Taloushallinnon palveluita kansainvälistyville yrityksille tarjoava Staria on tehnyt yhteistyössä konsulttitalo Milttonin kanssa laaja-alaisen selvityksen ulkomaisten osaajien motiiveista työskennellä Suomessa.
Laadullisina haastatteluina toteutetussa tutkimuksessa korkeasti koulutetuilta, vaativissa asiantuntijatehtävissä työskenteleviltä maahanmuuttajilta kysyttiin näkemyksiä Suomessa työskentelystä. Haastatteluun osallistuneet informantit ovat asuneet Suomessa 2-15 vuotta.
Selvityksen mukaan kansainvälisten osaajien mielestä parasta Suomessa on kulttuuri, jossa työ ja yksityiselämä ovat tasapainossa. Erityisesti haastateltavien vastauksissa korostuvat läheisten kanssa vietetyn ajan sekä itsestä huolehtimisen merkitys.
Lisäksi suomalaista työelämää ei koeta yhtä suorituskeskeisenä, kilpailuhenkisenä ja stressaavana kuin muualla maailmassa.
”Maailman onnellisimmasta maasta etsitään onnea, joka ei löydy rahasta.”
Suomeen tullaan ennen kaikkea onnellisen elämän, ei niinkään vaurastumisen perässä. Haastatteluun osallistuneiden vastauksissa mainitaan paitsi työn ja muun elämän välinen tasapaino, myös Suomen toistuva kärkisijoitus maailman onnellisimpana maana. Omia kokemuksia kuvataan brändin todeksi elämisenä.
Selvityksen perusteella tasapainoinen työelämä kompensoi tilipussia. Suomalaisen työkulttuurin vahvuuksiksi nimetään matalat hierarkiat sekä korkean luottamuksen ilmapiiri.
Monet haastatteluun osallistuneista toteavat tiedostavansa sen, että monissa muissa maissa voisi tienata enemmän kuin Suomessa, mutta onnellinen elämä menee rahan edelle.
Verotus koetaan niin korkeaksi, että sen epäillään olevan kynnyskysymys joillekin osaajille. Useimmat vastaajista kertovat kuitenkin maksavansa veroja mielellään hyvinvointiyhteiskunnan tukemiseksi.
Haastateltavat kertovat arvostavansa ihmisoikeuksien kunnioittamista ja tasa-arvoa Suomessa. Osa kokee, että ulkomaalaisiin on suhtauduttu omaa kotimaata avoimemmin. Suurimmalla osalla haastateltavista onkin ollut lähinnä myönteisiä kokemuksia suomalaisten asenteista ulkomailta tulevia kohtaan.
Hallituksen politiikka uhkaa tärkeitä arvoja ja talouskasvutavoitteita
Työn ja vapaa-ajan yhteensovittamiseen liittyvät hyvinvointivaltion palvelut ja edut, kuten mahdollisuus perhevapaisiin, nousevat haastatteluissa esille Suomen vetovoimatekijöinä maailman onnellisimman maan brändin ohella.
Toisaalta maamme heikompi menestys koulutusvertailuissa sekä erityisesti uuden oikeistohallituksen kaavailema politiikka leikkauksineen herättävät huolta vastaajissa. Moni joutuu pohtimaan tulevaisuudensuunnitelmiaan asunnon ostamisesta lasten kasvattamiseen: kannattaako Suomeen edes asettua pidemmäksi ajaksi?
Lisäksi informanttien vastauksista on luettavissa yleisempiä ajatuksia siitä, miten Suomen houkuttelevuus kärsii nykypolitiikasta ja yleisestä maahanmuuttoilmapiiristä. Valttikorttina ei varsinaisesti pidetä myöskään sosiaaliseen integroitumiseen tai työnhakuun liittyviä haasteita.
Starian toimitusjohtaja Artti Aurasmaa painottaa diversiteetin eli monimuotoisuuden hyödyntämisen merkitystä yrityksissä:
“Meidän pitäisi keskustella erityisesti siitä, miten me saisimme työpaikoillemme aitoa moninaisuutta. Suomessa diversiteetti nähdään usein liian kapeasti vain sukupuolten tasa-arvokysymyksenä, vaikka kysymys on ennen kaikkea ajattelun diversiteetistä. Jotta suomalaiset voivat menestyä kansainvälisessä kilpailussa, myös ajatusten on oltava moninaisia. Jokainen suomalainen yritys kilpailee sellaisten kansainvälisten yritysten kanssa, joilla on diversiteettiä.”
Suomalainen työelämä voi olla maailman paras
Aurasmaan mukaan Suomen kannattaisi markkinoida erityisenä vahvuutenaan juuri työkulttuuria. Koska kansainvälisten osaajien työmarkkinat ovat yleisesti ottaen globaalit, Suomi ei voi kilpailla muun maailman kanssa esimerkiksi palkoillaan tai verotuksellaan:
“Työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen on asia, jota me suomalaiset emme aina osaa itse arvostaa riittävästi, mutta joka on tänne tuleville aivan ilmeinen. Siksi Suomessa ei tarvitse maksaa kovinta palkkaa eikä meidän verotuksemme tarvitse olla kaikista kevyintä. Suomeen töihin tuleville tärkeintä on, että täällä voi rakentaa onnellisen elämän, jossa kaikki elämän osa-alueet ovat tasapainossa. Suomalainen työelämä ei ole täydellinen, mutta se saattaa olla maailman paras.”
Samoilla linjoilla on Suomen startup-yhteisön toimitusjohtaja Riikka Pakarinen, joka komppasi Aurasmaan näkemyksiä MTV:n Huomenta Suomessa. Pakarinen tähdentää Suomen potentiaalia vakaana, turvallisena yhteiskuntana, jonka tarjoama elämänlaatu on verrokkimaihin nähden varsin hyvä. Hänen mukaansa Suomen tulisikin markkinoida itseään rohkeammin.
Pakarinen kuitenkin muistuttaa, että vetovoimatekijöistä hyötymisen maksimoimisen eteen on tehtävä töitä myös byrokratian oikomiseksi:
”Huippuosaajista on valtava globaali kilpailu. He voivat valita eri maiden välillä hyvinkin helposti. Se, mitä Suomessa pitää parantaa, ovat nämä prosessit. Työluvat erityisosaajille tulevat parissa viikossa, mutta kaikki muu, kuten puolison työllistyminen, englanninkieliset koulupaikat ja pankkitilin avaaminen, pitäisi saada yhdeltä luukulta. — Meillä pitää olla paketti, jota tarjota osaajalle.”
MTV:n haastattelussa Pakarista ja Aurasmaata pyydetään osoittamaan konkreettiset toiveensa hallitukselle. Pakarinen mainitsee ehdotuksensa kahden viikon palvelulupauksesta sekä toivoo, että kolmen kuukauden säädöksestä luovuttaisiin.
”Kunhan pidetään yllä Suomen suurinta vahvuutta: avointa yhteiskuntaa, jossa kaikki otetaan huomioon. Sillä houkutellaan tänne osaajia ja saadaan kansainvälistä kasvua jatkossakin”, Aurasmaa puolestaan päättää.