Miltei vuosi sitten presidentti Joe Biden tviittasi, ettei yhdenkään amerikkalaisen tulisi olla vankilassa kannabiksen hallussapidon tai käytön takia.
Viime viikolla Yhdysvalloissa otettiin merkittävä askel kannabiksen laillistamiseksi liittovaltiotasolla.
Department of Health & Human Services suositteli kannabiksen uudelleenluokittelua heroiiniin ja LSD:hen verrattavissa olevasta aineesta kaksi tasoa ylempään luokkaan aineita. Viisiportaisella asteikolla kolmannessa luokassa olevien aineiden katsotaan aiheuttavan vain vähäistä fyysistä riippuvuutta.
Seuraavaksi DEA:n eli Yhdysvaltain huumausainelakien täytäntöönpanijan on määrä ottaa kantaa terveysviranomaisten suositukseen.
Terveysviranomaisten tieteellinen arvio toimii DEA:n päätöksenteon tukena. On mahdollista, ettei DEA tue terveysviranomaisten kantaa ja DEA voi suositella kannabiksen luokittelua vain yhtä pykälä vähemmän vaaralliseksi, eli metamfetamiiniin ja kokaiiniin rinnastettavaksi.
“Uskomme, että uudelleenluokittelu luokkaan kolme, tulee olemaan merkittävin liittovaltion kannabisreformi aikakautenamme. Presidentti Biden julisti lopun Nixonin epäonnistuneelle sodalle kannabista vastaan ja asetti kansakunnan matkalle kieltolain päättämiseksi”, Ed Conklin, U.S. Cannabis Councilin johtaja kirjoitti kannanotossa.
Suuri osa Yhdysvaltain osavaltioista on laillistanut kannabiksen lääkekäyttöön ja valtaosa myös viihdekäyttöön. Näin Yhdysvalloissa on pitkään vallinnut ristiriita osavaltioiden ja liittovaltioiden lainsäädännön välillä.
Amerikkalaisen poliittisiin aiheisiin keskittyvän lehden, Politicon, mukaan mahdollisen muutoksen vaikutuksista ollaan vielä hyvin erimielisiä. Kansalaisjärjestöt eivät vielä odota uudelleenluokittelun johtavan esimerkiksi kannabiksesta langetettujen rikostuomioiden poistumiseen.
Uudelleenluokittelun nähdään kuitenkin voivan edistää esimerkiksi tutkimustoimintaa kannabiksen ympärillä ja sen kehittämistä lääkeaineena.
Kannabiksen uudelleenluokittelun uskotaan helpottavan myös kannabista kasvattavien ja jälleenmyyvien yhtiöiden taloudellista ahdinkoa, joka on ollut useiden eri tekijöiden summa.
Kannabisyhtiöt eivät esimerkiksi ole voineet vähentää liiketoiminnan kuluja liikevaihdostaan, ja ovat näin joutuneet maksamaan ylisuuria veroja voitoista, joita ne eivät ole todellisuudessa tehneet. Kannabiksen uudelleenluokittelu kahta pykälää vähemmän vaaralliseksi mahdollistaisi yhtiöille kulujen vähentämisen verotuksessa.
Pitkään laskeneiden kannabisyhtiöiden osakkeet reagoivat uutiseen voimakkaasti ja nousivat useita kymmeniä prosentteja elokuun kahtena viimeisenä päivänä.
Erityisesti amerikkalaisten kannabisyhtiöiden osakkeet ovat kärsineet vähäisestä vaihdosta, koska niillä ei voi käydä kauppaa yleisimmillä markkinapaikoilla eikä useat pankit ja osakevälittäjät mahdollista niiden omistamista. Osakkeiden kauppa on ollut lähinnä mahdollista vain yksityissijoittajille ja harvoille varainhoitajille.