Osakkeiden henkilöstöanti on aiempaa monipuolisempi palkitsemiskeino

Korkeimman hallinto-oikeuden uusien ratkaisujen ansiosta osakkeita voidaan kohdentaa henkilöstöanneissa entistä laajemmin perustein.
kokous sopimus omistaja hallitus kokous sopimus omistaja hallitus

Listaamaton yritys voi tarjota henkilöstöannissa osakkeitaan henkilöstölle. Riskinä on kuitenkin, että henkilöstöannista syntyy palkansaajalle verotettavaa tuloa.

Tähän asti verotettavan tulon syntyminen on yrityksessä voitu välttää, kun kaksi ehtoa henkilöstöannissa toteutuu.

Ensinnäkin yrityksen tulee tarjota henkilöstölleen henkilöstöannissa osakkeita merkintähinnalla, joka vastaa osakkeelle laskettua matemaattista arvoa. Jos merkintähinta on alle matemaattisen arvon, syntyy verotettavaa tuloa. Toisena edellytyksenä on tähän asti ollut, kun mahdollisuus osakkeiden merkintään on yli puolella henkilöstöstä. Lisäksi annin pitää olla tasapuolinen kaikille työntekijöille.

”Antiin osallistuville työntekijöille tai työntekijäryhmille on mahdollista antaa merkittäväksi eri määrä osakkeita, mutta eri osakemäärien tulee perustua objektiivisesti ja yhtäläisesti määriteltyihin ehtoihin, joita sovelletaan kaikkiin antiin oikeutettuihin henkilöihin niin, etteivät osakeannin ehdot johda jonkin työntekijän tai työntekijäryhmän suosimiseen tai syrjimiseen”, kertoo konsulttitoimisto PwC:n veroasiantuntija Aino Rantanen artikkelissaan.

Rantasen mukaan objektiivisuus ja yhtäläisesti määritellyt ehdot ovat kuitenkin osoittautuneet tulkinnanvaraisiksi ja sallittuihin osakkeiden allokointiperusteisiin on liittynyt merkittävää epäselvyyttä.

Korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) tuoreet vuosikirjaratkaisut kuitenkin laajentavat tulkintaa siitä millaisilla perusteilla osakkeita henkilöstöanneissa voidaan jakaa henkilöstölle.

Osakkeiden kohdentamisen perusteena voidaan KHO:n uusien päätöksien mukaan jakaa nyt myös esimerkiksi työntekijöiden roolien, työsuhteen keston ja työpanoksen arvon perusteella.

Rantanen kuvailee toista KHO:n päätöstä.

”Työntekijöiden jako eri luokkiin perustui kunkin työntekijän esihenkilön omaan arvioon työntekijän meriiteistä ja vaikutuksellisuudesta sekä muiden työntekijöiden ja esihenkilöiden työntekijästä antamaan palautteeseen. Lisäksi työntekijöiden luokkajakoon ja osakkeiden allokointiin vaikuttivat myös yhtiön talousjohtajan, johtoryhmän sekä hallituksen kannanotot”, Rantanen kertoo.

Mitä nämä ratkaisut siis merkitsevät listaamattomien henkilöstöantien hyödyllisyyden kannalta? Ne merkitsevät sitä, että henkilöstöanti on nyt aiempaa monipuolisempi työväline yrityksen palkitsemispolitiikassa. Hyväksyttävät osakkeiden kohdentamisen perusteet ovat laajemmat kuin ennen.

”Henkilöstöanteja voidaan hyödyntää jatkossa entistä laajemmin osana yritysten palkitsemis- ja sitouttamisjärjestelyitä”, Rantanen tiivistää.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli

Tekikö EKP pahan virheen? Koronnostoille saattoi tulla piste

Seuraava artikkeli

Carunan hintojen eriytyminen jatkuu