Valtion sijoitusyhtiö Solidium sijoittaa jatkossa myös kasvuyhtiöihin

Solidium on uudistanut strategiansa. Onko Kempower seuraava sijoituskohde?
Reima Rytkönen Solidium toimitusjohtaja Reima Rytkönen Solidium toimitusjohtaja

Viime vuonna Solidiumissa tapahtui merkittäviä henkilöstövaihdoksia. Solidiumin hallituksen puheenjohtajuus siirtyi Harri Sailakselta Jouko Karviselle ja toimitusjohtajan vetovastuu vaihtui Antti Mäkiseltä Reima Rytsölälle.

Uuden hallituksen puheenjohtajan sekä toimitusjohtajan myötä yhtiö katsoo, että on luonnollista tarkastella valtion sijoitusyhtiön strategiaa ja päivittää sitä tarpeen mukaan.

Uudistetun strategian mukaan Solidium pyrkii jatkamaan aktiivisen omistajuuden tiellä, minkä lisäksi kansallisen merkittävyyden arviointia on päivitetty.

Aikaisemmin Solidium on tarkastellut sijoituskohteikseen yhtiöitä, jotka ovat kansallisesti merkittäviä sijoitushetkellä. Uuden strategian myötä tarkasteluun tulee myös yhtiöitä, joissa Solidium näkee merkittävää potentiaalia kasvaa tulevaisuudessa kansallisesti merkittäväksi yhtiöksi.

”Mahdollistamme kasvua pääomillamme, tuomme tietotaitoa pääomamarkkinoista, tuemme ja haastamme yhtiötä omistaja-arvon luomisessa. Lisäksi ostotarjoustilanteissa katsomme, että nämä yhtiöt eivät tule ostetuiksi opportunistisissa tilanteissa liian edullisesti”, yhtiö kertoo puolivuotiskatsauksessaan.

Mikä voisi olla tällainen kotimainen, kansallisesti merkittävä ja kovan kasvupotentiaalin pörssiyhtiö?

Monelle sijoittajalle tulee ensimmäisenä mieleen Kempower, joka on osoittanut kykynsä kasvaa voimakkaasti. Yhtiön liikevaihto kasvoi viime vuonna 104 miljoonaan euroon, kun se vuotta aiemmin oli 27 miljoonaa euroa. Analyysitalo Inderes odottaa tälle vuodelle jo 295 miljoonan euron liikevaihtoa.

Vielä ei kuitenkaan ole tiedossa, mitkä ovat Solidiumin uuden strategian mukaisia sijoituskohteita.

Kansallisen merkittävyyden horisontin laajentuessa Solidiumin tehtävä säilyy samana: pyrkimys vahvistaa ja vakauttaa kotimaista omistusta kansallisesti merkittävissä yhtiöissä ja kasvattaa pitkäjänteisesti omistusten arvoa.

Solidiumin visio ”omistusyhtiöt menestyvät verrokkiyhtiöitään paremmin pitkällä aikavälillä” säilyy myös ennallaan.

”Solidiumin alkuperäinen tavoite ammattimaisesta omistajuudesta ja politiikan erottamisesta omistamisesta säilyy kirkkaana yhä tänä päivänä”, yhtiö lupailee. Lupailu on tarpeen, sillä kun on kyse valtion sijoitusyhtiöstä, saattaa herätä epäilys, että politiikka kuitenkin jollain tavalla luikertelee päätösten perusteiksi.

Yhtiön mukaan ammattimaiseen omistajuuteen pitkäjänteisellä ankkuriomistajalla liittyy luontevasti pyrkimys saada oma edustaja omistusyhtiön hallitukseen, minkä avulla pystytään osallistumaan paremmin omistusyhtiön päätöksentekoon. Solidiumin toiminnan ja toimintamallin tarkoituksena on omistusyhtiöiden omistaja-arvon kasvattaminen, mikä hyödyttää kaikkia osakkeenomistajia.

Solidium on omistajana kahdessatoista merkittävässä kotimaisessa pörssilistatussa yhtiössä, joissa kaikissa Solidium on vähemmistöomistajana. Näitä ovat Anora Group, Elisa, Kemira, Konecranes, Metso, Nokia, Nokian Renkaat, Outokumpu, Sampo, Stora Enso, Tietoevry ja Valmet. Solidiumin sijoitusvarallisuuden arvo on noin 7,5 miljardia euroa. 

Kuva: Solidium.

Kesäkuun lopussa päättyneellä tilikaudella Solidiumin osakeomistusten tuotto oli 5,4 prosenttia.

Tilikauden aikana Solidium lisäsi omistusta Konecranesissa, Nokian Renkaissa sekä Nokiassa, ja kevensi omistusta Kemirassa. Näiden osaketransaktioiden lisäksi valtio-omistaja järjesti Solidiumin kautta siltarahoituksen Fortumille. Valittu menettelytapa ja toteuttamistapa olivat poikkeuksellisia, kuten myös toimintaympäristö. Rahoitusjärjestely päättyi Fortumin aloitteesta maaliskuussa 2023.

Yhtiön perustamisesta vuoden 2008 lähtien sen osakesijoitusten vuosittainen tuotto on ollut noin 10 prosenttia.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
vero veroilmoitus verotus OmaVero verohallinto verokortti

Verottaja ehdottaa jatkossa veroprosentin päivittämistä

Seuraava artikkeli

Tutkimus laittaa pörssiyhtiöt ja niiden johtajat paremmuusjärjestykseen