Markkinakommentit

Mihin johtavat pääomasijoitussektorin vaikeudet?

Voimakkaasti kasvaneen mutta läpinäkymättömän pääomasijoitussektorin haasteiden vaikutukset ovat arvaamattomat.

Yhdysvalloissa listattujen pörssiyhtiöiden lukumäärä on puolittunut kahdeksasta tuhannesta neljään tuhanteen vuodesta 1996, raportoi amerikkalaislehti The Atlantic. Vielä vuosituhannen alussa pääomasijoittajat omistivat neljä prosenttia yritysten pääomista. Vuoteen 2021 mennessä osuus oli kasvanut viidennekseen.

Maailmanlaajuisesti eri pörsseistä on OECD:n mukaan poistunut 30 000 yhtiötä vuodesta 2005 lähtien, eikä uudet listautumiset ole paikanneet katoa. Yhdysvalloissa ja Euroopassa pörssilistattujen yritysten määrä on laskenut.

Pääomasijoitussektorin on kritisoitu aiheuttavan ongelmia, jos voittoja tavoitellaan muiden sidosryhmien kustannuksella. Suomessakin esillä olleet vanhusten hoivaan liittyneet ongelmat ovat tapahtuneet myös Yhdysvalloissa. Pääomasijoittajien omistuksessa yritystoiminta on vähemmän läpinäkyvää eikä kasvollista omistajaa ole.

Pääomasijoituksille oli kuitenkin nollakorkoaikana kysyntää, kun suuret institutionaaliset sijoittajat hakivat pääomasijoituksilla korkeampia tuottoa. Eläkeyhtiö Ilmarinen oli esimerkiksi otsikoissa rypeneen Esperi Caren omistajia.

Nyt pääomasijoitussektorilla on uudenlaisia vaikeuksia.

“Diilejä ei tehdä tällä hetkellä, koska myyjät haluavat saada sijoitukselleen tavoittelemansa tuoton ja myyjät eivät ole enää valmiita maksamaan historiallisia hintoja. Ostajat eivät myöskään halua ostaa pelätessään mahdollista taantumaa”, David Rubenstein, pääomasijoittaja Carlyle Groupin perustaja, sanoi Bloombergin haastattelussa.

Rubenstein uskoo, että pääomia on saatavilla, kun hinnat oikaisevat alhaisemmalle tasolle. Pääomasijoittamisen perusluonteeseen kuitenkin kuuluu se, että yhtiöitä omistetaan ja kehitetään, ja ne myydään sitten seuraavalle omistajalle korkeampaan hintaan.

Euroopassa niin sanottuja private debt -luottoja on myönnettiin Bloombergin mukaan 34 prosenttia vähemmän ensimmäisen vuosipuoliskon aikana kuin vuotta aiemmin. Lainoilla tyypillisesti rahoitetaan esimerkiksi yritysostoja tai kasvuyhtiöitä.

Financial Timesin mukaan pääomasijoitusyhtiöillä on edessään useita eri haasteita. Niillä on paljon velkaa, joka on uudelleen rahoitettava. Samanaikaisesti niiden omistusten arvo on laskenut, kun viime vuosien yritysostot ovat osoittautuneet ylihintaisiksi.

Pääomasijoittajien on lisäksi vaikea irrottautua omistuksistaan, kun listautumismarkkina pörssiin on jäähtynyt. 

Yhteiskunnallisesti suurin ongelma on se, ettei kukaan tiedä, kuka on lainannut ja kuinka paljon rahaa pääomasijoituksiin. Yksityisessä omistuksessa olevien yritysten raportointivaatimukset ovat huomattavasti listattuja yhtiöitä suppeammat.

Pääomaa kaipaavien yritysten tilanne on yhtä lailla vaikea. Rahahanat ovat sulkeutuneet monilta yrityksiltä. Helsingin Sanomat uutisoi 10.11. useasta suomalaisesta rahoituksen kanssa kamppailevasta kasvuyhtiöstä. Vielä vuonna 2022 suomalaiseen yrityskentällä tehtiin lähes kahden miljardin euron edestä pääomasijoituksia.

Synkimmässä uhkakuvassa hoitamattomat lainat ja kaatuvat yritykset voivat kaatua sekä rahoittajien että sijoittajien syliin. Pääomasijoittajien on raportoitu kaataneen yrityksiä rahoittajilleen, jotka usein ovat toisia pääomasijoitusyhtiöitä. Suomalaisilla eläkeyhtiöillä on kymmenien miljardien eurojen edestä sijoituksia eri pääomasijoitusrahastoissa.

Vaikeuksista voivat hyötyä suuret pääomasijoittajat, joilla on likvidejä varoja sijoitettavaksi, ja suuret teolliset ostajat. Pörssilistattujen pääomasijoitusyhtiöiden osakkeet ovat tarjonneet sijoittajille pääosin hyviä tuottoja pitkällä aikavälillä – ja jopa viimeisen vuoden aikana.

Suurten amerikkalaisten pörssilistattujen pääomasijoitusyhtiöiden sekä suomalaisen Capmanin ja ruotsalaisen EQT:n kurssikehitys viimeisen viiden vuoden ajalta.
Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös