Saga Fursin syyskuun turkishuutokauppa päättyi keskiviikkona. Huutokauppaan osallistui 200 ostajaa kaikilta päämarkkinoilta, ja pääosa ostoista tehtiin Kiinaan mutta nahkoja ostettiin myös Etelä-Koreaan, Turkkiin, Kreikkaan ja länsimaiselle muotiteollisuudelle.
Huutokaupassa tarjoilla olleista 365 000 ketun- ja suomensupinnahasta myytiin 85 prosenttia ja 4,2 miljoonasta minkinnahasta 90 prosenttia. Ketun-, suomensupin- ja minkinnahkojen hintataso pysyi vakaana kesäkuun huutokauppaan verrattuna. Syyskuun huutokaupalle tyypillisesti iso osa tarjonnasta oli alempiin laatuluokkiin kuuluvia nahkoja.
Huutokaupan välitysmyynnin arvo oli 91 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmassa huutokaupassa se oli huomattavasti suurempi, 123 miljoonaa euroa. Kuitenkin kuluvan tilikauden välitysmyynnin arvo on syyskuun huutokaupan jälkeen 349 miljoonaa euroa, mikä on selvästi korkeampi kuin viime vuonna samaan aikaan, jolloin se oli 273 miljoonaa euroa.
Tilikauden aikana yhtiö on myynyt 11,8 miljoonaa minkin-, 1,0 miljoonaa ketun- ja 0,1 miljoonaa suomensupinnahkaa. Vuotta aiemmin SagaFurs myi minkinnahkoja 8,2 miljoonaa, ketunnahkoja 0,9 miljoonaa ja suomensupinahkoja 0,1 miljoonaa kappaletta.
”Kysynnän elpyessä koronapandemian aikana kertyneet nahkavarastot ovat alkaneet purkautua, mikä näkyi välitysmyynnin kasvussa verrattuna edelliseen kauteen. Hintataso jäi edelleen tuottajille kannattamattomalle tasolle, minkä seurauksena niin minkin- kuin ketunnahkojen globaali tuotanto pienenee edelleen”, Saga Fursin toimitusjohtaja Markus Gotthardt sanoo.
Gotthardtin mukaan yhtiö on myynyt tällä tilikaudella yli 40 prosenttia enemmän minkinnahkoja kuin koskaan aiemmin.
”Minkinnahoille on kysyntää, ja tietyistä minkkityypeistä käytiin hyvää kilpailua huutokauppasalissa. Hintataso on edelleen tuottajille matala. Päämarkkinallemme hintataso kuitenkin nousi Kiinan yuanin heikennyttyä viisi prosenttia kesäkuusta”, hän kertoo.
Saga Fursilla on kauden päättyessä varastossa noin yhdeksän miljoonaa minkinnahkaa, joista lajiteltuina on noin neljännes. Ketunnahkoja on varastossa 780,000, joista on lajiteltuina noin kaksi kolmannesta.
Puolivuotiskaudella viime vuoden marraskuusta tämän vuoden huhtikuuhun yhtiön liikevaihto yli kaksinkertaistui ja oli 19,8 miljoonaa euroa. Konsernin liiketulos parani ja oli 0,1 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin se oli tappiollinen -2,3 miljoonaa euroa.