Markkinakommentit

Kohoavat korot markkinoiden riippakivenä

Vaikka inflaatio on ollut laskussa, ovat odotukset korkojen laskusta ottaneet takapakkia.

Yhdysvalloissa talousluvut ovat olleet odotettua vahvempia, eikä taantuma näytä enää todennäköiseltä, arvioi Nordea viikkokatsauksessaan. Samalla kuitenkin korot, erityisesti pitkät korot, ovat voimakkaassa nousussa, kun vahvan kasvun pelätään ylläpitävän inflaatiopaineita ja kireän rahapolitiikan jatkuvan aiemmin odotettua pidempään.

Sekä vähittäismyynti että teollisuustuotanto ovat kasvaneet heinäkuussa odotettua enemmän. Siitä huolimatta Osakemarkkinat ovat olleet laskusuunnassa.

Nordean sijoitusstrategi Hertta Alava toteaa pankin viikkokatsauksessa, että elokuun alusta länsimaiden osakemarkkinoita kuvaava laaja indeksi on laskenut 4,3 prosenttia euroissa mitattuna.

Vaisua kehitystä selittää Alavan mukaan pitkien markkinakorkojen nousu.

Yhdysvalloissa liittovaltion 10-vuoden joukkolainan korko nousi viime viikolla 4,34 prosenttiin eli korkeimmalle tasolle sitten lokakuun. Noin 3,5 vuoden aikana pitkän koron nousu on ollut jyrkkää, sillä heinäkuussa 2020 korkotaso oli alhaisimmillaan alle 0,6 prosenttia.

Korkotaso on noussut, vaikka inflaatio on ollut laskutrendillä.

”Keväällä pitkät korot olivat inflaation painuessa selvässä laskussa, ja 10-vuoden korko käväisi huhtikuussa hieman alle 3,3 prosentissa. Uusi nousu alkoi toukokuussa ja elokuussa on jälleen ylitetty 4 prosentin rajapyykki. Samaan aikaan inflaatio on kuitenkin jatkanut laskussa ja hidastunut jo 3 prosentin tuntumaan”, Alava kertoo.

Sijoitusstrategin mukaan viime viikkojen vahvat talousluvut ovat herättäneet huolia siitä, että inflaatio pysyisi laskusta huolimatta edelleen selvästi keskuspankin kahden prosentin tavoitetta korkeammalla. Alavan mukaan tämä johtaisi siihen, että Fedin rahapolitiikka pysyisi kiristävänä pidempään.

Alavan mukaan odotukset korkojen laskusta ovat laskeneet.

”Ensi vuodelle odotetaan edelleen koron laskuja, mutta nyt hieman vähäisemmässä määrin kuin vielä muutama viikko sitten. Euroalueen talousluvut ovat olleet heikompia, mutta Yhdysvaltain pitkien korkojen nousu on heijastunut jossain määrin myös euroalueelle. Pitkien korkojen nopea nousu voi kuitenkin ottaa jälleen takapakkia, mikäli inflaatio jatkaa laskuaan”, hän arvioi.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös