Fiskarsilta tyly tulosvaroitus – markkinoiden reaktio sen mukainen

Fiskars julkisti raskaan tulosvaroituksen. Se toi selvän kolhun yhtiön sijoitustarinaan, arvioivat Inderesin analyytikot.
Fiskars vasara työkalut Fiskars vasara työkalut
Fiskarsin osake sukelsi yhtiön tulosvaroituksen vuoksi.

Brändiyhtiö Fiskars laskee tulosohjeistustaan vuodelle 2023 ja julkistaa ennakkotietoja vuoden kolmannelta neljännekseltä. Tulosvaroitus on jo toinen tänä vuonna, kun edellisen varoituksen yhtiö julkisti heinäkuun alussa.

Yhtiö laskee tulosohjeistustaan selvästi aiemmasta.

Yhtiö odottaa nyt vertailukelpoisen liikevoiton vuonna 2023 olevan 100–120 miljoonan euron välillä, kun aiemmin yhtiö odotti vertailukelpoisen liikevoiton yltävän 120–130 miljoonan euron välille. Viime vuonna kyseinen kannattavuusluku oli 151 miljoonaa euroa.

Markkinoiden reaktio tulosvaroitukseen oli voimakas. Yhtiö julkisti tulosvaroituksen torstaina puolen päivän aikaan. Torstain ja perjantain aikana Fiskarsin osake romahti yhteensä lähes 9,5 prosenttia.

Yhtiö odottaa vertailukelpoisen liikevaihdon laskevan vuoden 2023 kolmannella neljänneksellä 13 prosenttia noin 240 miljoonaan euroon. Vertailukelpoinen liikevaihto ei sisällä valuuttakurssien vaikutusta. Raportoidun liikevaihdon odotetaan laskevan 18 prosenttia. Vertailukelpoisen EBITin odotetaan olevan noin 17 miljoonaa euroa kolmannella vuosineljänneksellä. Luvut ovat alustavia ja tilintarkastamattomia.

Markkinatilanne haasteena

Ohjeistuksen päivitys johtuu toisen vuosipuoliskon haastavista markkinaolosuhteista ja Georg Jensen -yritysoston vaikutuksista.  

Haastavilla markkinaolosuhteilla on Fiskarsin mukaan edelleen negatiivinen vaikutus yhtiön tuloskuntoon.

”Haastavat ja epävakaat markkinaolosuhteet ovat jatkuneet kolmannella vuosineljänneksellä ja niiden odotetaan jatkuvan myös neljännellä vuosineljänneksellä, joka on tyypillisesti Vita-liiketoiminta-alueen tärkein sesonki. Alhainen kuluttajaluottamus yhtiön päämarkkinoilla sekä konsernin jälleenmyyjäasiakkaiden keskittyminen varastonhallintaan vaikuttavat aiemmin odotettua negatiivisemmin kysyntään ja liikevaihtoon”, yhtiö kertoo tiedotteessaan.

Aiemmin esitetystä alustavasta arviosta poiketen Georg Jensen -yritysoston nettovaikutuksen Fiskars-konsernin vuoden 2023 vertailukelpoiseen liikevoittoon yhtiö odottaa olevan positiivinen, sillä brändin neljännen vuosineljänneksen liikevoiton odotetaan ylittävän hankintamenolaskelmasta aiheutuvat negatiiviset vaikutukset. Nyt ennakoiduilla hankintamenolaskelmaan liittyvillä aineettomien hyödykkeiden poistoilla ei odoteta olevan olennaista negatiivista vaikutusta vuoden 2023 vertailukelpoiseen liikevoittoon.

Vaihto-omaisuuden käypään arvoon arvostamisella odotetaan kuitenkin olevan negatiivinen vaikutus osakekohtaiseen tulokseen vuonna 2023.

Fiskars-konserni kertoi 14. syyskuuta 2023 ostavansa Georg Jensenin, joka on maineikas tanskalainen luksuslifestylebrändi. Kauppa saatettiin päätökseen 1. lokakuuta 2023. Osakkeista maksettava kauppahinta ilman velkoja ja käteisvaroja oli 155 miljoonaa euroa, jota oikaistaan hankitun liiketoiminnan kaupantoteutumishetken kassavaroihin, velkoihin ja käyttöpääomaan perustuvilla erillä.

Sijoitustarinan houkuttelevuuteen kolhu

Inderesin analyytikot Rauli Juva ja Thomas Westerholm arvioivat, että Fiskarsin kannattavuus petti pahasti ja yllättävän paljon.

”Fiskars oli pystynyt edelliset kolme kvartaalia suojelemaan marginaalia tehostamistoimilla kohtuullisen hyvin, mutta Q3:lla tämä ei näytä enää onnistuneen heikentyneen kysynnän jatkuttua. Tämä on yllättävää sillä tammikuussa aloitettu 30 MEUR:n tehostamisohjelma pitäisi näkyä luvuissa H2’23 alkaen.”

Inderes laski Fiskarsin ohjeistuksen pohjalta kuluvan vuoden tulosennusteitaan noin 20 prosenttia. Analyytikot näkevät myös selvän riskin, että heikon tuloksen ja yrityskaupan jäljiltä velkaisemman taseen vuoksi yhtiö joutuisi leikkaamaan osinkoaan. 

Juvan ja Westerholmin mielestä Fiskarsin kuluvan vuoden toinen tulosvaroitus toi selvän kolhun yhtiön sijoitustarinaan, joka oli viime vuosina muovautunut uskottavammaksi orgaanisen tuloskasvun ja kannattavuuspotentiaalin osalta.

”Orgaanisen arvonluontinäkymän selvä heikkeneminen ja tuloksen puolustaminen tehostamisohjelmien kautta tuo mieleen huonoja muistoja yhtiön edelliseltä vuosikymmeneltä. Tämä yhdessä merkittävän yrityskaupan kanssa nostattaa mielestämme osakkeen riskiprofiilia ja heikentää toistaiseksi sijoitustarinan houkuttelevuutta”, analyytikot toteavat.

Inderesin suositus Fiskarsin osakkeelle on vähennä. Osakkeen tavoitehinta on 16 euroa, mikä on lähellä perjantain päätöskurssia.

Fiskars julkistaa 2023 tammi-syyskuun osavuosikatsauksensa 26. lokakuuta 2023.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
kauppa ruokakauppa myyjä

Kotitalouksien reaaliansiot kääntyivät vihdoinkin nousuun - "Ostovoiman romahdus on ohi"

Seuraava artikkeli
tuotto sijoitus sijoittaminen kasvuosake kasvu

Myytin murtamista – kasvuosakkeiden korkoriski ei ole suurempi