KAUPALLINEN YHTEISTYÖ

Onko Tesla ostolappu? Näin vastaa tekoälysovellus

Teslalla on ollut viime aikoina toimitushaasteita. Tekoäly arvioi yhtiötä sijoituskohteena kuitenkin kokonaisvaltaisesti.

Tesla sähköauto

Danelfin on tekoälysovellus, joka antaa sijoittajalle lyhyen ajan sijoitussuosituksia lukuisten eri mittarien avulla. Sovelluksen AI Score antaa pisteet väliltä 1-10, jossa 10 pistettä tarkoittaa vahvaa ostosuositusta lyhyellä kolmen kuukauden ajanjaksolla.

Danelfin on analysoinut sähköautovalmistaja Teslan oman tekoälylogiikkansa mukaisesti.

Teslan AI-pistemäärä on 9/10 (Osta), koska sen kokonaistodennäköisyys lyödä markkinat, eli USA:n S&P 500 -osakeindeksi seuraavien kolmen kuukauden aikana on 44 prosenttia. Se on 5,1 prosenttia korkeampi kuin tekoälysovelluksen analysoimien yhdysvaltalaisten osakkeiden keskimääräiseen todennäköisyys, mikä on 38,9 prosenttia.

Kyse on nimenomaan todennäköisyydestä, ei tietenkään mistään varmuudesta. Sijoittaja joutuu aina toimimaan epävarmuuden keskellä.

Tekoälyn avulla toteutettu Teslan kokonaisanalyysi perustuu 23:een fundamenttiin, tekniseen indikaattoriin ja sentimenttiominaisuuteen, jotka kuuluvat niihin, joilla on ollut suurin vaikutus osakkeiden suorituskykyyn viimeisten 12 kuukauden aikana (alfa-signaalit).

Teslalla on toimitushaasteita

Tekoälyn ostosuosituksesta huolimatta Teslalla on ollut viime aikoina vaikeuksia yltää sijoittajien koviin odotuksiin. Sähköautovalmistajan kolmannen vuosineljänneksen toimitusluvut jäivät tavoitteesta, sillä joidenkin tehtaiden suunnitellut seisokit siirsivät tulevaa tuotantoa pidemmälle neljännelle vuosineljännekselle.

Tesla kertoi toimittaneensa 435 059 ajoneuvoa maailmanlaajuisesti. Edellisellä vuosineljänneksellä kokonaistoimitukset olivat 466 140 ja kokonaistuotanto 479 700 autoa. Samalla ajanjaksolla viime vuonna Tesla ilmoitti 365 923 ajoneuvon kokonaistuotannosta ja 343 830 toimituksesta.

Tesla julkisti toisen vuosineljänneksen tulosraporttinsa heinäkuun lopulla. Tesla toimitti toisella vuosineljänneksellä selvästi analyytikoiden odotuksia enemmän autoja. Myös yhtiön liikevaihto ja tulos ylittävän analyytikoiden odotukset, mutta marginaalit jäivät alle odotusten. Myös ohjeistus oli hienoinen pettymys.

Elon Musk ilmoitti myös, että kolmannen vuosineljänneksen tuotanto tulisi laskemaan hieman edelliseen neljännekseen verrattuna.

Teslalta on opittu odottamaan kovia kasvulukuja, ja tässä mielessä toinen vuosineljännes ei tuottanut pettymystä. Liikevaihto kasvoi peräti 45 prosenttia vuoden takaisesta. Sähköautovalmistajan toisen vuosineljänneksen liikevaihto oli 24,9 miljardia dollaria, mikä ylitti Wall Streetin analyytikoiden 24,5 miljardin dollarin konsensusennusteen.

Mikä on sijoittajan avuksi rakennettu tekoälysovellus Danelfin?

Danelfin on osakkeiden ja pörssinoteerattujen indeksirahastojen analyysijärjestelmä, joka perustuu selitettävään tekoälyyn. Se arvioi osakkeita ja ETF-rahastoja helposti ymmärrettävällä globaalilla tekoälypistemäärällä. Mitä korkeampi pistemäärä on, sitä suurempi on todennäköisyys voittaa markkinat seuraavien kolmen kuukauden aikana.

Selitettävyys tarkoittaa sitä, että Danelfinin tekoäly ei ole mikään musta laatikko, vaan käyttäjä pystyy näkemään, millä perusteilla sovellus antaa osakkeelle tai rahastolle pisteet.

Sovelluksen ennustekykyä on tietysti myös testattu käytännössä. Danelfin rakensi sijoitusstrategian Yhdysvalloissa noteeratuille osakkeille käyttäen Danelfin AI Scorea havainnollistamaan tekoälyn ennustuskykyä.

Tekoälyn avulla toteutettu Danelfin Best Stocks -strategia tuotti 3. tammikuuta 2017 ja 30. joulukuuta 2022 välisenä aikana +158 prosentin tuoton verrattuna S&P 500:n tuottoon, joka oli vain +70 prosenttia samana ajanjaksona.

Danelfin analysoi kaikkia yhdysvaltalaisia osakkeita ja STOXX Europe 600 -osakkeita sekä yhdysvaltalaisia ETF-rahastoja. Sovelluksen tekoäly muuntaa satoja monimutkaisia osakkeiden/ETF:ien indikaattoreita ja tuhansia osakkeiden/ETF:ien ominaisuuksia arvioidakseen osakkeita ja ETF:iä helposti ymmärrettävällä AI Score -pistemäärällä.

Miten AI Score toimii?

AI Score arvioi osakkeet ja ETF:t sen mukaan, kuinka todennäköisesti ne voittavat markkinat seuraavien kolmen kuukauden aikana. Yhdysvalloissa listattujen osakkeiden ja ETF:ien vertailuindeksi on S&P 500 TR -indeksi ja eurooppalaisten osakkeiden osalta STOXX Europe 600 -indeksi.

Osakkeilla ja ETF-rahastoilla, joilla on korkeimmat AI-pisteet (7-10), on suurempi todennäköisyys päihittää markkinat, kun taas osakkeilla ja ETF-rahastoilla, joilla on alhaisimmat AI-pisteet (1-3), on pienempi todennäköisyys.

Danelfin AI Scores muunnetaan lyhytaikaisia kolmen kuukauden sijoitusaikoja koskeviksi luokituksiksi/signaaleiksi, kuten alla näkyy. Osakkeen tai ETF:n AI Score -arvon alapuolella on aina vastaava luokitus.

Sovellusta käyttävän sijoittajan on hyvä tiedostaa sen tärkeä rajoitus: tekoäly laskee todennäköisyyksiä, ei varmuuksia. Tekoälypisteitä ja luokituksia/signaaleja tulisi käyttää hyödyllisinä mutta ei erehtymättöminä tietoina, jotka täydentävät sijoittajan omaa sijoituspäätösprosessia.

AI Score mittaa todennäköisyyksiä lukemattomien eri mittarien avulla. Nämä mittarit luokitellaan kolmeen ryhmään: fundamentit, tekniset indikaattorit ja sentimentti-indikaattorit.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös