellisen syklin huipulla oli noin 500 yhtiötä. Näistä suurin osa lakkasi olemasta, ne lopettivat toimintansa tai ostettiin pois”, Juho havainnollistaa. 

Raaka-aineyhtiötä analysoidessa tärkeä tunnusluku on AISC eli all-in sustaining cost. Se kertoo mitä malmin kaivaminen maasta maksaa. 

“AISC on raaka-ainesijoittajalle hieman kuin P/E-luku. Se on ensimmäinen tunnusluku, jota katson, kun arvioin potentiaalista sijoituskohdetta. Mihin hintaan yhtiö pystyy malmin tuottamaan?”, Juho sanoo. “Yhtiön elinkelpoisuus punnitaan AISC:n ja raaka-aineen markkinahinnan erotuksella.”

Samalla raaka-aineyhtiöiden rakettimaiset nousut kytkeytyvät usein hetkiin, jolloin raaka-aineen markkinahinta nousee merkittävästi AISC:n yläpuolelle.

“Esimerkiksi vuonna 2019 uraanin hinta oli noin 22 dollaria paunalta ja uraaniyhtiö Global Atomicin AISC oli noin 25 dollaria paunalta. Tuolloin jokaisen paunan kaivaminen maasta tuhosi osakkeenomistajien varallisuutta. Nyt uraanin hinta on noin 57 dollaria paunalta. Vaikka AISC on vuosien saatossa noussut, Global Atomic alkaa tehdä kunnon tulosta.”

Juhon mukaan raaka-aineyhtiöiden tuottopotentiaali tuleekin juuri tilanteessa, jossa raaka-aineen hinta nousee tai odotetaan nousevan yli tuotantokustannuksen. Erotus tulee vipuvarrella osakekurssiin, hän sanoo.

“Raaka-aineyhtiöt ovat hyvä tapa päästä eroon rahasta. Mutta jos tykkää rahasta ja tietää mitä tekee, voi tehdä satumaisia voittoja. On hienoa, että raaka-ainesijoittaminen on alkanut kiinnostamaan suomalaisia, mutta ymmärrän hyvin miksi sitä pelätään tai inhotaan”, Juho päättää.

Kommentoi
Ylös
>