Yritysuutiset

WithSecure antoi tulosvaroituksen – osake jyrkässä syöksyssä

WithSecure alentaa selvästi myynnin kasvunäkymiään. Sijoittajille varoitus tuli puun takaa, vaikka viitteitä haasteista on ollut jo aiemmin.

Kyberturvayhtiö WithSecure alentaa vuoden 2023 pilvipohjaista jatkuvaa vuosilaskutusta, pilvipohjaista liikevaihtoa, koko konsernin liikevaihtoa sekä kannattavuutta koskevaa ohjeistustaan

Yhtiö ennakoi pilvipohjaisen jatkuvan vuosilaskutuksen kasvavan 18–24 prosenttia edellisestä vuodesta. Vuoden 2022 lopun kyseinen vuosilaskutus oli 80,2 miljoonaa euroa. Aiemmin WithSecure oli odottanut pilvipohjaisen jatkuvan vuosilaskutuksen kasvavan 28-34 prosenttia.

Pilvipohjaisen liikevaihdon yhtiö ennustaa ennustetaan kasvavan 18–24 prosenttia edellisestä vuodesta, kun aiemmin odotuksissa oli 28–34 prosentin kasvu. Edellisen vuoden pilvipohjainen liikevaihto oli 68,7 miljoonaa euroa.

Koko konsernin liikevaihdon yhtiö ennustaa nyt kasvavan 6–12 prosenttia edellisestä vuodesta, kun aiemmin odotus oli 12–20 pronsetin kasvu. Edellisen vuoden liikevaihto oli 135 miljoonaa euroa.

Yhtiö odottaa oikaistun käyttökatteen paranevan edellisestä vuodesta. Vuoden 2023 viimeisen vuosineljänneksen oikaistu käyttökate on WithSecuren arvion mukaanvälillä -4 … +1 miljoonaa euroa, kun aiemmin vuoden 2023 viimeisen vuosineljänneksen oikaistu käyttökatteen ennuste oli positiivinen lukema.

WithSecure järjesti 21. kesäkuuta analyytikkopuhelun, jossa yhtiö kertoi, että kyberturvamarkkinan kysyntänäkymässä on ollut havaittavissa pientä pehmeyttä ja etenkin uusasiakashankinta on nykymarkkinassa haastavaa. Myös pankkisektorin turbulenssi alkuvuonna on tuonut haasteita konsultointiliiketoimintaan ja nämä haasteet ovat ainakin jossain määrin jatkuneet toisella vuosineljänneksellä.

Nyt WithSecure kertoo, että tietoturvamarkkinassa esiintyy hitautta ja lisääntyvää kilpailua, mikä vaikuttaa WithSecuren liikevaihtoon enemmän kuin aikaisemmin arvioitiin.

Lisäksi yhtiö on tunnistanut alueita, joissa tarvitaan parannuksia operatiiviseen toimintaan. Erityisesti joillakin markkinoilla ensimmäisen vuosipuoliskon liikevaihto jää huomattavasti suunnitellusta, kun taas toisilla markkinoilla kasvu on jatkunut aikaisempien arvioiden mukaisena. 

WithSecure on toteuttanut useita toimenpiteitä parantaakseen kannattavuutta kustannussäästöjen kautta. Ennustettua alempi liikevaihto aiheuttaa kuitenkin riskin siitä, että oikaistun käyttökatteen kannattavuustavoitetta yhtiö ei vuoden 2023 viimeisellä neljänneksellä saavuta.

Yleisesti ottaen positiiviseen oikaistuun käyttökatteeseen pääseminen on edelleen yksi yhtiön tärkeimmistä tavoitteista.  

WithSecuren osake reagoi alaspäin vahvasti jo analyytikkopuhelun jälkeen. Torstaina osake on tulosvaroituksen jälkeen jyrkässä yli 16 prosentin syöksyssä.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös