Kiina nostaa ja laskee hissiyhtiö Konetta.

Koneen pörssiarvon huipusta on kadonnut 18 miljardia euroa, eli saman verran kuin mitä on nyt metsäjätti UPM:n pörssiarvo.
Yhtiön toimitusjohtajan ja UPM:n hallituksen puheenjohtajan Henrik Ehrnroothin eroilmoitusta voi pitää takaiskuna hissiyhtiön hallitukselle, jota johtaa Antti Herlin.
Pörssipiiritkään eivät lipsahda dramatisointiin Ehrnroothin yllättävästä lähdöstä, vaan päinvastoin.
Tasan kolme vuotta sitten eli vuoden 2020 syyskuun lopulla yhtiön osakekurssi nousi historialliseen ennätykseen eli 76,2 euroon ja yhtiön pörssiarvoksi tuli silloin yli 40 miljardia euroa. Yhtiön kurssitaso oli tiistaina noin 40 euroa ja pörssiarvo 21 miljardia euroa.
Pörssiarvo on siten puolittunut vuoden 2020 syyskuun huipusta.
Omaisuudenhoidon konkari Hannu Angervuo laskee, että Koneen osakekurssi on laskenut noin 17 prosenttia kuluvan vuoden alusta ja kolmessa vuodessa yli 44 prosenttia.
Viideltä vuodelta on kertynyt miinusta noin 14 prosenttia. Viimeisen rullaavan 12 kuukauden aikana osakkeen hinta on kuitenkin pysynyt paikallaan ilman osinkoja.
Angervuo lisää, että Koneen osakekurssi on pääsääntöisesti jäänyt alle Helsingin pörssin OMXHCAP-indeksin tuoton, joka on laskenut kymmenen prosenttia vuoden alusta, vuodessa 8,3 prosenttia, kolmessa vuodessa noin prosentin verran ja viidessä vuodessa noin kaksi prosenttia.
Otiksen osake pysynyt nousuvetoisena
Kone saa globaaleilla pelikentillä vastaansa muun muassa amerikkalaisen hissiyhtiö Otiksen, josta tuli pörssiyhtiö vuonna 2020.
Pelkkien prosenttilukujen valossa Otis voittaa osakekurssin kehityksessä Koneen.
Otiksen osakekurssi on vahvistunut vuoden alusta dollareissa noin 2,6 prosenttia, vuodessa 11,2 prosenttia ja plussaa on kertynyt lähes 28 prosenttia kolmessa vuodessa.
Angervuon mukaan Kiinan riskit ovat realisoituneet Koneessa periaatteella ”liikaa munia samassa korissa” verrattuna esimerkiksi Otikseen, joka ottaa markkina-arvioiden noin vajaan viidenneksen myynnistään Kiinasta.
Palkitsee osingoissa
Sijoittajien mahdollisten synkistelyjen lomassa voi kuitenkin nostaa esiin valoa. Kiinan menestys on osaltaan juoksuttanut Koneen osakkaille kohtuullisen tuoton osinkoineen.
Erhnroothin kymmenen vuoden toimitusjohtajakauden aikana Koneen osake on tuottanut osinkojen kanssa yhteensä 82,5 prosenttia eli 6,5 prosentin vuosituottoja. Helsingin pörssin yleisindeksistä on samassa ajassa tullut tuottoa 85,4 prosenttia, mikä tekee 6,7 prosentin vuosituoton.
Koneesta irronnut ja vuonna 2005 pörssiin listautuneen Konecranesin osake on tuottanut kymmenen vuodessa yhteensä 92 prosentin verran, mikä tekee 7,1 prosentin vuosituoton eli hieman paremman kuin Koneen.
Esimerkiksi ruotsalaisen, Suomessa tehtaitaan pyörittävän konepajakonsernin Sandvikin, osakkeen kymmenen vuoden tuotoksi tulee 121 prosenttia ja vuosituotoksi 8,7 prosenttia.
Sijoittajille voi samalla nostaa esiin, että Koneen osakekurssi on vahvistunut yhteensä yli 550 prosenttia vuoden 2005 jälkeen.
Angervuo käyttää ilmaisua ”vaikea” yhtiön kolmesta viimeisestä vuodesta, joiden aikana hissiyhtiön osakekurssi on miltei puolittunut.
Konetta voi rinnastaa myös Helsingin pörssin konepajoihin, joista Valmetin osakekurssi on vuoden alusta ottanut 14 prosenttia miinusta ja Cargotec neljä prosenttia.
Wärtsilä nousee puolestaan 36 prosenttia plussalle, mutta laskua tulee Wärtsilälle 41 prosenttia viiden vuoden periodilla.

