Tarjoaako Helsingin pörssi nyt houkuttelevia tuottomahdollisuuksia?
Outokummun tulos painui odotusten vastaisesti pakkaselle – Euroopan markkinat sakkaavat jyrkästi
Orthex lähes tuplasi tuloksensa haastavassa markkinatilanteessa

Outokummun tulos painui odotusten vastaisesti pakkaselle – Euroopan markkinat sakkaavat jyrkästi

Euroopassa Outokummun liiketoimintaympäristö on nyt jopa vaikeampi kuin koronapandemian aikana.
Outokumpu Tornio ferrokromitehdas Outokumpu Tornio ferrokromitehdas
Kuva: Outokumpu Oyj.
Outokumpu Tornio ferrokromitehdas
Kuva: Outokumpu Oyj.

Teräsyhtiö Outokumpu julkisti kolmannen vuosineljänneksen tulosraporttinsa. Yhtiö on yrittänyt pyristellä irti suhdanneriippuvuudestaan, mutta ainakaan vielä se ei näytä onnistuneen. Ruostumattoman teräksen volyymit ja maailmanmarkkinahinnat ovat edelleen yhtiön vahvoja tulosajureja.

Yhtiön liikevaihto laski 1,53 miljardiin euroon, kun vuotta aiemmin liikevaihto oli 1,19 miljardia euroa. Oikaistu käyttökate laski viime vuoden 190 miljoonasta eurosta 51 miljoonaan euroon.

Analyytikoiden konsensusodotus liikevaihdolle oli 1,6 miljardia euroa ja oikaistulle käyttökatteelle 87 miljoonaa euroa. Siten sekä myynti että tuloskehitys jäivät konsensusodotuksista.

Teräsyhtiön osake oli tiistaina aamupäivällä lähes 7,8 prosentin laskussa.

Outokummun mukaan oikaistun käyttökatteen lasku johtui pääasiassa Euroopan haastavasta markkinaympäristöstä. Kolmannella neljänneksellä ruostumattoman teräksen toimitukset vähenivät 11 prosenttia edellisestä neljänneksestä kausivaihtelun myötä. Toimitusmäärien laskun lisäksi kannattavuutta heikensivät sekä Euroopan ja Amerikoiden ruostumattoman teräksen toteutuneiden hintojen että ferrokromin hinnan lasku.

Europe- ja Ferrochrome-liiketoiminta-alueiden kustannusten lasku vaikutti myönteisesti kolmannella neljänneksellä toiseen neljännekseen verrattuna. Raaka-aineisiin liittyvät varasto- ja metallijohdannaistappiot kasvoivat kolmannella neljänneksellä 27 miljoonaan euroon vertailukauden 12 miljoonasta eurosta.

Osakekohtainen tulos painui miinukselle -0,13 euroa, kun vertailukaudella se oli plussalla 0,46 euroa. Analyytikoiden konsensusodotus oli 0,03 euroa positiivinen osakekohtainen tulos.

Teräsmarkkinoiden syklisyys riesana Euroopassa

Toimitusjohtaja Heikki Malinen kertoo, että vuoden 2023 kolmas neljännes heijastaa ruostumattoman teräksen liiketoiminnan syklistä luonnetta.

Outokummun liiketoiminta on jaettu kolmeen liiketoiminta-alueeseen, jotka ovat Europe, Americas ja Ferrochrome. Europe ja Americas vastaavat nauha- ja levytuotteiden myynnistä ja tuotannosta omilla markkina-alueillaan, kun taas Ferrochrome keskittyy kromin ja ferrokromin myyntiin ja tuotantoon.

Vaikeuksia yhtiöllä on nyt Euroopan markkinoilla.

”Europe-liiketoiminta-alueella markkinaympäristö oli jopa vaikeampi kuin pandemia-aikana. Ruostumattoman teräksen toimitukset laskivat toisesta neljänneksestä, ja oikaistu käyttökate oli -29 miljoonaa euroa”, Malinen toteaa.

Vuosi sitten Europe-liiketoiminnan oikaistu käyttökate oli plussalla 128 miljoonaa euroa.

Malisen mukaan yhtiö on ryhtynyt välittömiin toimenpiteisiin kilpailukykynsä parantamiseksi Euroopassa. Outokumpu aikoo virtaviivaistaa Saksan toimintojaan.

Ferrokromi ja Americas -liiketoiminnot plussalla

Yhtiön Americas-liiketoiminta-alueella markkinaympäristö pysyi suotuisampana ja yhtiö teki siellä jälleen hyvän tuloksen. Oikaistu käyttökate oli 53 miljoonaa euroa, vaikka ruostumattoman teräksen toimitukset laskivat toisesta neljänneksestä.

Ferrochrome-liiketoiminta-alueen kolmannen neljänneksen oikaistu käyttökate oli puolestaan 21 miljoonaa euroa.

”Saavutimme lokakuussa merkittävän virstanpylvään, kun Kemin kaivoksen laajennus vihittiin käyttöön. Olemme nyt varmistaneet kromimalmin saatavuuden ainakin 2040-luvun loppuun. Etenemme myös määrätietoisesti tavoitteessamme, että Kemin kaivos on ensimmäinen hiilineutraali kaivos vuoteen 2025 mennessä”, Malinen kertoo.

Malisen mukaan markkinatilanne Euroopassa on ollut haastava, mutta hänen mukaansa näyttää siltä, että pohja on nyt nähty. Outokumpu on nähnyt markkinoilla jo joitakin myönteisiä merkkejä.

”Markkinoiden toipumisen arvioidaan kuitenkin vievän aikaa”, toimitusjohtaja toteaa.

Mahdollisesti parempi käyttökate viimeisellä vuosineljänneksellä

Outokumpu arvioi neljännellä neljänneksellä konsernin ruostumattoman teräksen toimitusten kasvavan 0 – 10 prosenttia kolmannesta neljänneksestä Euroopan toipuessa.

Ferrochrome-liiketoiminta-alueen suunnitellulla kunnossapitoseisokilla yhtiö arvioi olevan noin 10 miljoonan euron negatiivinen vaikutus liiketoiminta-alueen oikaistuun käyttökatteeseen.

Nykyisillä raaka-ainehinnoilla neljännellä neljänneksellä toteutuu jonkin verran raaka-aineisiin liittyviä varasto- ja metallijohdannaistappioita.

Outokumpu odottaa vuoden 2023 neljännen neljänneksen oikaistun käyttökatteen olevan samalla tasolla tai nousevan kolmannesta neljänneksestä.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
pörssi Pörssitalo sijoittaminen

Tarjoaako Helsingin pörssi nyt houkuttelevia tuottomahdollisuuksia?

Seuraava artikkeli
Orthex SmartStore säilytys

Orthex lähes tuplasi tuloksensa haastavassa markkinatilanteessa