Korkeampi inflaatiotavoite saattaisi pienentää deflaatioriskiä erityisesti taantumissa.
Harvardin taloustieteen professori Jason Furman kommentoi vastikään Yhdysvaltain inflaatiota ja Fedin rahapolitiikkaa.
Aiemmin myös muun muassa Barack Obaman hallinnon taloudellisena neuvonantajana toiminut Furman toteaa kirjoituksessaan talouslehti the Wall Street Journalissa, että inflaatiosotaa ei ole vielä voitettu ja pahin saattaa vasta olla edessä.
Hänen mukaansa keskuspankkiirien on tärkeä arvioida, mitä inflaatiotaiston voittaminen konkreettisesti tarkoittaisi. Furman arvioi, että Fedin kannattaisi tähdätä hieman alle kolmen prosentin inflaatioon lyhyellä aikavälillä. Jos se saavuttaisi kyseisen tavoitteen, keskuspankki voisi sen jälkeen asettaa nykyistä korkeamman inflaatiotavoitteen strategiapäivityksen yhteydessä vuonna 2025.
Jos Fed ottaisi vasta nyt käyttöön inflaatiotavoitteen, se asetettaisiin todennäköisesti korkeammalle kuin kaksi prosenttia. Korkeamman inflaatiotavoitteen etuna olisi keskuspankin mahdollisuus voimakkaampaan elvytykseen taantumassa. Erityisesti tarjontashokin aiheuttamassa stagflaatiossa korkeammasta inflaatiotavoitteesta olisi mahdollisesti hyötyä. Stagflaatiolla tarkoitetaan makrotalouden ympäristöä, jossa inflaatio on korkea ja talouskasvu on heikkoa.
Siispä Furmanin ehdotuksessa on hyviä puolia. Korkeampi noin kolmen prosentin inflaatiotavoite saattaisi tukea työllisyyttä. Phillipsin käyrän mukaan inflaatiolla ja työttömyysasteella on käänteiden suhde, mutta työttömyysaste hakeutuu pitkällä aikavälillä kohti luonnollista työttömyysastetta. Inflaation työllisyyttä tukevat vaikutukset olisivat siis teoriassa lyhytkestoisia.
Yritykset eivät ehkä irtisanoisi yhtä helposti työntekijöitä taantumassa, jos heikentynyttä myynnin volyymia voisi paikata hinnankorotuksilla. Inflaatio olisi positiivinen asia myös investoinneille, koska se pienentäisi velkojen reaaliarvoa ja yritykset voisivat paremmin luottaa siihen, että niiden myymien tuotteiden ja palveluiden hinnat kallistuisivat.
Liian korkea inflaatio on sitä vastoin huono asia sekä yrityksille että kotitalouksille, sillä silloin yritysten kustannukset saattavat nousta myyntiä nopeammin ja kotitalouksien ostovoima heikentyä, kun palkkakehitys ei riitä paikkaamaan hintojen nousua.
Inflaatio-odotukset ovat keskuspankille korvaamattoman tärkeä rahapolitiikan työkalu
Fed asetti Alan Greenspanin johdolla nykyisen kahden prosentin inflaatiotavoitteen vuonna 1996. Sitä ei kerrottu julkisesti, vaan se sovittiin Fedin keskuspankkiirien kesken. Kyseisenä vuonna Fedin ohjauskorko oli 5,25 ja 5,50 prosenttia eli lähellä nykytasoa. Yhdysvaltain 10 vuoden valtionlainan tuotto oli noin kuusi prosenttia. Se on nyt noin 4,2 prosenttia. Kahden prosentin inflaatiotavoite kerrottiin julkisesti vasta vuonna 2012, kun Ben Bernanke oli Fedin pääjohtaja.
Virallisesta kahden prosentin inflaatiotavoitteesta on ollut hyötyä, koska markkinat ovat luottaneet keskuspankin kykyyn saavuttaa hintavakaus. Sen ansiosta inflaatio-odotukset ovat ankkuroituneet lähelle kahden prosentin tavoitetta. Se on tärkeä asia, koska toteutunut inflaatio riippuu osittain siitä, kuinka paljon inflaation odotetaan olevan tulevaisuudessa. Jos keskuspankkiin on vahva luottamus ja kaikki odottavat esimerkiksi kahden prosentin inflaatiota, niin yritykset ja kotitaloudet eivät merkittävästi muuta käyttäytymistään, vaikka toteutunut inflaatio olisi hetkellisesti korkeampi.
Korkeampaan inflaatiotavoitteeseen siirtyminen olisi riski, jos se tehtäisiin epäuskottavasti ja markkinoiden luottamus Fediin kärsisi. Silloin inflaatio-odotusten ankkuroituminen olisi koetuksella. Inflaatiopreemio saattaisi kasvaa joukkolainoissa ja yritysten investointihalukkuus pienentyä.
Korkeammassa inflaatiotavoitteessa olisi myös riskejä
Furman arvioi onnistuneen siirtymisen edellytyksiä. Ensinnäkin Inflaatiotavoitteen nostoa ei tulisi tehdä vain siksi, että nykyinen inflaatiotaistelu voitettaisiin helpommin. Se saattaisi antaa syyn myös jatkossa muuttaa inflaatiotavoitetta. Toiseksi on tärkeää, että jos Fed nostaisi inflaatiotavoitetta, niin se myös pysyisi uudessa tavoitteessaan. Fedin uskottavuus heikentyisi, jos inflaatiotavoite olisi esimerkiksi 2-3 prosenttia, mutta inflaatio jäisi 3,5 prosenttiin.
Siksi Furmanin mielestä on välttämätöntä, että Fed jatkaa inflaatiotaistelua. Tulevaisuuden inflaatiotavoite on uskottava vain, jos Fed näyttää olevansa tosissaan sen suhteen. Hän arvioi, että tähän mennessä tapahtunut inflaation hidastuminen on suurelta osin hyvää tuuria, koska energian hinta on laskenut.
Jos Fed pitää kiinni nykyisestä tavoitteestaan, niin se on hyvin asemoitunut siirtyäkseen vuonna 2025 uuteen inflaatiotavoitteeseen. Se voisi Furmanin mukaan olla 2-3 prosenttia eli sama kuin Australian keskuspankilla.
Korkeammassa inflaatiotavoitteessa on myös huonoja puolia. Se mahdollistaisi aiempaa voimakkaamman elvytyksen korkeasuhdanteessa. Fed teki sen osalta virheen jatkamalla asuntolainavakuudellisia lainojen ostoja vuosina 2021 ja 2022, vaikka asuntojen hinnat olivat merkittävästi jo kallistuneet.
Lisäksi korkeampi inflaatiotavoite tarkoittaisi tutkimusten mukaan sitä, että inflaation volatiliteetti olisi korkeampi. Inflaation suurempi vaihtelu vaikeuttaisi yritysten ennakointeja ja investointeja.
Korkeampi inflaatiotavoite saattaisi myös kasvattaa todennäköisyyttä sille, että inflaatio nousisi ajoittain liian korkeaksi, kuten nykyisen syklin aikana. Se olisi negatiivista kotitalouksien ostovoimalle. Toisaalta korkeampi tavoite saattaisi pienentää deflaatioriskiä varsinkin taantumissa.