Positiivinen tulosvaroitus huippukurssin aikana
Koneen jopa historiallista voittokulkua kuvastaa, että yhtiö antoi ainoana hissiyhtiönä positiivisen tulosvaroituksen vuoden 2020 kolmannen osavuoden julkistuksen kynnyksellä. Osakekurssi hipoi jo vuoden 2020 elokuussa 70 euron tasoa.
Yhtiö hankki Kiinasta vuoden 2020 tammi-syyskuussa yli 30 prosenttia noin 7,3 miljardin liikevaihdostaan ja yli 40 prosenttia 6,1 miljardin euron tilauksistaan.
Pudotuksesta kertoo, että Kone otti kuluvan vuoden tammi-kesäkuussa noin 30 prosenttia tilauksistaan ja noin 25 prosenttia liikevaihdostaan Kiinasta.
Koneen uusi toimitusjohtaja joutunee kovan hintasodan keskelle Kiinassa, mikäli uusien laitteiden markkinat luisuvat yhä laskuun.
Kone pitänyt pintansa
Otiksen vuoden 2023 toisen kvartaalin osavuodesta voi avata länsimaisten hissiyhtiöiden marssijärjestystä uusissa laitteissa sekä huolloissa, joissa Kone pitänyt kutinsa kilpailijoitaan vastaan.
Kone nosti uusien laitteiden liikevaihtoaan 18,5 prosenttia eli noin 1,34 miljardin euroon.
Otis saavutti noin kuuden prosentin kasvun ja 1,4 miljardin euron liikevaihdon uusissa laitteissa toisella neljänneksellä. Eli Otiksen ja Koneen puntit menivät tasan uusissa laitteissa.
Otis teki yli 20 prosentin liikevoiton huolloissa, mikä kuvastanee myös Koneen palvelujen painoarvoa kannattavuudessa. Kone nosti rivakkaan tahtiin myös huoltojensa myyntiä.
Kone yllätti positiivisesti toisella vuosineljänneksellä. Yhtiö paransi 11 prosenttia liikevaihtoaan ja peräti noin 49 prosenttia liikevoittoaan eli eniten kovimmista kilpailijoistaan verrattuna edellisen vuoden vastaavan kvartaaliin.
Luja vauhti Kiinassa
Ehrnrooth siirtyi vuonna 2014 talousjohtajan vakanssilta Koneen toimitusjohtajaksi ja peri samalla ison manttelin Matti Alahuhdalta, joka vauhditti nopein vedoin Koneen etenemistä Kiinassa.
Alahuhta johti Konetta vuosina 2004-2014 eli saman aikajakson verran kuin Ehrnrooth ensi kevään eroamiseensa mennessä.
Kone ehti Kiina-buumin aikana nostaa vuositasolla eniten konsernitason liikevaihtoaan verrattuna kovimpiin kilpailijoihinsa eli Otikseen, sveitsiläiseen Schindleriin ja saksalaiseen Thyssen Elevator Technologyyn (TK Elevator). Alahuhdan aikana Koneen pörssiarvo nousi 3,8 miljardista 19,4 miljardiin euroon eli viisinkertaistui kymmenessä vuodessa.

V-P Heikkilä
6.10.2023 at 19:39
Koneesta irtosi vuonna 2005 Cargotec eikä Konecranes. Konecranes-järjestely toteutettiin kymmenisen vuotta aikaisemmin.