Strategi: Helsingin pörssin alkava tuloskausi ”lienee vielä karua luettavaa”

Odotukset eivät ole kotimaisten pörssiyhtiöiden suhteen korkealla tuloskauden kynnyksellä. Toisaalta osakkeet ovat nyt alelaarissa.
pörssi sijoittaminen pörssitalo Helsinki osakemarkkinat pörssi sijoittaminen pörssitalo Helsinki osakemarkkinat

Kolmannen vuosineljänneksen tuloskausi on pian alkamassa. Nordean päästrategi Antti Saari arvioi tulosten odotetaan kasvaneen globaalisti vuoden takaisesta, mutta alueiden ja toimialojen väliset erot ovat edelleen suuret.

Talousluvut viittaavat hänen mukaansa normaalia parempaan tuloskauteen USA:ssa.

USA:n talous porskuttaa edelleen kovilla kierroksilla. Siitä saatiin osviittaa viime viikolla, kun maan tuoreet syyskuun uskomattoman vahvat työllisyysluvut julkistettiin.

Maailman suurimpaan talouteen syntyi syyskuussa peräti 336 000 työpaikkaa, mikä on yli 100 000 enemmän kuin edellisessä kuussa. Syyskuussa työpaikkojen määrä oli korkein sitten tammikuun.

Työllisyysluvut olivat selvä yllätys, sillä maatalouden ulkopuolisten työntekijöiden lisäys oli lähes kaksinkertainen verrattuna Bloombergin haastattelemien ekonomistien odottamaan 170 000 työpaikkaan.

Kovinta kasvua Yhdysvalloissa odotetaan teknologiapainotteisille viestintäpalvelut sekä kulutustavarat ja -palvelut – aloille, Saari toteaa.

”Teknologia-alojen tuloskäänteen odotetaan toisin sanoen jatkuvan. Tämä käänne on myös johtanut teknologia-alojen kurssikehityksen ja korkojen erkaantumiseen tämän vuoden aikana. Kun aiemmin teknologia-alat jäivät muiden kelkasta korkojen noustessa, tänä vuonna vastaavaa kehitystä ei ole nähty”, päästrategi pohtii.

Euroopan osakemarkkinoilla tilanne on synkempi. Saaren mukaan Euroopassa valtaosan toimialoista odotetaan kertovan tulosten laskusta vuoden takaiseen verrattuna.

Myös kotikonnuilla näyttää haasteelliselta. ”Helsingin pörssin osalta alkava tuloskausi lienee vielä karua luettavaa”, Saari arvioi.

”Perusteollisuuden ja energia-alan heikkous painaa meillä kokonaisuutta muuta maailmaa enemmän. Esimerkiksi metsäyhtiöille tärkeä sellun hinta oli vielä laskussa vuoden takaiseen verrattuna. Jyrkin lasku on kuitenkin jo takana ja ilmassa on merkkejä hintojen tasaantumisesta, mikä viittaisi myös tulosten piristymiseen tulevina vuosineljänneksinä”, Saari toteaa.

Saari odottaa alkavalla tuloskaudella näkevänsä myös yhtiökohtaisia haasteita.

Osalla yrityksistä mielenkiinto kohdistuu tuloksen sijaan tilauskirjoihin ja lähiajan näkymiin.

”Konepajoilta odotetaan jälleen tuloskasvua, mutta niiden osalta tilauskirjojen kehitys on jälleen varsinaisia tuloksia tärkeämmässä roolissa. Ylipäätään yhtiöiden kommentit tulevasta nousevat täälläkin arvoonsa varsinkin, kun Helsingin pörssin kehitys on jäänyt reippaasti muusta maailmasta ja arvostuskertoimet alkavat olla jo kohtalaisen houkuttelevat”, hän toteaa.

Saaren mukaan kotimaisten osakkeiden kurimuksen päättyminen edellyttää ainakin sitä, että Euroopan teollisuudessa tapahtuu positiivinen käänne. Tämän riippuvuuden hän osoittaa alla olevassa tviitissä, jossa tummansininen käyrä osoittaa Helsingin pörssin ja Euroopan osakkeiden indeksien erotuksen trendipuhdistettuna, ja vaaleansininen kuvaa Saksan talouden luottamusindeksiä.

Vaikka osakkeiden kurssinousu edellyttää yleensä positiivista tuloskäännettä, saattaa pitkäjännitteistä sijoittajaa kiinnostaa tässä tilanteessa Helsingin pörssin osakkeiden hintataso. Kotimaiset osakkeet ovat nimittäin arvostuskertoimiltaan keskimäärin 20 prosenttia alle pitkän aikavälin keskiarvon.

Esimerkiksi 12 kuukauden tulosennusteilla laskettu Helsingin pörssin keskimääräinen P/E-kerroin on jo lähellä tasoa 12x, kun esimerkiksi vuonna 2021 kerroin kävi hetkellisesti tasolla 19x. Vastaavasti globaaleilla osakkeilla P/E-kerroin on noin 15,5x. Yhdysvalloissa P/E-kerroin on 18x.

Lue myös tämä: Onko nyt kotimaisten osakkeiden aika? Arvostustaso houkuttelee

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
hallitus budjettiriihi

Hallitus nostaa osakesäästötilin talletusrajaa - korjattavaa jää silti

Seuraava artikkeli
liikennevalot punainen valo varoitusvalo tulosvaroitus

Enento Group antoi tulosvaroituksen haastavan toimintaympäristön vuoksi